Maisema kuin kirjava tilkkutäkki – Viljandimaan luonto hurmaa monipuolisuudellaan
Viljandijärven vastarannalta avautuu hieno näkymä Viljandin kaupungin suuntaan.
Kesäretki Viljandimaalle vei viljaville vainioille ja kukkuloille sekä kansanperinteen vaalijan kotiin.
”Isäni oli niin suuri luonnonystävä, että kun hän oli kalassa ja nappasi, hän odotti niin kauan, että keltavästäräkki oli lopettanut laulunsa onkivavan päällä. Ettei vaan olisi häirinnyt sitä”, kertoo tekstiilitaiteilija Anu Raud naurahtaen Viljandin lähellä Heimtalin kylässä sijaitsevassa kodissaan.
Anu Raudin ensimmäiset muistot Viljandimaalta sijoittuvat isovanhempien kotitilalle Heimtaliin. Juuri samaiseen Käärikun taloon, jossa Raud nykyäänkin asuu.
”Lapsena piirsin kartan, johon olin merkinnyt kaikki tärkeät paikat: metsämansikkamättäät, kanttarellisopukat ja laidunmaan tärkeät kivet. Välillä kaivan kartan esiin, kun lapsiryhmät tulevat tänne kylään.”
Tallinnassa lapsuutensa ja nuoruutensa asunut Raud vietti Heimtalissa kaikki lomansa. Niinpä noin kymmenen kilometrin päässä Viljandista sijaitseva Heimtali on hänelle rakas.
Viron tunnustetuimpiin taiteilijoihin kuuluva emeritusprofessori ja akateemikko Anu Raudin sydämenasia on kansanperinteen vaaliminen.
Viljandin kulttuuriakatemiassa professorina toiminut nainen on jatkanut opetustyötä näihin päiviin asti. Käärikun tilalla vierailee säännöllisesti nuoria opiskelijoita tutustumassa perinnekäsityön, ja vähän elämänkin, saloihin.
”Koko elokuu on taas täynnä opiskelijaryhmiä”, hän kertoo.
Kotitilan lisäksi Heimtalissa sijaitsee myös Raudin aikaisemmin omistama kotiseutumuseo, jossa voi tutustua lähiseudun vanhoihin esineisiin ja mittavaan tekstiilikokoelmaan. Raud lahjoitti museon Viron kansallismuseolle sen satavuotisjuhlan kunniaksi.
Heimtalin kartanon läheltä alkava luontopolku vie lehmuspuistoon, jonka suurimmat puut kohoavat yli 30 metrin korkeuteen.
Luonto ja linnut ovat olleet Anu Raudille aina tärkeitä. Lintumotiiveita voi löytää hänen seinätekstiileistäänkin: variksia keväisellä kynnöspelloilla, värikkäitä taivaan lintuja, latvalintuja kököttämässä korpikuusien oksilla.
Yksi tunnetuimmista on Rukkirääk-seinätekstiili, jossa ruisrääkkä kurkistaa viljan korsien välistä.
”Ruisrääkkä on yksi lempilinnuistani. Sen rääk-rääk-ääntä kuulen aina niityltä joelle mennessäni. Toinen lempilintuni on kuhankeittäjä (viroksi “peoleo”). Se laulaa usein pihan tammessa tai saunan takana suuressa tervalepässä. Kuhankeittäjä on kuin lentävä sitruuna.”
Mikä kotiseudun luonnossa sitten on kaikkein olennaisinta? Raud pohtii vastausta tuokion ja sanoo:
”Kartanot ovat muokanneet ympäristöä täällä paljon. Niiden läsnäolo on ollut tärkeä. Lapsena menimme usein Heimtalin kartanonpuistoon leikkimään. Ja Raudnajoki ja sen niityt.”
Sitten Raudin ilme kirkastuu ja hän lisää:
”Jos asian pitäisi jotenkin kiteyttää, niin nämä ovat isäni maisemia. Minulla oli samanniminen näyttelykin Viron kansallismuseossa.”
Viljandijärvi välkkyy alhaalla heleän sinisenä. Taivas on miltei samaa sävyä, valkoisilla pumpulipilvillä koristeltu.
Vastarannalla kohoaa värikkäitä taloja vieretysten kohti mäen huippua, jossa seisoo ylväänä vanha puinen vesitorni. Jos oikein pinnistää, voisi näkyä verrata Tampereen Pispalaan.
Mäen huipulta on mukava tarkkailla Viljandijärven kuhinaa: vesiskoottereita, moottoriveneitä ja hiekkarantakin näkyy olevan väkeä pullollaan.
