Tuoretta tietoa Virosta
10.8.2017 | Kauneus

Monen karvan verran edullisempaa

Monen karvan verran edullisempaaRobin sai uuden siistin kampauksen lastenkampaamo Juuksikin tuolissa.

Viron parturi-kampaamojen valikoima paranee.

 

Parturi-kampaamossa käyminen kuuluu monen suomalaisen Viron-matkaajan vakio-ohjelmaan. Eikä syyttä: virolaiskaupungeissa on kampaamoja joka nurkalla ja hinnat ovat Suomeen verrattuna erittäin kilpailukykyiset.

Perinteisten kampaamosalonkien lisäksi asiakas voi valita yhä erikoistuneempien palveluiden väliltä.

Tallinnan keskustassa sijaitseva parturiliike Lumberjack Barbershop on täysin miesten maailma.

Tallinnan keskustassa sijaitseva parturiliike Lumberjack Barbershop on täysin miesten maailma.

Vain miehille tarkoitettuja parturiliikkeitä on tullut Tallinnaan parin viime vuoden aikana useita. Yksi niistä on aivan ydinkeskustassa sijaitseva Lumberjack Barbershop.

”Olemme halunneet luoda paikan, joka olisi miehille mukava ja kutsuva”, kertoo Lumberjackin johtaja Hugo Paul Aav.

Naisasiakkaita Lumberjackissa ei palvella lainkaan. Aavin mukaan parturilla on jo hyvin laaja asiakaskunta pukumiehistä rockabilly-herroihin. Parranajon lomassa asiakas voi nauttia vaikkapa olutta, viskiä tai kahvia.

 

Hieman toisenlaiset tarjoilut on lastenkampaamo Juuksikissa Rocca al Maren kauppakeskuksessa. Juuksikin perustaja ja omistaja Elina Tolli halusi yhdistää kampaamon ja leikkipaikan. Idea lastenkampaamoon lähti Tollin omien pienten lasten tarpeista. Vaikutti siltä, että monessa kampaamossa ei haluttu ottaa vastaan pieniä asiakkaita. Idea jäi kaihertamaan Tollin mieltä. Nyt Juuksikin palveluvalikoimassa on tarjolla jopa vauvojen hiustenleikkaus.

Juuksik tarjoaa puolituntisen hiustenleikkuun lisäksi puoli tuntia lastenhoitoa, jona aikana pienen lapsen vanhemmat voivat hoitaa omia kauppa-asioitaan. Kampaamosalongissa on viihtyisä leikkipaikka. Kampaajan tuolissa istuessaan lapsi voi katsella televisiosta piirrettyjä. Kampaamokäynnin päätteeksi lapselle tarjotaan karkkia tai tarra.

Suomessa suosituiksi tulleita ekokampaamoja Virossa ei vielä juuri ole. Lähes ainoa tällä saralla on Tallinnassa sijaitseva Juukseakadeemia, jonka palveluihin kuuluvat myös ekokampaamo-palvelut ja hiusten värjäys luonnonvärein.

Screen Shot 2017-08-03 at 15.00.16

Oheisessa taulukossa on vertailtu tyypillisimpien parturi-kampaamopalvelujen keskimääräisiä hintoja. Viron hinnat ovat Tallinnasta, Suomen hinnat pääkaupunkiseudulta. Virossa hinnat ovat selvästi edullisempia Tallinnan ulkopuolella ja myös pääkaupungin sisällä hintavaihtelu voi olla melkoista.

Selvää kuitenkin on, että Virossa hiuksensa ja partansa hoitava säästää Suomen hintoihin verrattuna useita kymmeniä euroja.

Screen Shot 2017-08-03 at 15.00.45 Screen Shot 2017-08-03 at 15.01.20 Screen Shot 2017-08-03 at 15.01.39

Teksti Silja Hurskainen ja Jukka Arponen, kuvat Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
barbershop Elina Tolli Hugo Paul Aav Juuksik kampaamoja lastenkampaamo Lumberjack parturi

12.10.2020 | Kauneus

Rentoutusta, hoitoja ja vesileikkejä – Viron kylpylät odottavat suomalaisia

Rentoutusta, hoitoja ja vesileikkejä – Viron kylpylät odottavat suomalaisia

Koronapandemian takia Viron kylpylöissä on tänä syksynä ollut normaalia hiljaisempaa. Virolaisten lisäksi asiakkaina on ollut lähinnä latvialaisia ja liettualaisia sekä … Lue lisää

23.9.2020 | Kauneus

Kosmetiikkaa omalla tyylillä – virolainen Oma hoitaa lasten ja aikuisten ihoa

Kosmetiikkaa omalla tyylillä – virolainen Oma hoitaa lasten ja aikuisten ihoa

Virolaisia kosmetiikkamerkkejä on tullut viime aikoina markkinoille kymmenittäin, mutta harvalla tuottajalla on omaa myymälää. Oma-merkillä sellainen kuitenkin on aivan Tallinnan … Lue lisää

19.8.2020 | Kauneus

Virolaista kosmetiikkaa loppukesän iholle – Hoia syntyi perustajansa omista tarpeista

Virolaista kosmetiikkaa loppukesän iholle – Hoia syntyi perustajansa omista tarpeista

Kun kosmetiikkamerkki Hoian perustaja Triinu Karolin odotti ensimmäistä lastaan, hän alkoi kiinnittää enemmän huomiota siihen, mitä söi ja millaisia tuotteita … Lue lisää

20.3.2020 | Ostokset

Positiivisesti leväperäinen – virolaisen Berrichin voiteissa ihoa hoitavat erilaiset levät

Positiivisesti leväperäinen – virolaisen Berrichin voiteissa ihoa hoitavat erilaiset levät

Matka Balille voi aiheuttaa sen, että syntyy uusi kosmetiikkatuote. Näin kävi yrittäjä Berit Joosepille, joka oli työskennellyt pitkään kauneusalalla ja … Lue lisää

19.3.2020 | Kauneus

Virolaisyritykset etsivät poikkeustilassa uusia yhteistyötapoja – kosmetiikkatuottajilla yhteinen alekoodi

Verkkouutinen: Virolaisyritykset etsivät poikkeustilassa uusia yhteistyötapoja – kosmetiikkatuottajilla yhteinen alekoodi

Koronavirusepidemia vaikuttaa Virossakin kaikilla elämänaloilla ja pakottaa yrityksiä kehittämään erilaisia tapoja selvitä vaikean ajan yli. Esimerkiksi joukko virolaisia kosmetiikkavalmistajia on … Lue lisää

15.3.2020 | Ostokset

Tallinnan keskustassa on muotikortteli lähes suuren maailman tapaan – tutustu virolaisiin muodinluojiin

Tallinnan keskustassa on muotikortteli lähes suuren maailman tapaan – tutustu virolaisiin muodinluojiin

Suurissa muodin mekoissa ympäri maailmaa muotisuunnittelijoiden myymälät keskittyvät usein yhden kadun varteen. Näin on käynyt Tallinnassakin, jossa ydinkeskustaan Maakri- ja … Lue lisää

9.3.2020 | Kauneus

Kohti Hollywood-hymyä – hampaiden valkaisu onnistuu Virossakin

Kohti Hollywood-hymyä – hampaiden valkaisu onnistuu Virossakin

Suuhygienisti Tatjana Goljandin tallinnalaiselta Kaarli Hambaravi -hammaslääkäriasemalta tietää, että kun kevät koittaa, ihmiset alkavat bikinikunnon lisäksi tavoitella hohtavampaa hymyä. Hampaiden … Lue lisää

25.2.2020 | Kauneus

Turve kesytettiin kosmetiikaksi

Turve kesytettiin kosmetiikaksi

Aestin turvetuotteet ovat pitkän kehitystyön tulos.   Turvesaunat ja turvemaskit voivat olla kylpyläkävijöille tuttuja, mutta virolainen kosmetiikkayritys Aesti on onnistunut … Lue lisää

Suunnittele tulevia matkoja valtavan juttuarkistomme avulla.

Pidä Viro mielessä!

Mene juttuarkistoon PDF
Sulge