Tuoretta tietoa Virosta
13.9.2017 | Viro

Verkkouutinen Viron pääministeripuolue Keskusta hajosi kahtia

Viron pääministeripuolue Keskusta hajosi kahtiaKansanedustaja Olga Ivanova on yksi nimekkäistä virolaispoliitikoista, jotka Keskerakond erotti riveistään.

Maanantaina 11. syyskuuta päätti Viron Keskustapuolueen (Keskerakond) johtokunta erottaa puolueesta kansanedustaja Olga Ivanovan ja 31 muuta puolueen jäsentä.

Erotetut kuuluvat puolueen syrjäytetyn puheenjohtajan Edgar Savisaaren perustamaan valitsijayhdistykseen lokakuisissa kuntavaaleissa. Liikkeen johtajaa Edgar Savisaarta ei kuitenkaan erotettu puolueesta.

Valitsijayhdistys ei tee yhteistyötä Keskustapuolueen kanssa.

Olga Ivanovan lisäksi kolme muuta kansanedustajaa on kyseenalaistanut puolueen päätöksen ja uhannut siirtyä oppositioon.

Tapahtumaketju voi vaikuttaa Viron hallituksen toimintaan, koska hallituksella on vain neljän paikan enemmistö Viron parlamentissa.

 

Teksti: Timo Huttunen, kuva: Riigikogu 

Lue lisää samasta aiheesta
hallitus Ivanova kampaamo kuntavaali parlamentti pääministeripuolue Riigikogu Savisaar

28.2.2024 | Luonto

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viron maanmittausviraston laatimassa uudessa kartassa Viron maa-ala on pienentynyt neljä kilometriä. Mutta kompensoiva uutinen on se, että maassa onkin … Lue lisää

24.2.2024 | Viro

The Baltic Guide toivottaa kaikille hyvää Viron itsenäisyyspäivää 24.2.2024!

The Baltic Guide toivottaa kaikille hyvää Viron itsenäisyyspäivää 24.2.2024!

22.2.2024 | Viro

Lukuisia yleisötapahtumia ympäri Viroa

Lukuisia yleisötapahtumia ympäri Viroa

Haapsalu Kilohailiuinti talviuintikeskuksessa Mikä on sen virkistävämpää, kun aloittaa itsenäisyyspäivä lipunnoston jälkeen avantouinnilla ja saunomalla. Näin tehdään Haapsalussa, jossa … Lue lisää

12.2.2024 | Viro

Tulevana kesänä Tallinnassa luvassa uusia liikennejärjestelyjä 

Tulevana kesänä Tallinnassa luvassa uusia liikennejärjestelyjä 

Tulevana kesänä Tallinnassa odotettavissa jälleen monia uusia liikennejärjestelyjä uuden satamasta lähtevän raitiovaunulinjan rakennustöistä johtuen. ERR kirjoittaa artikkelissaan, että rakennustyöt … Lue lisää

8.2.2024 | Viro

Viron valtiollinen ansiomerkki myönnettiin 151 kansalaiselle

Viron valtiollinen ansiomerkki myönnettiin 151 kansalaiselle

Viron presidentti Alar Karis myönsi eilen yhteensä 151 ansiomitalia kansalaisille, jotka tavalla tai toisella ovat edistäneet Viron kulttuuria, yhteiskuntaa, … Lue lisää

2.2.2024 | Viro

Virossa asuvien tyytyväisyyttä mitattiin

Virossa asuvien tyytyväisyyttä mitattiin

Viron valtionkansian tiedotteen mukaan joulukuussa 2023 tehdyn mielipidemittauksen tulokset eivät osoita suuria muutoksia syyskuussa 2023 toteutetun tutkimuksen tuloksiin. Tuoreimmat … Lue lisää

1.2.2024 | Viro

Vuonna 2023 vähittäiskaupan liikevaihto laski 8 prosenttia

Vuonna 2023 vähittäiskaupan liikevaihto laski 8 prosenttia

Viron Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vähittäiskauppaa harjoittavien yritysten yhteenlaskettu liikevaihto Virossa vuonna 2023 oli 10,5 miljardia euroa. Vuoteen 2022 verrattuna … Lue lisää

31.1.2024 | Viro

Kumpi heistä on Suomen tuleva presidentti?

Kumpi heistä on Suomen tuleva presidentti?

Suomi-Seura ry järjestää virtuaalisen vaalipaneelin torstaina 1.2.2024 klo 11–12. Mukana presidentinvaalien finalistit Alexander StubbjaPekka Haavisto. Tilaisuuden juontaa ulkosuomalaistoimittajaKari … Lue lisää