Tuoretta tietoa Virosta
5.5.2016 | Viro

Opiskelu Virossa

Opiskelu Virossa

Yhä useampi suomalainen nuori haaveilee ulkomailla opiskelusta.

 

Kansainvälisyys on työmarkkinoilla IN, ja ulkomailla opiskelu tarjoaa loistavat lähtökohdat kasvaa avarakatseiseksi ihmiseksi. Vieraassa maassa opiskeleminen nähdään jännittävänä seikkailuna ja mahdollisuutena kokea opiskelun ohessa jotain uutta.

Suomenlahden eteläpuolella tarjotaan laadukasta koulutusta, alojen valikoima on monipuolinen ja asuminen halvempaa kuin Suomessa. Ainoa merkittävä miinus on lukukausimaksut: kallein on lääketiede, joka maksaa 11 000 vuodessa. Kun kielitaito on riittävä, vironkieliset linjat ovat pääosin ilmaisia. Virossa opiskelee keskimäärin 2 500 suomalaista. Yliopistokaupunkeja ovat Tallinna sekä Tartto. Molemmissa kaupungeissa toimivat aktiivisesti myös suomalaisten opiskelijoiden järjestöt.

Joidenkin virolaisten mielestä vain Tartossa opiskelleet luetaan aidoiksi virolaisiksi opiskelijoiksi. Suomesta Tarttoon mennään opiskelemaan ennen kaikkea lääketiedettä (Tartu ülikool) ja eläinlääketiedettä (Eesti maaülikool). Aikaisemmin suomalaiset opiskelijat joutuivat ensin ankaralle, muutaman viikon kestäneelle viron kielen tehokurssille, jotta selviäisivät viroksi opiskelusta. Nykyään opinnot voi suorittaa myös englanniksi.

 

Tallinnassa suomalaisten opiskelijoiden jakauma aloittain on laajempi. Suosituimpia aloja ovat liiketalouden eri koulutusohjelmat (Tallinnan teknillinen yliopisto, TTÜ ja Estonian Business School, EBS), kansainväliset suhteet (Tallinnan yliopisto, TLÜ ja TTÜ) sekä lakiopinnot (TLÜ ja TTÜ).

Näiden lisäksi Tallinnassa voi opiskella myös Viron taideakatemiassa ja Viron musiikki- ja teatteriakatemiassa. Vaikka pääkaupunki ei ole virolaisten keskuudessa niin tunnettu juuri opiskelijakaupunkina, on sillä ainakin yksi etu suomalaisen opiskelijan näkökulmasta: kotimaa on huomattavan paljon lähempänä.

Jos lukukausimaksuja ei oteta lukuun, niin Virossa pärjää opintotuella mainiosti. Opiskelijaelämä Virossa ei poikkea juurikaan Suomessa vietetystä. Virolaisten piireihin on hiukan hankalampi päästä, mutta kansainväliset opiskelijaryhmittymät ottavat kaikki avosylin vastaan. Tapahtumia riittää, eikä aika käy pitkäksi.

Lisätietoja ja tarkemmat hakuajat: Study in Estonia – estonia.dreamapply.com. Suurimpaan osaan englanninkielisistä linjoista on hakuaika juuri nyt käynnissä.

 

TEKSTI VENLA RANTANEN, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

28.3.2024 | Viro

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Kun matkustat Viroon pääsiäisenä, kannattaa muistaa että pitkäperjantai 29. maaliskuuta ja pääsiäissunnuntai 31. maaliskuuta ovat myös Virossa pyhäpäiviä. Toinen … Lue lisää

26.3.2024 | Viro

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Kävely ja julkisten kulkuvälineiden käyttö on vähentynyt työmatkaliikenteessä. Sen sijaan ihmiset matkaavat töihin mieluummin omilla autoillaan. Viimeisen 20 vuoden … Lue lisää

25.3.2024 | Viro

Kirjallisuus ei ole unohtanut kyydityksen uhreja 

Kirjallisuus ei ole unohtanut kyydityksen uhreja 

Tänään Virossa vietetään maaliskuun kyyditysten muistopäivää. 25. maaliskuuta vuonna 1949 neuvostojoukot kyydittivät väkivaltaisesti 22 000 Viron kansalaista Siperiaan. Tragedia … Lue lisää

23.3.2024 | Viro

Tietyömaat runnovat jälleen Tallinnan sataman edustaa

Tietyömaat runnovat jälleen Tallinnan sataman edustaa

Talvitauon jälkeen satamaa ja sen edustaa myllänneet tietyötovat taas alkaneet. Molempien terminaalienliikenne on normaalia hitaampaa. Tämä kannattaa muistaa erityisesti, … Lue lisää

20.3.2024 | Viro

Kauneuden taika -näyttelyssä pohditaan kauneuden käsitettä

Kauneuden taika -näyttelyssä pohditaan kauneuden käsitettä

Kauneuden taika -taidenäyttelyn avajaisia vietetään 23. maaliskuuta Ajamaja -galleriassa Kuressaaressa Saarenmaalla. Nykytaiteilija Eduard Zentšikkäsittelee äärettömältä ja rajattomalta vaikuttavaa kauneutta … Lue lisää

19.3.2024 | Viro

Kansainväliset opiskelijat ja valmistuneet maksoivat yli 23 miljoonaa euroa veroja Viron valtiolle

Kansainväliset opiskelijat ja valmistuneet maksoivat yli 23 miljoonaa euroa veroja Viron valtiolle

Viron tilastokeskuksen tietojen mukaan kansainväliset opiskelijat maksoivat tulo- ja sosiaaliveroa lukuvuonna 2022/2023 16,6 miljoonaa euroa ja edellisvuonna valmistuneet 6,9 … Lue lisää

11.3.2024 | Viro

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

9.3.–18.5. Sade joulukuussa -baletti, Tartto 11.3. Mike Oldfielding Tubular Bells -levyn 50-vuotisjuhlakonsertti, Tallinna 11.–17.3. Tallinnan ravintolaviikko, Tallinna 13.3. Foil, … Lue lisää

28.2.2024 | Luonto

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viron maanmittausviraston laatimassa uudessa kartassa Viron maa-ala on pienentynyt neljä kilometriä. Mutta kompensoiva uutinen on se, että maassa onkin … Lue lisää