19.9.2019 | Luonto
Verkkouutinen Matsalun luontoelokuvafestivaali alkoi – ohjelmistossa myös suomalaisen Petteri Saarion uusi Vedenneito-elokuva
Matsalun luontoelokuvafestivaalilla voi nähdä Petteri Saarion tänä vuonna valmistuneen Vedenneito-elokuvan.
Matsalun luontoelokuvafestivaali käynnistyi keskiviikkona jo 17. kerran. Lihulan kulttuurikeskuksessa voi 17.–22. syyskuuta katsella uusia luontoelokuvia niin Virosta kuin muualta maailmastakin.
Lihulan lisäksi elokuvia voi nähdä myös Pärnussa, Haapsalussa, Pürksissa ja Rannakülassa.
Festivaalin ohjelmistossa on tällä kertaa lähes sata uutta luontoelokuvaa eri puolilta maailmaa. Niistä noin kolmannes osallistuu festivaalin kansainväliseen kilpasarjaan.
Suomesta kilpasarjaan osallistuu Petteri Saarion tänä vuonna valmistunut Vedenneito-elokuva. Se kertoo kahden nuoren seikkailuista Saimaan saaristossa.
Vedenneito-elokuvan voi nähdä Lihulassa lauantaina 21.9. klo 12. Paikalla on myös elokuvan ohjannut Petteri Saario. Pärnussa elokuvan voi nähdä lauantaina klo 17.30 Pärnun Nykytaiteen museossa.
Elokuvien lisäksi festivaalin ohjelmassa on valokuvanäyttelyitä, seminaareja ja työpajoja.
Lihulan lähellä sijaitsee Matsalun kansallispuisto, jossa voi näihin aikoihin ihailla tuhansien kurkien upeita parvia. Kurkia voi löytää alueen pelloilta, mutta komeinta katseltavaa on kurkien iltalento merenlahdelle.
Tutustu Matsalun luontoelokuvafestivaalin ohjelmaan tästä.
Teksti Mikko Virta, kuva Petteri Saarion Vedenneito-elokuvasta
Lue lisää samasta aiheestafilmifestivaali
luontodokkari
luontoelokuva
luontoleffa
matsalu loodusfilmidefestivali 2019
petteri saario vedenneito
saarion elokuva
vedenneito elokuva
29.5.2023 | Luonto
Wilman kukat ovat Kalamajan maamerkki
”Tämä kukkien istuttaminen ja julkisivun laitto oli ihan uutta kulttuuria, kun avasin tatuointistudion täällä kahdeksan vuotta sitten. Eihän tällä … Lue lisää
29.5.2023 | Mainos | Luonto
Mainos Euroopan vihreä pääkaupunki Tallinna kutsuu kylään luontomatkalle
Tallinnan Euroopan vihreän pääkaupunkivuoden 2023 pääteemoja ovat luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen, ilmasto, vihreät teknologiat ja kestävän kehityksen periaatteiden mukainen hallinto. … Lue lisää
25.5.2023 | Luonto
Vihreä pääkaupunki pyöräilee, kierrättää ja suojelee hyönteisiä
Vuonna 2023 Tallinna on saanut kunnian kantaa ”Euroopan vihreä pääkaupunki” -titteliä. Kaupungin vihreitä teemoja ovat biologisen elinympäristön monimuotoisuuden säilyttäminen, … Lue lisää
22.5.2023 | Luonto
Oi ihana kesä! Viron puutarhoilla on koittanut sesonki
Hempeän vaaleanpunaisena kukkivat pienet japanin kirsikkapuut vasta heräilevät, kun Hortesin puutarhurit aloittelevat työpäiväänsä. Ne eivät tiedäkään olevansa kaikkein halutuimpia … Lue lisää
22.4.2023 | Luonto
Tallinna on tänä vuonna Euroopan vihreä pääkaupunki – kaupunkiin tulee tänä kesänä 14 kukkaniittyä
Tallinna on vuonna 2023 Euroopan vihreä pääkaupunki. Vuoden kunniaksi vuonna eri puolille kaupunkia tehdään ja istutetaan 14 kukkaniittyä rikastamaan … Lue lisää
20.3.2023 | Luonto
Kaksi Tallinnan eläintarhan rakastettua pitkäaikaista asukasta on kuollut
Tallinnan eläintarha kertoi, että kaksi sen rakastettua ja pitkäaikaisin asukasta on kuollut. Raidallinen hyeena Kati kuoli 10. maaliskuuta ja … Lue lisää
22.2.2023 | Luonto
Lauantaina on Tallinnan eläintarhassa jääkarhupäivä
Lauantaina 25. helmikuuta kello 11–13.30 vietetään Tallinnan eläintarhassa kansainvälistä jääkarhupäivää. Päivän aikana voi seurata jääkarhujen ruokintaa, kuunnella jännittäviä tarinoita … Lue lisää
11.2.2023 | Luonto
5
Viron seitsemän luonnonihmettä
Rantojen jylhät jyrkänteet Kalkkikiviseinämä kohoaa pystysuoraan meren aalloista. Myrskyt ovat lohkaisseet mahtavia paloja rantatörmästä. Jyrkänteen reunalta avautuvat komeat näkymät … Lue lisää