Tuoretta tietoa Virosta
20.7.2016 | Luonto

Lahemaan lumoissa

Lahemaan lumoissa

Teimme retken kesäiseen Lahemaan kansallispuistoon.

 

Lämmin tuuli tulvahtaa vasten kasvoja, kun astumme valokuvaaja Andrein kanssa autosta Palmsen lehmuskujalle. Haarapääskyt piirtelevät taivaalle ratojaan ja naakkaparvi ruokailee nurmella – saksalaisryhmä astelee rytmikkäästi kohti kartanonporttia.

Palmse on taatusti yksi Lahemaan tärkeimmistä nähtävyyksistä, sen historia tunnetaan 1200-luvulle asti. Ylväs keltainen kartano piirtyy portin takaa, sen sisätiloissa voi tutustua kartanon asukkaiden elämäntyyliin.

Luontoihmisen jalat vievät nopeasti kartanopuistoon, jonka lampareessa telkkäemo kaitsee juuri kuoriutunutta pesuettaan. Puistolammen takana nousevat jylhät kuuset ja lehtipuut, juhannuksen alla niitty hehkuu sinistä ja keltaista. Lehvästössä laulaa kirjosieppo, taempana pikkusieppo. Luontopolkujen viitoitukset ohjaavat kartanonrouvan ja kartanonherran jalanjäljille.

Palmsen puistossa vierähtää helposti tunti, sivurakennuksen luontokeskuksessa toinen mokoma. Sen näyttelyssä esitellään Lahemaan kansallispuiston historiaa ja luontoa, mukaan saa myös karttoja alueesta.

 

Kapea asfalttitie mutkittelee kohti seuraavaa komistusta, Sagadin kartanoa. Herraskainen maisema muuttuu hetkessä korpikuusikoksi, voisi kuvitella vaikka karhun kömpivän kuusien kätköistä tielle. Lahemaan taikaa on juuri se, että ensin olet kartanomiljöössä ja jo seuraavassa hetkessä erämaan sydämessä tai aavan meren rannalla.

Sagadissa on selvästi rauhallisempaa, sillä suuret turistiryhmät loistavat poissaolollaan. Ja nurmikin on saanut kasvaa, sitä peittää valkoinen kukkapeite. Puistolammen rannalla on hyvä istahtaa hetkeksi ja seurata sinisten neidonkorentojen leikkiä veden pinnalla.

Lampi kuhisee elämää vedenpinnan allakin. Tuhannet nuijapäät uivat jättimäisinä parvina eri suuntiin, ja kalat niiden ympärillä. Lampea ympäröivät valtavat jalopuut, niiden joukossa on myös yksi Viron korkeimmista tammista (32 metriä).

Sagadin leppoisa tunnelma vaihtuu pian, kun matka jatkuu kohti kolmatta kartanoa, Vihulaa. Tulijan vastaanottaa kumpuilevan viljelysmaiseman keskellä kohoava hollantilaistyylinen tuulimylly.

 

Vihulassa tuoksuu lehtikuusille. Syykin selviää pian, kun puistosta löytyy toinen toistaan mahtavampia lehtikuusia. Monipuolisen puiston puut on nimetty, niinpä saamme tietää, että valtava kanadanpoppeli on Baltian suurin lajissaan. Puistossa kasvaa myös suuria tammia, vaahteroita ja jalavia.

Vihulan kartanon alueella on useita mielenkiintoisia rakennuksia, kuten vodkamuseo ja jääkellari. Kannattaa pistäytyä myös vesimyllyyn, joka sijaitsee Mustaojan kosken partaalla.

Mieli halajaa metsään, onhan Lahemaan pinta-alasta merkittävä osa metsän peittämää. Oanduun on Vihulasta vain muutaman kilometrin matka, joten matka taittuu ripeästi.

Oandussa Majavapolku vie mäntykankaalle, joka hellepäivänä tuoksuu lapsuuden kesille. Polku kulkee metsän halki törmälle, josta laskeudumme portaat alas.

Sitten kauneus mykistää kulkijat.

Edessä virtaa hiljalleen tummavetinen joki, jota reunustavat korkeat vihreät saniaiset. Tumman veden yllä liihottelee suuria sinisiä sudenkorentoja. Mustapääkerttu lurittelee haapojen latvoista. Tällaisia näkymiä Lahemaa tarjoaa parhaimmillaan.

Joet ovat Lahemaan tavaramerkki, länsiosassa mutkitteleva Valgejoki on niistä tunnetuin. Joet tarjoavat elinympäristön harvinaisuuksille kuten jokihelmisimpukalle, taimenelle ja harjukselle.

 

Seuraava pysähdys on Suomenlahden rannalla, Altjassa. Meren rannalla kököttävät rinnatusten viisi verkkovajaa, joista on tullut Lahemaan symboli. Altjan luontopolku kulkee pitkin merenrantaa ja vie riippusillan yli upealle hiekkarannalle.

Altjan kalastajakylästä matka jatkuu rantatietä pitkin Vergiin. Vieri vieressä seisovat puutalot puutarhoineen reunustavat raittia ja lapsetkin vilkuttavat ohikulkijoille naurussa suin – tämä on lahemaalaista kesäidylliä parhaimmillaan.

Monen mutkan kautta päädymme Võsuun. Uusi pienvenesatama on hieno, mutta Võsun uimaranta on kertakaikkisen upea. Mäntyjen reunustama valkoinen hiekkaranta jatkuu kauas. Vanha rantaklubi kertoo menneistä ajoista, jolloin Võsu oli suosittu lomakaupunki. Hauskoja pikkumökkejä katsellessa voi vain kuvitella, millaista Võsussa oli vuosikymmeniä sitten.

Päivä kääntyy iltaan, mutta paljon nähtävää jäi vielä seuraavaan kertaan. Tänne on tultava uudestaan.

Screen Shot 2016-07-20 at 12.15.29

Screen Shot 2016-07-20 at 12.15.23

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT MIKKO VIRTA, ANDREI CHERTKOV, KARTTA EVE JAANSOO

Lue lisää samasta aiheesta

21.3.2024 | Luonto

Luonnonmukaisesta puutarhasta ja permakulttuurista Tartossa 

Luonnonmukaisesta puutarhasta ja permakulttuurista Tartossa 

Tänään 21. maaliskuuta sertifioitu permakulttuurin asiantuntija Marian Nummert luennoi permakulttuurista eli luonnonmukaisen puutarhan pitämisestä. Luento on ilmainen ja se … Lue lisää

1.3.2024 | Luonto

Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan orkidealoisto

Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan orkidealoisto

Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan vuotuinen orkideanäyttely avautuu tänään 1. maaliskuuta. Näyttely tarjoaa mahdollisuuden nähdä hyvin harvinaisia ​​orkideoita luonnonvaraisia olosuhteita jäljittelevässä … Lue lisää

28.2.2024 | Luonto

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viron maanmittausviraston laatimassa uudessa kartassa Viron maa-ala on pienentynyt neljä kilometriä. Mutta kompensoiva uutinen on se, että maassa onkin … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

13.2.2024 | Luonto

Äänestä Euroopan vuoden puu 2024

Äänestä Euroopan vuoden puu 2024

Euroopan vuoden puu 2024 -kilpailun äänestys on nyt käynnissä. Kilpailussa on mukana 14 puuta, joista viisi on tammia, kaksi … Lue lisää

30.1.2024 | Luonto

Vaella ikivanhoja jääteitä Tartumaalla

Vaella ikivanhoja jääteitä Tartumaalla

Tarton Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi ei rajoitu vain Tarton kaupunkiin, vaan tapahtumia järjestetään ympäri Etelä-Viroa. Yksi tällainen tapahtuma on lähes kolme … Lue lisää

22.1.2024 | Mainos | Vapaa-aika

Etelä-Viro on lähempänä kuin Lappi

Mainos Etelä-Viro on lähempänä kuin Lappi

Talviloma etelässä tuntuu ehkä kummalliselta, mutta Helsingistä on Etelä-Viroon huomattavasti lyhyempi matka, kuin Pohjois-Suomeen ja talvella Etelä-Virossa tapahtuu monenlaista. … Lue lisää

20.1.2024 | Luonto

camera icon6
Talviretkelle Viron luontoon 

Talviretkelle Viron luontoon 

Talviretkelle suomaisemiin Virolaiset suot ovat hienoja kohteita talvellakin. Pitkospuureiteillä on mukava tallustella, kun aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja suomaisema … Lue lisää