Vielä kovempi kuhina käy vastarannalla linnanraunioiden luona. Tämä on juuri se heinäkuinen viikonloppu, kun etelävirolainen pikkukaupunki on täynnä kansanmusiikkia rakastavia virolaisia, suomalaisia ja kauempaakin tulleita.
Viljandi Folkin humu ei sentään kuulu tänne asti. Ehkä vasta illemmalla, kun Zetod-yhtye räväyttää nupit kohti kaakkoa.
Festivaalihumussa saattaa unohtua, että Viljandijärven ympäristö on maisemansuojelualuetta, jossa elelee myös harvinaisia siivekkäitä. Linnamäen puistosta voi löytää tammitikan, järveltä mustatiiroja.
Viljandijärven ympäri kiertää 12 kilometrin ulkoilureitti, joka tuntuu olevan hellepäivänäkin ahkerassa käytössä. Kolme naista hölkkää hikipäissään ohitseni kohti ylämäkeä.
Maakunnan eteläosassa, Kärstnassa maantie kiemurtelee viljavien vainioiden yli tammikujalle, joka jatkuu mutkitellen kohti kylää. Mäkinen maisema tuo mieleen pikemminkin Pohjois-Puolan vanhat kylätiet kuin Viron maaseudun.
Täällä maakunnan mäet ovat jyrkimpiä ja kauneimpia. Korkein huippukin on vain kivenheiton päässä Karksin lähellä.
Viljandimaan keskellä kulkeva Sakalan ylänkö on perinteisesti ollut niin hyvää viljelysmaata, että metsät ovat saaneet väistyä peltojen tieltä.
Kärstnassa viljapellot hohtavat jo kultaisina. Elokuussa alkaa puintiurakka, joka kutsuu paikalle myös kattohaikaraperheet tankkausta varten ennen pitkää muuttomatkaa kohti Afrikkaa.
Seudulle tyypillinen punaruskea savimoreenimaa pilkistää ojanvarsilla. Pellot ovat täällä paljon viljavampia kuin vaikkapa Läänemaan kuivilla kalkkikivimailla.
Ylhäältä katsottuna maakunta näyttää kirjavalta tilkkutäkiltä. Kumpuilevien peltojen keskelle on ripoteltu metsäsaarekkeita ja maatiloja, siellä täällä on kyläpahanen kirkontorneineen ja pikkuinen järvi. Ihan niin kuin Anu Raudin monissa tekstiileissäkin.
Viljandissa saan lopullisen silauksen Viljandimaan tunnelmaan. Kansanmusiikkifestareista huolimatta kaupungista löytyy tyhjiä kujia, joissa voi maleksia kaikessa rauhassa.
En jaksa väsyä ihmettelemästä Viljandin äkkijyrkkiä mukulakivikatuja, jotka kutsuvat kurkistamaan, mitä nurkan takaa löytyy. Tai rinteessä uljaana seisovia huviloita ja niiden vieressä kohoavia jättiläistammia.
Linnamäeltä avautuva näkymä Viljandijärvelle on aina yhtä vaikuttava. Virolainen kansallismaisema, voisi hyvin sanoa.
Paljon hyvää odottaa löytäjäänsä maakunnan ainoassa kaupungissa, joka on levollinen, mutta samaan aikaan nuoruuden energiaa pulppuava.
Viljandimaan luonto
Maakunta rajoittuu etelässä Latviaan, lännessä Pärnun maakuntaan ja idässä Võrtsjärveen.
Ainoa kaupunki on Viljandi, jossa asuu vajaa 20 000 ihmistä.
Paljon kartanoita ja hienoja kartanopuistoja, joista tunnettuja ovat muun muassa Olustvere, Heimtali, Õisu ja Kärstna.
Lukuisia tunnettuja puita, joista kuuluisin on Viiraltin tammi, joka sai nimensä taiteilija Eduard Wiiraltilta. Taiteilija ikuisti tammen vuonna 1943 Viljandi maastik -teokseensa.
Loodin luonnonpuistossa on monta kiinnostavaa kohdetta, muun muassa Siniallikun lähteet, Loodin hiekkakiviseinämä ja Loodin lehtikuusimetsä, jonka puut kohoavat jopa 42 metrin korkeuteen.
Soomaan kansallispuisto on valtava erämaa-alue, joka tunnetaan viidennestä vuodenajastaan, jolloin alueen halki virtaavat joet tulvivat yli äyräidensä.
Tunnettuja suojelualueita on myös Õisussa ja Parikassa.
Teksti ja kuvat Mikko Virta, kartta Eve Jaansoo
Lue lisää samasta aiheestaanu raud karksi kartanopuistot luonto metsät mäet retkelle viljandiin retkelle viljandimaalle
