Tuoretta tietoa Virosta
20.1.2026 | Kulttuuri

MustonenFestissä soi klassinen musiikki

Teksti Stewart Johnson
Kuva Andrei Chertkov

MustonenFestissä soi klassinen musiikki

 

Oletpa lähes missä pain Viroa tahansa tällä tai ensi viikolla, voit törmätä musiikilliseen ilmiöön nimeltä MustonenFest. Peräti 12 illan ajan voit nimittäin nauttia klassisen musiikin konserteista – enimmäkseen Tallinnassa mutta yksittäisinä päivinä myös Pärnussa, Laulasmaalla, Tartossa ja Narvassa. Esiintyvät artistit ovat kotoisin Virosta, Suomesta, Latviasta, Ranskasta sekä Israelista.

MustonenFest ei koostu vain sinfoniaorkesteritason konserteista vaan mukaan on valikoitu laaja otanta eri esitysmuotoja ja tyylilajeja, alkaen kuoroteoksista ja ulottuen barokkihenkiseen musisointiin. Festivaali onkin omiaan sekä klassisen musiikin ikiaikaisille ystäville että vasta-alkajina sen eri muodoista juuri live-esitysten avulla kiinnostuneille.

Festivaali on saanut nimensä tapahtuman perustajan, kapellimestari Andres Mustosen mukaan. Kyseinen 72-vuotiaanakin nuorekas vanhakantaisen musiikin ”grand old man” seisoo yhä konserteissa itse orkesterinjohtajan paikalla tai soittaa valitsemaansa instrumenttia osana esiintyvää kokoonpanoa. Konserttisarjalla on ollut kiinteä paikkansa virolaisen klassisen musiikin kentällä jo vuodesta 1989 lähtien, vaikka sen nimi ei olekaan alusta asti ollut MustonenFest.

Alkujaan tapahtuma kulki nimellä “Hortus Musicuse Väravatorni barokkmuusika päevad” eli suomeksi “Hortus Musicus -orkesterin barokkimusiikkipäivät Alakaupungin porttitornissa”. Samannimisen orkesterin Mustonen oli perustanut vuonna 1972, mutta Tallinnan saatua Euroopan kulttuuripääkaupungin tittelin vuodelle 2011 konserttisarjan nimeä päätettiin markkinointisyistä lyhentää

Tapahtumaviikot kulkevat Pärnun (22.1.) ja Laulasmaalla sijaitsevan Arvo Pärtin keskuksen (23.1.) kautta Tallinnaan (24.–25.1.), pistäytyen 26.1. Tartossa ja palaten sitten pääkaupunkiin – tosin 31.1. konsertti järjestetään Narvassa. Lisätietoa konsertti-iltojen ohjelmistosta ja esiintyjistä voi viroksi lukea täältä, ja liput voi ostaa täältä.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
klassinen musiikki konsertti Narva Pärnu Tallinna tapahtumat tartto

22.9.2026 | Kulttuuri

Oktoberfest 2026 Tallinnan Unibet Arenalla

Oktoberfest 2026 Tallinnan Unibet Arenalla

Oktoberfest on maailman tunnetuin saksalaista kulttuuria, ruokaa ja juomaa juhlistava festivaali. Virallinen ja kansanjuhlana suurin Oktoberfest järjestetään Münchenissä, mutta ei … Lue lisää

21.9.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

19.–27.9. Kansalliskulttuurien päivät, Tallinna Tallinna juhlistaa monikulttuurisuuttaan vuosittaisten tapahtumapäivien raameissa. Esillä eri puolilla kaupunkia ovat lukuisten maiden kansalliset tanssit, musiikki, … Lue lisää

20.9.2026 | Kulttuuri

Kahden abstraktitaiteilijan teoksia Pärnussa

Kahden abstraktitaiteilijan teoksia Pärnussa

Pärnun nykytaiteen museossa on avattu näyttely ”Dialoog”, joka koostuu kahden virolaisen pitkän linjan taidemaalarin, Mari Roosvaltin (s. 1945) ja Jaan … Lue lisää

19.9.2026 | Kulttuuri

Nahkiaisfestivaali Narva-Jõesuussa

Nahkiaisfestivaali Narva-Jõesuussa

Narva-Jõesuu sijaitsee Viron koilliskulmassa ja tunnetaan loma-alueena, jonka kylpylät, hotellit ja ravintolat toivottavat tervetulleiksi vierailijoita niin Virosta kuin ulkomailtakin. Syyskuun … Lue lisää

18.9.2026 | Kulttuuri

Matsalun luontoelokuvafestivaali

Matsalun luontoelokuvafestivaali

Matsalun luontoelokuvafestivaali on 23 vuoden ajan kasvattanut suosiotaan niin, että eräinä vuosina kilpailuun lähetettyjä elokuvia on ollut yli 1 200. … Lue lisää

17.9.2026 | Kulttuuri

Kansalliskulttuurien päivät Tallinnassa

Kansalliskulttuurien päivät Tallinnassa

Tallinna on enemmänkin kuin vain Viron pääkaupunki – se on Itämeren rannalla asuvien ihmisten koti, eivätkä heistä kaikki ole suinkaan … Lue lisää

17.9.2026 | Kulttuuri

Vivian Maierin valokuvia Fotografiskassa

Vivian Maierin valokuvia Fotografiskassa

Tallinnan Fotografiskassa avautuu 19.9. amerikkalaisen, katuvalokuvaajana kenties maailman arvoituksellisimmman suuruuden Vivian Maierin (1926–2009) tuotantoon keskittyvä näyttely. New Yorkin ja Shanghain … Lue lisää

15.9.2026 | Kulttuuri

Narva on Viron syyspääkaupunki tänäkin vuonna

Narva on Viron syyspääkaupunki tänäkin vuonna

”Narva – Viron syyspääkaupunki” -ohjelman virallinen avajaispäivä on sunnuntai 20.9. Tuolloin käynnistyy kolmikuukautinen kulttuuriohjelma, joka sisältää musiikkia, taidetta, historiaa, teatteria, … Lue lisää