2.2.2022 | Kulttuuri
Pärnussa avattiin näyttely yhdestä puusta veistetyistä kanooteista
Teksti Timo Huttunen
Kuvat Sandra Urvak, Marie Virta, Mark Soosaar

Pärnun uuden taiteen taiteen museossa (Pärnu Uue Kunsti Muuseum) avattiin näyttely nimeltä ”Ühepuupaadiga UNESCO-sse”, jossa esitellään yhdestä puusta veistettyjä haapioita ja kanootteja.
Haapio on suomalais-ugrilaisen kulttuurin vanhin vesillä käytetty kulkupeli. Maailmassa on edelleen monia kansoja, joiden ainoa kulkuneuvo on kotitekoinen kanootti. Euroopassa tällaisen veneen veistotaito on kuitenkin lähes kadonnut.
Pärnun uuden taiteen museon ensimmäisessä kerroksessa voi nähdä helmikuussa Virossa ja Länsi-Siperiassa veistettyjä haapioita sekä tutustua Soomaalla, Siperiassa, Unkarissa, Yhdysvaltojen länsirannikolla ja Amatsonin alueella tehtyihin yksipuuveneisiin.
Näyttelyvierailuun kannattaa varata aikaa, koska Maido Selgmäen dokumenttielokuva ”Ühepuulootsiku ehitamine ja kasutamine Soomaal” sekä Mark Soosaaren elokuvat ”Ühepuulootsik” veistäjä Jaan Rahumaasta ja ”Emavene” hantien ja intiaanien valmistamista kanooteista kestävät lähes puolitoista tuntia.
Näyttely on avoinna 27. helmikuuta 2022 asti.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestahaapio
kanootti
Mark Soosaar
näyttely
Pärnu
uuden taiteen museo
venetsia
yksipuuvene
5.12.2025 | Kulttuuri
Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen
Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää
5.12.2025 | Kulttuuri
El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa
Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää
4.12.2025 | Kulttuuri
Palkitun oopperasolistin joulukonsertti
Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää
4.12.2025 | Kulttuuri
Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa
Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää
3.12.2025 | Kulttuuri
Piparkakkumania 2025 on taas avattu
”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää
2.12.2025 | Kulttuuri
Jättiläisötökät valloittivat Tarton
Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää
1.12.2025 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää
30.11.2025 | Kulttuuri
Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi
Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää