Tuoretta tietoa Virosta
22.9.2024 | Viro

Kuuden miljoonan euron hotellihanke tuo uutta eloa rantakaupunkiin

Teksti ja kuva Susanna Poikela

Kuuden miljoonan euron hotellihanke tuo uutta eloa rantakaupunkiin

 

Vuosia tyhjillään ollut hallintorakennus Sillamäessä nousee uuteen kukoistukseensa pian, kun sitä aletaan saneerata putiikkihotelliksi uuden omistajan toimesta. Rahoitus hotellihankkeeseen on saatu EU:n oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta. Kuuden  miljoonan tukipaketilla TK Sillamäe Development aikoo loihtia uusklassisesta neuvostoajan hallintorakennuksesta modernin ja korkeatasoisen hotellin. 

Sillamäe on Itä-Virossa sijaitseva merenrantakaupunki, joka on tunnettu erityisesti stalinistisesta arkkitehtuuristaan ja teollisuushistoriastaan. Neuvostoaikana kaupunki oli suljettu muulta maailmalta sen ydinmateriaalituotannon vuoksi, ja sillä ei ollut edes virallista nimeä. Kaupunkia kutsuttiin nimellä ”kaupunki numero seitsemän”. 

Nykyään Sillamäe on dynaamisesti kehittyvä matkailukohde. Pienessä kaupungissa on monia näkemisen arvoisia kohteita: Kaunis rantapromenadi, kaupunginaukiolta Mere Puiesteelle laskeutuvat mahtipontiset portaat, viehättävän puistokadun värikkäät kukka- ja pensasistutukset ja katua reunustavat historialliset rakennukset houkuttelevat matkailijoita yhä enemmän historialliseen rantakaupunkiin. 

Kaupungin tarjoamien ulkoilmakohteiden lisäksi kannattaa käydä Sillamäen museossa, joka tarjoaa kuusi erilaista näyttelyä tiloissaan. Ne esittelevät Sillamäen kaupungin historiaa, tyypillistä 50-lukulaista huonetta, Vaivaran kunnan maatilaelämää 1700-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuoliskolla, Sillamäen tehtaan historiaa ja 1900-luvun musiikkia soittimien ja radioiden kautta. 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
itä-viro Mere Puiestee rantapromenadi sillamäe Sillamäen museo Sillamäen putiikkihotelli TK Sillamäe Development

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää