Tuoretta tietoa Virosta
4.7.2023 | Kulttuuri

Pärnun dokumenttielokuvafestivaali käynnistyi

Teksti Mark Taylor
Kuva Smoke Sauna Sisterhood

Pärnun dokumenttielokuvafestivaali käynnistyi

 

Maanantaina alkoi Pärnun kansainvälinen dokumentti- ja tiede-elokuvafestivaali. Festivaalin päämajassa, Pärnussa esitetään laaja valikoima erilaisia dokumentteja 9. heinäkuuta asti. Festivaalin elokuvia esitetään myös Viron valtakunnallisella televisiokanavalla ETV 2.

Lennart Meren ideasta vuonna 1987 syntynyt festivaali on Baltian vanhin elokuvafestivaali. Tapahtumaa johtaa elokuvantekijä Mark Soosaar. Yksi festivaalin kantavista teemoista on aina ollut alkuperäiskansojen ja niiden kulttuurien selviytyminen nykymaailmassa.

Tämänkin vuoksi elokuvajuhlien kaksi ensimmäistä dokumenttia tulevat Ukrainasta. Festivaalin viralliset avajaiset ovat tänään 4. heinäkuuta. Avajaisissa esitettävä elokuva on Dziga Vertovin ”Mies kameran kanssa”.

Ohjelmassa on myös sosiaalisia pohdiskeluja nyky-yhteiskunnasta, muotokuvia kiehtovista ihmisistä ja ihmissuhteista sekä elokuvia musiikista ja taiteesta. Lisäksi luvassa on työpajoja sekä ohjelmaa lapsille ja nuorille.

Festivaalin elokuvia on mahdollista katsoa 10.–16. heinäkuuta useilla muilla paikkakunnilla ympäri Viroa.

Lisätietoja festivaalista ja sen ohjelmasta löytyy tapahtuman viralliselta verkkosivulta.

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
dokumentti dokumenttifilmi Dziga Vertovin elokuva elokuvafestivaali Mark Soosaar Pärnu

22.9.2026 | Kulttuuri

Oktoberfest 2026 Tallinnan Unibet Arenalla

Oktoberfest 2026 Tallinnan Unibet Arenalla

Oktoberfest on maailman tunnetuin saksalaista kulttuuria, ruokaa ja juomaa juhlistava festivaali. Virallinen ja kansanjuhlana suurin Oktoberfest järjestetään Münchenissä, mutta ei … Lue lisää

21.9.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

19.–27.9. Kansalliskulttuurien päivät, Tallinna Tallinna juhlistaa monikulttuurisuuttaan vuosittaisten tapahtumapäivien raameissa. Esillä eri puolilla kaupunkia ovat lukuisten maiden kansalliset tanssit, musiikki, … Lue lisää

20.9.2026 | Kulttuuri

Kahden abstraktitaiteilijan teoksia Pärnussa

Kahden abstraktitaiteilijan teoksia Pärnussa

Pärnun nykytaiteen museossa on avattu näyttely ”Dialoog”, joka koostuu kahden virolaisen pitkän linjan taidemaalarin, Mari Roosvaltin (s. 1945) ja Jaan … Lue lisää

19.9.2026 | Kulttuuri

Nahkiaisfestivaali Narva-Jõesuussa

Nahkiaisfestivaali Narva-Jõesuussa

Narva-Jõesuu sijaitsee Viron koilliskulmassa ja tunnetaan loma-alueena, jonka kylpylät, hotellit ja ravintolat toivottavat tervetulleiksi vierailijoita niin Virosta kuin ulkomailtakin. Syyskuun … Lue lisää

18.9.2026 | Kulttuuri

Matsalun luontoelokuvafestivaali

Matsalun luontoelokuvafestivaali

Matsalun luontoelokuvafestivaali on 23 vuoden ajan kasvattanut suosiotaan niin, että eräinä vuosina kilpailuun lähetettyjä elokuvia on ollut yli 1 200. … Lue lisää

17.9.2026 | Kulttuuri

Kansalliskulttuurien päivät Tallinnassa

Kansalliskulttuurien päivät Tallinnassa

Tallinna on enemmänkin kuin vain Viron pääkaupunki – se on Itämeren rannalla asuvien ihmisten koti, eivätkä heistä kaikki ole suinkaan … Lue lisää

17.9.2026 | Kulttuuri

Vivian Maierin valokuvia Fotografiskassa

Vivian Maierin valokuvia Fotografiskassa

Tallinnan Fotografiskassa avautuu 19.9. amerikkalaisen, katuvalokuvaajana kenties maailman arvoituksellisimmman suuruuden Vivian Maierin (1926–2009) tuotantoon keskittyvä näyttely. New Yorkin ja Shanghain … Lue lisää

15.9.2026 | Kulttuuri

Narva on Viron syyspääkaupunki tänäkin vuonna

Narva on Viron syyspääkaupunki tänäkin vuonna

”Narva – Viron syyspääkaupunki” -ohjelman virallinen avajaispäivä on sunnuntai 20.9. Tuolloin käynnistyy kolmikuukautinen kulttuuriohjelma, joka sisältää musiikkia, taidetta, historiaa, teatteria, … Lue lisää