Laika-koiran lähtö

Sali on musta ja pieni, ulkona paistaa kirkas aurinko ja viereisessä, Vaba Lavan suuremmassa salissa pystytetään valkokangasta. Meillä on intensiivinen esitys, kuin yrittäisi saada käärmettä hännästä kiinni sen purematta, kuin yrittäisi juosta jokea kiinni ja vangita sen pulloon. Soitamme katsomatta toisiimme, Adam, Erki-Andres ja minä. Jürgen Rooste tulee lavalle, päässään koiranaamio, ja lausuu sen läpi: Kas ma kunagi enam.

Kelly Turk lausuu runon, joka on paljas ja riisuttu, minä ja sinä -muodossa etenevä kertomus. Virossa se on tärkeä kaava, koska pinnan alla on niin paljon traumoja, kipua ja väkivaltaa, monen sukupolven ajalta perittyä, eikä sitä koskaan näytetä ulospäin, ei koskaan pureta puhumalla julkisella paikalla. Paitsi ne, jotka kävelevät kadulla ja huutavat, koska ovat kuin nurin käännetty takki, vuori ulospäin, ja ne jotka kirjoittavat seiniin pitkiä viestejä. Ja nyt runoilijat.

Ja runo johtaakin suurempaan konseptiin, jonka Jürgen tuo paikalle, puheeseen kulttuurin tuhosta, joka tulee cockerspanielin naamion alta hiukan tukahtuneesti, ja loppuu siihen että Jürgen käy hakemassa Kalev Vapperin lavalle, työntäen tätä edellään teräksisellä rullalavalla, sinkkiämpäri toisessa ja kitara toisessa kädessä. Kalev esittää muutaman runon ja laulun, ja sitten luetut paperit sytytetään tuleen ja poltetaan sinkkiämpärissä. Asko Künnap tulee lavalle, ja nyt me soitamme niin kuin bändi soittaa, emme vain säestä, vaan olemme se luku, jota kerrotaan. Jürgen pyörii ympäri, hän on yleisö, hän on esiintyjä, ja hän on lattia niiden välissä. Hän esittää kappaleen kuoleman enkelistä.

Ja esitys on ohi. Telliskivi kiskoo Berliinin esiin meistä, mutta koska ollaan Virossa, päivät ovat täysiä ja jokainen hetki vain osa suurempaa ohjelmaa. Menemme muihin asioihin, niihin, joita teimme ennen ja niihin, joita teemme jälkeen. Jürgen menee esiintymään viereiseen saliin, Asko ja Adam lähtevät kohti Hiidenmaata, koska on niin kaunis päivä, ja minä pakkaan kitaran ja vahvistimen ja lähden kotiin. Mutta ensin istahdan terassille kuivattelemaan paitaani. Koska edelleen on kaunis päivä.

TEKSTI KIVI LARMOLA, KUVA © SANNA LARMOLA

Kivi Larmola on helsinkiläissyntyinen kirjailija, soittaja ja sarjakuvantekijä, joka päätyi Tallinnaan vuonna 2014 asuttuaan ensin useita vuosia eri Euroopan maissa.

Lue lisää samasta aiheesta
KIVI LARMOLA SANNA LARMOLA