Pitopöytä katettu Tartossa
Teksti Stewart Johnson Kuva Luisa Greta Vilo / Tarton kaupunki
Tartto tunnetaan monista asioista, ja hyvä ruoka ja viini ovat nousemassa kaupungin vetonauloiksi. Kaksi päivää elokuussa Tarton vanhakaupunki täyttyy ruokarekoista, käsityöläisten ja ruokamyyjien kojuista sekä suuresta viininmaisteluteltasta. Kyseessä on Viron suurin viininmaistelutapahtuma.
Tänä vuonna tapahtumassa on erityistä se, että viinialueelle pääsee maksutta. Voit tuoda oman lasin tai ostaa sellaisen paikan päältä kolmen euron hintaan. Maisteltavana ja ostettavana on viinejä eri puolilta maailmaa. Lisäksi tarjolla on useita viinikursseja ja -työpajoja, joista yhden pitää Kristjan Markii, Viron sommelier-yhdistyksen puheenjohtaja.
Vanhan raamatullisen legendan mukaan Jeesus muutti veden viiniksi – ja pari tuhatta vuotta myöhemmin hän muutti virolaisen viinin viiniksi. Tämä tarkoittaa, että virolaiset viininvalmistajat ovat kehittyneet huimasti tuotannossaan ja viiniin liittyvissä tuotteissaan. Viininviljelykausi on Virossa luonnollisesti lyhyt, joten viinintekijöiltä vaaditaan erityistä taitoa. Tapahtumassa voi maistaa useiden virolaisten viinitilojen viinejä.
Festivaalilla kuullaan myös elävää musiikkia iltapäivisin ja iltaisin. Lisätietoja festivaalista löytyy täältä.
Jos viinejä tulee maisteltua hieman liikaa ja alkaa tehdä mieli kahvia, ei huolta, sillä sunnuntaina 10. elokuuta Tarton Tammelinnan kaupunginosassa järjestetään Kotikahviloiden päivä. Kymmenet kodit avaavat ovensa ja puutarhansa yleisölle tarjoten itse tehtyjä leivonnaisia, jälkiruokia ja tietenkin hyvää kahvia.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

- El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa



- Palkitun oopperasolistin joulukonsertti



Lue lisää samasta aiheestafestivaalit kotikahviloiden päivä ruoka- ja viinifestivaali ruokatapahtumat tapahtumat tapahtumat Tartossa virolainen viini











