Tuoretta tietoa Virosta
25.4.2025 | Kulttuuri

Lasin ja grafiikan näyttely avataan Pärnussa

Teksti Johanna Heinonen

Kuvat Pärnun nykytaiteen museo

Lasin ja grafiikan näyttely avataan Pärnussa

 

Pärnun Nykytaiteen museossa avautuva lasin ja grafiikan näyttely LÄBIRÄÄKIMISED (suom. neuvottelut) tuo yhteen kaksi perinteisesti erillään olevaa taidemuotoa. Yleisö pääsee tutustumaan taiteilijoiden teoksiin, joissa lasin ja grafiikan rajat hämärtyvät ja toistensa alueille astutaan rohkeasti. Näyttelyn taiteilijat ovat luoneet tilan, jossa teokset ikään kuin kohtaavat tekijänsä ensimmäistä kertaa, kuin olisivat juuri valmistuneet. Lasiteos kohoaa uunista ja grafiikka saapuu painosta.

Lasin ja grafiikan prosessit eivät aina ole taiteilijan hallinnassa. Toisinaan ne vievät omiin suuntiinsa, yllättäen ja ennakoimattomasti. Taiteilijan rooli on tietyllä tavalla hallitsematon kemian ja fysiikan voimien suhteen. Teoksista tulee eläviä, itsenäisiä elementtejä, jotka saavat muotonsa, kun niiden alkuperäinen luoja kohtaa niiden uuden olemuksen.

Tässä näyttelyssä lasin ja grafiikan maailmat kohtaavat toisensa yllättävällä tavalla. Kyse ei ole vain kahden taidemuodon rinnakkain olemisesta, vaan niiden vuorovaikutuksesta, joka herättää kysymyksiä taiteen luonteesta ja luomisprosessista. Osallistuvat taiteilijat ovat
Sofi Aršas, Sirje Eelma, Maria Erikson, Riho Hütt, Anu Juurak, Erki Kannus, Merle Kannus, Malle Karik-Hallimäe, Kati Kerstna, Eve Koha, Kairi Orgusaar, Rait Prääts, Kerttu Rannik, Lembe Ruben, Maret Sarapu, Tiina Sarapu, Eili Soon, Helen Tago-Mullaste, Andres Tali, Mirjam Varik, Kai Kiudsoo-Värv, Vello Vinn

Avajaiset pidetään lauantaina 26. huhtikuuta kello 15.00 Pärnun nykytaiteen museolla.

26.4 –24.6.2025 LÄBIRÄÄKIMISED -näyttely, Pärnun nykytaiteen museo.


 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
avajaiset grafiikka nykytaide näyttelyt pärnun nykytaiteen museo taidenäyttelyt tapahtumat Pärnussa

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää