Tuoretta tietoa Virosta
2.7.2014 | Ostokset

Menkää metsään!

Menkää metsään!

Terveitä elintapoja vaaliva Herdis Elmend elää niin kuin opettaa.

 

Kolme vuotta raakaruoalla elänyt Herdis kertoo, että elämäntapamuutokseen pakotti sairaus, gluteenin sopimattomuus. Hänen ruokavalioonsa ei ole kuulunut pitkään aikaan muun muassa leivät, lihat ja kypsennetyt ruuat. Raakaruuassa ruokaa ei kypsennetä esimerkiksi paistamalla tai keittämällä, jolloin vihannesten entsyymit ja muut hyvät aineet säilyvät.

Herdiksen ruokapöydältä löytyy The Baltic Guidessakin esiteltyjä luontoherkkuja: nokkosta, voikukkaa, ruusunmarjaa ja tyrniä. Pärnulaisnainen opettaa muillekin terveellisen ruuan salaisuuksia luennoilla ja työpajoissa, joskus perhejuhlissakin.

”Ihmiset ovat nälässä, sillä he antavat kehoilleen vääriä asioita. On ylensyömistä, riippuvuuksia ja muita ongelmia, koska ei osata kuunnella omaa kehoa”, hän pohdiskelee. Usein huonoon syömiseen on syynä kiire. Herdiksen mielestä aikaa vievät liian usein internet ja tietokoneella istuminen. ”Elektroniikkaa on ylipäätänsä liikaa ihmisten ympärillä.”

Lääke löytyy kuitenkin käden ulottuvilta. ”Yhteys maahan ja luontoon puuttuu. Pitäisi kävellä paljain jaloin, mennä metsään”, hän vinkkaa.

Väitettä, että terveellinen ruoka on kallista, Herdis ei purematta niele. ”Kannattavampaa on ennakoida ongelmia, kuin kuluttaa suuria summia myöhemmin lääkkeisiin. Loppusummasta ei muodostu sen suurempaa. Sitä paitsi luonnosta saa rohdoskasveja täysin ilmaiseksi. Ja siementen ja parin omenapuun istuttaminen ei paljon maksa”, hän vakuuttaa.

Herdis on vahvasti mukana myös yhteisötoiminnassa, tavoitteena tietenkin vihreämpi Pärnu. ”Haluamme muuttaa Pärnua syötävämmäksi. Suunnitelmissa on esimerkiksi istuttaa kaupunkilaisille omenapuita.”

Aktiivinen nainen nauttii kesäisen Pärnun vihreydestä ja merestä. Hänen mielestään Pärnussa on Tarton tapaan oma henki, Pärnu vaim. ”Se on sitä, että asiat ovat kaupungissa paikallaan, jonkinlainen näkymätön energia.”

Pärnuun kesällä tulevia suomalaisia Herdis kehottaa unohtamaan liialliset lomasuunnitelmat. ”Pärnu on pikkuruinen kaupunki, täällä on helppo liikkua. Ja muistakaa astua myös pääkadun ulkopuolelle.”

Herdiksen vihreät kesävinkit 

1. Lähiruokatori torstaisin kello 17.15–17.45 Kooli tänav 13, Pärnu. ”Ruokaa suoraan maakunnan tuottajilta: maalaismunia, vihanneksia, yrttejä ja leipää.”

2. Audrun Valgerand ”Valgerannan männyissä on taikaa! Seikkailupuistossa voi käydä koko perheen voimin.”

3. Pyörillä Pärnua tutkimaan ”Uudet pyörätiet tarjoavat mahdollisuuden reippailla luonnon keskellä lintujen ja sammakoiden säestyksellä.” 

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA HERDIS ELMENDIN KOTIALBUMI

Lue lisää samasta aiheesta

3.8.2025 | Ostokset

Viron vanhimmat markkinat

Viron vanhimmat markkinat

Viron vanhimmat markkinat järjestetään pienessä Antslan kylässä Etelä-Virossa 9.–10. elokuuta. Mutta missä Antslassa? On olemassa Vana-Antsla, Uus-Antsla ja sitten … Lue lisää

31.7.2025 | Ostokset

camera icon8
Makumatka Viroon alkaa maatiloilta

Makumatka Viroon alkaa maatiloilta

Süvahavva yrttituotteet Virolaiset ovat perinteisesti hoitaneet terveyttään yrttien avulla. Süvahhavva Loodustalun yrttituotteita myydään pääasiassa ekokaupoissa. Tallinnassa niitä on saatavilla … Lue lisää

31.7.2025 | Mainos | Ostokset

Prisman elokuun tarjoukset

Mainos Prisman elokuun tarjoukset

19.7.2025 | Ostokset

Šašlõkid testissä

Šašlõkid testissä

Virolaisten suosituin grilliruoka on šašlõkk, jonka nimessä on kaksi suomen kielestä puuttuvaa kirjainta. Suomeksi se on saslikki tai lihavarras. … Lue lisää

11.7.2025 | Ravintolat

camera icon7
Seitsemän pysähdystä Etelä-Viron ruokakartalla

Seitsemän pysähdystä Etelä-Viron ruokakartalla

Virolais-italialainen juustola Luken kylässä Viinamärdin maatila lepää alavan peltomaiseman keskellä, Luken kylässä. Juustola ja sen takana sijaitseva navetta, jossa … Lue lisää

12.6.2025 | Ostokset

Tallinn Craft Beer Weekend

Tallinn Craft Beer Weekend

Sanotaan, että Ranskassa on yksi juusto vuoden jokaiselle päivälle ja Belgiassa yksi olut. Yhden viikonlopun ajan Tallinnassa on käsityöolut … Lue lisää

7.6.2025 | Ostokset

camera icon5
Kesän purkkijuomat testissä

Kesän purkkijuomat testissä

Pääsiäisenä oli hyvä hetki kokoontua tekemään kesäjuomatesti. Testiin valittiin 0,33 litran tölkeissä olevia juomia: kahdeksan olutta ja kuusi long … Lue lisää

15.5.2025 | Vapaa-aika

Loppuviikko täynnä tapahtumia 

Loppuviikko täynnä tapahtumia 

Virossa ei kesäkuukausina ole koskaan hiljaista, sillä juhlia, festivaaleja, konsertteja ja muita tapahtumia järjestetään jatkuvasti. Tänä vuonna kolme odotetuimpiin … Lue lisää