Maiasmokkissa on menneen maailman kahvilatunnelmaa
Maiasmokkissa on vanhan ajan tunnelmaa.
Tallinnan vanhin kahvila on ollut olemassa jo vuodesta 1864. Nimi Maiasmokk tarkoittaa suomeksi herkkusuuta.
Vanhankaupungin sydämessä oleva kahvila on elänyt läpi tsaarin ajan ja ensimmäisen Viron itsenäisyyden. Kahvila toimi myös neuvostoaikana. Viron itsenäistyessä uudelleen 1991 oli Maiasmokk yksi niistä harvoista paikoista, josta saattoi ostaa hyviä konditoriatuotteita.
Nykyisin kahvila on turistien suosiossa. Verrattuna neljännesvuosisata sitten olleisiin hintoihin, on Maiasmokk kallistunut, mutta ajaton tunnelma ja tumma puusisustus ovat säilyneet.
Nykyisinkin paikassa on kiireetön tunnelma. Ihmiset kaikkialta maailmasta nauttivat kahvinsa tai teensä kanssa suussa sulavan herkullisia leivonnaisia onnellisesti hymyillen. Kahvilan yläkerrassa toimii myös saman niminen ruokaravintola.
Maiasmokkin marsipaanihuoneessa on mahdollista seurata marsipaanitaiteilija Külli Mihklan työskentelyä. Graafikon koulutuksen saanut Mihkla on maalannut marsipaania jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Hänen työvälineinään ovat karamellivärit ja sivellin.
”Tämä on luovaa työtä. Yksikään toimeksianto ja päivä ei ole samanlainen. Aihiona ovat usein eläimet, mutta syntymäpäiväkakkuun voin maalata esimerkiksi auton”, Külli Mihkla sanoo.
Erikoistilauksia on paljon. Nytkin pöydällä odottaa maalaamista kaksi koiraa.
”Ne tulevat kahdelle koirarakkaalle ystävättärelle syntymäpäivälahjoiksi”, Mihkla kertoo.
Mihkla maalaa marsipaania kaikkien kahvilavieraiden nähden.
”Nautin työstäni myös siksi, että saan puhua vieraita kieliä ja tutustua uusiin ihmisiin”, hän sanoo hymyillen.
Kogu Resto sijaitsee paikassa, jota on vähän vaikea löytää. Ravintola on Tallinnassa meren rannalla Kalamajan kaupunginosassa, Linnahallin ja vanhan … Lue lisää
16.11.2025 | Ravintolat
Korealaisen keittiön täydellinen fuusio
Kun ajattelemme aasialaista ruokaa, mieleen tulevat yleensä ensin wokatut nuudelit ja riisi. Ne ovat toki herkullisia, mutta mitä jos … Lue lisää
15.11.2025 | Ravintolat
Yksi Tallinnan omaperäisimmistä katuruokapaikoista
Vaikka Burger Boxin julkisivu ei herätä suuria odotuksia, sisällä odottaa Liisa Ihmemaassa -kaltainen omaleimainen maailma: pieni ja hämärä ruokailutila, … Lue lisää
13.11.2025 | Ravintolat
Pohjoismaisia makuja Aasian mausteilla
O2 on uusi moderni ravintola, joka selvästi pyrkii Viron Michelin-ravintoloiden sarjaan. Keittiömestari Martin Meikas on luonut ravintolamiljöön ja menun, … Lue lisää
12.11.2025 | Ravintolat
Tähtiravintolassa syödään taideteoksia
Saksalainen Matthias Diether aloitti kokin uransa vuonna 1995. Vuodesta 2016 alkaen hän toimi keittiömestarina Muhun saarella Pädasten kartanon Alexander-ravintolassa … Lue lisää
10.11.2025 | Mainos | Ravintolat
Mainos Pikk-kadun merihenkinen ruokapaikka
Ports on sanaleikki, joka viroksi tarkoittaa annosta ja englanniksi satamia. Ports Kitchen/Bar -ravintolassa molemmat merkitykset toimivat. Ravintolan ruokalista rakentuu … Lue lisää
6.11.2025 | Ravintolat
Itä-Viron Makuseikkailu tarjoaa paikallisia makuja ja elämyksiä
Itä-Viron alueen suosittu Makuseikkailu alkoi eilen 5. marraskuuta. Tapahtuma järjestetään jo seitsemättä kertaa. Kahden viikon ajan alueen ravintolat ja … Lue lisää
4.11.2025 | Ravintolat
Etelä-Viron ravintolat tarjoavat kulinaarisia mestariteoksia
Etelä-Viro muuttuu pariksi viikoksi todelliseksi gastronomiseksi taivaaksi, kun vuosittainen Metsast taldrikule -tapahtuma (suomeksi Metsästä lautaselle) järjestetään jo kuudetta kertaa. … Lue lisää