Tuoretta tietoa Virosta
4.4.2016 | Luonto

Luonto houkuttelee keväällä turisteja Viroon

Luonto houkuttelee keväällä turisteja Viroon

Kevät tuo Viroon paitsi muuttolintuja, myös luontomatkailijoita etenkin Suomesta, Englannista, Saksasta ja Hollannista. Moni suomalainen tulee Viroon luontomatkalle omatoimisesti, mutta keväällä Viroon järjestetään paljon myös ryhmämatkoja.

Syy Viron tuloon on selvä. Maassa on säilynyt paljon koskematonta luontoa, toisin kuin vaikkapa Etelä-Suomessa. Suomalaisia Viroon houkuttelee myös luonnon erilaisuus. Virossa on paljon sellaisia lintu- ja kasvilajeja, joita ei Suomessa ole. Hyvä esimerkki on kattohaikara, joka on Suomessa harvinaisuus. Ja tiesitkö, että Virossa kasvaa enemmän orkidealajeja kuin Suomessa?

Viron parhaat lintukohteet sijaitsevat Tarton, Pärnun ja Haapsalun seuduilla sekä Saarenmaalla. Kyseisillä alueilla myös vierailee eniten luontomatkailijoita kevään aikana. Maaseudulla ja pikkukaupungeissa liikkuvat luontoihmiset käyttävät mielellään paikallisten yritysten palveluja ja tuovat näin alueelle rahaa. Luontomatkailija poikkeaa tavallisesta turistista myös matkan keston suhteen, moni viettää Virossa kokonaisen viikon. Huhti- ja toukokuu ovat lintuharrastajan kulta-aikaa.

Lintuharrastus on yhä suositumpaa. Suomessa on 30 lintuyhdistystä, niissä on jäseniä yli 12 000. Luonnosta kiinnostuneita ihmisiä on Suomessa kuitenkin satoja tuhansia. Esimerkiksi Suomen Luonto -lehdellä on lähes 200 000 lukijaa. Englannissa lintuharrastajia arvioidaan olevan useita miljoonia, koko Euroopassa noin 20 miljoonaa.

Lue lisää samasta aiheesta

18.4.2026 | Luonto

Huonekasvien näyttely Tallinnassa

Huonekasvien näyttely Tallinnassa

Koska lämpötila ulkona ei näytä vielä paljoa kohoavan yli kymmenen asteen eli luonto on vasta hiljalleen heräilemässä talviunestaan, on … Lue lisää

8.4.2026 | Luonto

Jalkapatikalla Viron halki

Jalkapatikalla Viron halki

Miltä kuulostaisi ajatus patikkaretkestä koko Viron halki? Ja vieläpä niin, että matkaa taitettaisiin suoraa linjaa pitkin – läpi soiden, … Lue lisää

3.4.2026 | Ostokset

Kevättapahtumia viherpeukaloille

Kevättapahtumia viherpeukaloille

Kevään ja alkukesän aikana Virossa järjestetään lukuisia inspiroivia tapahtumia puutarhan ja viherrakentamisen ystäville. Ne, jotka ovat tottuneet pitämään Türin … Lue lisää

1.3.2026 | Luonto

Orkideat uhkeimmillaan Tallinnassa

Orkideat uhkeimmillaan Tallinnassa

Haluatko paeta pitkän pakkaskauden jälkeisistä loskakeleistä keskelle trooppista paratiisia? Olet onnekas, sillä juuri sen voit tehdä nyt Tallinnan kasvitieteellisessä … Lue lisää

22.1.2026 | Luonto

Soomaalla avattiin RMK:n uusi luontotalo

Soomaalla avattiin RMK:n uusi luontotalo

Pärnun ja Viljandin välissä sijaitseva Soomaan kansallispuisto on saanut uuden luontomatkailijoita palvelevan vierailukeskuksen. Viron metsähallitus RMK:n uuden luontotalon avajaisia … Lue lisää

18.1.2026 | Luonto

Hyytävää kauneutta ihastelemaan

Hyytävää kauneutta ihastelemaan

Talvinen sää voi Virossa olla yhtä kylmä kuin Suomessakin, mutta Pohjois-Viron luonnossa voit juuri siksi kohdata erään kauniin ja … Lue lisää

19.11.2025 | Luonto

camera icon6
Kuusi polkua virolaiseen luontoon

Kuusi polkua virolaiseen luontoon

Kauksiojan polku – Peipsijärven upeat rantamänniköt Peipsijärven pohjoisrannalla kulkeva polku vie kulkijan komeaan rantamännikköön, joka kohoaa entisten hiekkadyynien päällä. … Lue lisää

14.9.2025 | Luonto

Suoretkelle Raplamaalle

Suoretkelle Raplamaalle

Tuntuuko arki raskaalta velvollisuuksien tai huonojen vitsien keskellä? Raplan maakunnan suopäivät tarjoavat täydellisen mahdollisuuden kokea jotakin niin kaunista, että … Lue lisää