5.9.2017 | Kolumnit
Koulun alku on suuri juhla ja kakkukahvien paikka
Virolaiskouluissa lukuvuosi alkaa 1.9. Koulujen päähineet näkyvät katukuvassa.
Virossa koulu alkaa aina syyskuun ensimmäisenä päivänä. Suomessa koulun aloitus on toki tärkeä päivä, mutta kaukana virolaisesta koulunaloituspäivän juhlavuudesta.
Ensimmäisellä koulupäivällä on oma nimikin, tarkusepäev, viisauden päivä. Kouluun ei viisauden päivänä lampsita verkkareissa, vaan siisteissä juhlavaatteissa. Oppilas vie omalle opettajalleen ehdottomasti kukkia. Syyskuun ensimmäisenä voikin nähdä virolaisessa katukuvassa loputtomasti kukkakimppu kädessä kulkevia lapsia ja valtavaa sylillistä kukkia kantavia opettajia.
Ensimmäinen koulupäivä ei yleensä ole monituntinen “tavallinen” koulupäivä, vaan silloin koulussa pidetään aktus, juhlallinen aloitusjuhla, johon vanhemmat tietysti voivat osallistua. Juhlassa on tyypillisesti erilaisia puheita ja oppilaiden musiikkiesityksiä.
Koulutiensä aloittaville ensimmäinen koulupäivä on erityisen juhlallinen. Silloin joissakin kouluissa oppilaan päähän painetaan koulun oma lakki ja annetaan käteen aapinen.
On tavallista, että aloitusjuhlan jälkeen perheenjäsenet kokoontuvat koululaisen kotiin kahville ja kakulle. Lisäksi esimerkiksi Tallinnassa kaupunki järjestää keskustassa koululaisille suuren yhteisen koulunaloitusjuhlan.
Koulu ja koulutus ovat aina kakun ja juhlan arvoisia. Viisaudenpäivän jälkeen tartutaan tiukasti arkiseen koulutyöhön.
Kuva: Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestaaktus
juhlallinen aloitusjuhla
koulu
koulun alkuu
koulupäivä
Koulutie
Viro
7.11.2025 | Kolumnit
Virossa ei olla puolueuskollisia
Virossa järjestettiin lokakuussa paikallisvaalit. Muutokset puolueiden kannatuksissa olivat huomattavan suuria verrattuna pari vuotta sitten olleisiin parlamenttivaaleihin. Yllättävää oli myös … Lue lisää
5.11.2025 | Kolumnit
Naissaari on sodan, ruton ja anarkismin saari
Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. Kolme venäläistä MiG-31-hävittäjää loukkasi Viron ilmatilaa … Lue lisää
5.10.2025 | Kolumnit
Kuinka tulla virolaiseksi
Stereotypiat ovat olemassa syystä. 27 Virossa viettämäni vuoden jälkeen olen vihdoin päättänyt ryhtyä virolaiseksi. Tämä on lista joistakin stereotypioista, … Lue lisää
24.7.2025 | Kolumnit
Maailman kateusveroja
Vaikka virolaiset itse sanovat, että kukaan ei ole niin kateellinen kuin virolainen toiselle virolaiselle, ei se ole totta. Suomalaiset … Lue lisää
10.7.2025 | Kolumnit
Virolainen kulttuuri osaa nojata vanhaan luodessaan uutta
Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. On kuuma kevätpäivä Pohjolan Rivieralla. Meretaren … Lue lisää
21.5.2025 | Kolumnit
Virolaiset elävät kesällä
Kesällä virolaisten suupielet nousevat ylöspäin. Ihmiset ovat iloisia ja jopa hymyilevät. Talvella hymyilevää ihmistä katsotaan ihmetellen: ”Onko tuolla kaikki … Lue lisää
8.5.2025 | Kolumnit
Suo luo virolaisen rauhan
Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. Lemmjõen tammi on komea talvellakin. Parisataavuotinen kansallispuu … Lue lisää
9.1.2025 | Kolumnit
Virolaiset olivat oikeassa
Virolaiset voisivat nauraa suomalaisille, koska pohjoisnaapurit olivat niin naiiveja suhteessa Venäjään. Suomalaiset uskoivat tietävänsä paremmin yhteisen itäisen naapurimme aikeet … Lue lisää