Tuoretta tietoa Virosta
7.3.2022 | Ostokset

Pakettirobottiyritys Starship sai 88 miljoonan euron rahoituksen

Teksti Timo Huttunen
Kuva Starship Technologies

Pakettirobottiyritys Starship sai 88 miljoonan euron rahoituksen

 

Pakettirobottiyritys Starship ilmoitti viime viikolla, että se on kerännyt uutta rahoitusta 100 miljoonaa dollaria eli noin 88 miljoonaa euroa viimeisen kuukauden aikana. Tammikuun lopussa yhtiö ilmoitti saaneensa 50 miljoonan euron lainan Euroopan investointipankilta. 38 miljoonan euron lisärahoitus kerättiin sijoittajille suunnatulla sijoituskierroksella.

Starship Technologies on virolaisten Ahti Heinlan ja Janus Friisin vuonna 2014 perustama yhtiö. Starship-pakettirobotit kuljettavat noutoruokaa ja paketteja. Yhtiön robotit liikkuvat Tallinnan lisäksi muun muassa useissa amerikkalaisissa kaupungeissa.

Nyt saadun rahoituksen avulla Starship Technologies aikoo laajentua uusiin kaupunkeihin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Yhtiön suunnitelmissa on myös kaksinkertaistaa henkilöstönsä määrä ja rekrytoida tänä vuonna lähes 800 uutta työtekijää.

Edellinen suuri sijoituskierros yhtiöön oli vuonna 2019, jolloin Starship Technologies keräsi 36 miljoonaa euroa. Noin 50 prosenttia yhtiön omistuksesta on virolaisilla sijoittajilla.

Tutkimusyhtiö Facts & Factorsin mukaan pakettirobottien markkinat kasvavat noin 20 prosenttia vuodessa seuraavan viiden vuoden ajan. Vuonna 2026 pakettirobottimarkkinoiden arvon arvioidaan olevan noin 55 miljardia dollaria.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
pakettirobotti rahoitus robotti sijoitus sijoituskierros Starship Starship Technologies startup

3.12.2025 | Ostokset

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

The Baltic Guide testasi lokakuun alussa Tallinnan Prisman Sikupillin marketissa tarjolla olleita verimakkaroita. Valikoima kasvaa joulua kohden. Virossa joulutuotteita … Lue lisää

1.12.2025 | Mainos | Ostokset

Prisman joulukuun tarjoukset

Mainos Prisman joulukuun tarjoukset

22.11.2025 | Ostokset

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Marraskuun lopun pimeys vaihtuu hempeistä jouluvaloista värikkääseen basaarihenkiseen tunnelmaan, kun Paavlin kulttuuritehtaalla avataan yöbasaari. Tapahtuma järjestetään 29. marraskuuta kello … Lue lisää

21.11.2025 | Ostokset

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Oluenmyynnin sesongin tuotteet ovat vaihtuneet talviajan lämmittäviin tuotteisiin. Tummat, paahteiset oluet ovat tavallisesti hieman vahvempia kuin vaaleat kesäjuomat. Niiden … Lue lisää

18.11.2025 | Ostokset

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Raatihuoneentorilla sijaitseva Tallinnan joulutori avautuu perjantaina 21. marraskuuta kello 18. Tori on avoinna viiden viikon ajan. Jouluiset herkut, käsityöt … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Ostokset

Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Mainos Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Kun illat pimenevät ja ensilumi leijailee alas maahan, muuttuu Noblessnerin satama-alue todelliseksi joulun ihmemaaksi. Sen sydämestä löytyy Shishi, ylellinen … Lue lisää

4.11.2025 | Ostokset

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viron pääkaupunki on tulvillaan erilaisia joulutapahtumia. Tässä viisi mielenkiintoista tapahtumaa, joissa kannattaa käydä Tallinnan perinteisen joulutorin lisäksi: 30.11. Noblessnerin … Lue lisää

1.11.2025 | Ostokset

Martin markkinat Tallinnassa

Martin markkinat Tallinnassa

Miksi et hoitaisi joululahjaostoksia hyvissä ajoin ja vieläpä lämpimässä? Tallinnan Unibet Arenalla järjestettävät 28. Martin markkinat tarjoavat juuri tällaisen … Lue lisää