PoCo-museoon esille suomalaista graffititaidetta
Teksti Timo Raussi Kuvat PoCo-museo
Modernin populaaritaiteen parhaimmistoa maailmalta muiden muassa Andy Warholin, Jeff Koonsin ja Banksyn johdolla Tallinnassa esittelevä PoCo-museo tekee mittavan huomionosoituksen suomalaiselle graffiti- ja katutaiteelle. Huhtikuun 9. päivänä museossa avautuu kansainvälisesti kuuluisimman suomalaisen – henkilöllisyyttään ja kasvokuviaan Banksyn tavoin tiukasti varjelevan ja siten vain nimimerkistä EGS tunnistettavan graffititaiteilijan näyttely ”Consulate of EGS”.
Näyttely esittelee Wikipedia-tietojen mukaan vuonna 1974 syntyneen ja katutaiteen antropologiksikin kutsuttavan mystisen suomalaisen tuotantoa. Esille asetettavat työt kattavat taidesuunnan useita eri alalajeja graffiteista nykytaiteeseen. Omien sanojensa mukaan EGS on kokenut Tallinnan jo yli 30 vuoden ajan itselleen tärkeäksi matka- ja ajanviettokohteeksi.

”Tallinna on ollut minulle aina rakas kaupunki ja keskeinen paikka taiteelleni. Olen käynyt Tallinnassa maalaamassa säännöllisesti jo vuodesta 1994 lähtien. Olen kierrellyt ja etsinyt hylättyjä rakennuksia, tehtaita, varastoja ja joutomaita. Näihin paikkoihin olen maalannut satoja graffiteja. Yksi rakkaimmista alueistani on ollut Koplin niemi ja sen teollisuusympäristöt. Vanha Keraamika-tehdas herää uudelleen henkiin PoCo-museoon luotavassa installaatiossa. PoCon tilat Rotermannissa muistuttavat minua niistä merkityksellisistä maalauspaikoista, joissa olen Tallinnassa vuosien varrella työskennellyt”, kertoo EGS.
EGS:n ura alkoi Suomen ensimmäisen graffitiaallon aikoihin Helsingissä 1980-luvun puolivälissä. Sen jälkeen hän on työskennellyt yli 50 maassa, ja saanut teoksiaan esille sellaisiinkin arvostettuihin ympäristöihin kuten Madridin nykytaidemessuille. Suomen suurimman kuvataiteen museon eli Kansallisgallerian kokoelmissa on yksi EGS:n teos, ja Helsingin taidemuseo tilasi häneltä vuonna 2015 yhden teoksen aivan naapurissaan Helsingin Kampissa sijaitsevalle metroasemalle.
Harvemmat sen sijaan tietänevät, että EGS on toiminut myös lasitaiteilijana. Hänen töistään oli esillä näyttely Suomen lasimuseossa Riihimäellä vuonna 2020, ja Vantaan taidemuseo Arts on hankkinut EGS:n lasitaidetta omaan kokoelmaansa.
”Consulate of EGS”-näyttely on yleisölle avoinna Tallinnan Rotermannin korttelissa sijaitsevassa PoCo-museossa aikavälillä 9.4.–31.10.2026. Lisätietoja näyttelystä täällä, ja liput museoon voi ostaa joko ovelta tai etukäteen netistä täältä.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- PoCo-museoon esille suomalaista graffititaidetta

- Kolmen Roxette-tribuuttiesityksen kiertue



- Viro maistui Helsingin Gastro-messuilla



Lue lisää samasta aiheestaBanksy EGS graffiti katutaide nykytaide näyttely Tallinna tapahtumat










