15.3.2022 | Ostokset
Koronarajoituksen poistuvat Virosta tänään – maskipakko jatkuu
Teksti Timo Huttunen
Kuva Taaniel Malleus

Pääministeri Kaja Kallasen mukaan viimeisen kymmenen päivän keskimääräinen sairaalahoitoa vaativien covid-19-potilaiden määrä on Virossa alle 25. Tämän vuoksi hallitus poistaa lupauksensa mukaisesti koronarajoitukset tiistaina 15. maaliskuuta.
Maskipakko julkisissa sisätiloissa jää edelleen voimaan.
Koronapassi sekä viihdepalvelujen, ravintoloiden ja yökerhojen aukiolorajoitukset poistuvat.
Pääministeri kutsui hallituksen puhelinkokoukseen, jossa virallistettiin päätös koronapassista luopumisesta ja aukiolorajoitusten poistamisesta.
Kallas korosti, että maskin käyttövelvollisuus julkisilla paikoilla sekä rokotussuositus ovat edelleen voimassa.
Kallas kertoi, että hallitus jatkaa tiistaina keskustelua myös muista koronatoimenpiteistä yhdessä Viron terveysviraston ja tieteellisen neuvoston kanssa.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaaukiolorajoitus
Kaja Kallas
koronapassi
koronarajoitus
koronarokotus
maskipakko
pääministeri
rokotussuositus
3.12.2025 | Ostokset
Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä
The Baltic Guide testasi lokakuun alussa Tallinnan Prisman Sikupillin marketissa tarjolla olleita verimakkaroita. Valikoima kasvaa joulua kohden. Virossa joulutuotteita … Lue lisää
1.12.2025 | Mainos | Ostokset
Mainos Prisman joulukuun tarjoukset
22.11.2025 | Ostokset
Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla
Marraskuun lopun pimeys vaihtuu hempeistä jouluvaloista värikkääseen basaarihenkiseen tunnelmaan, kun Paavlin kulttuuritehtaalla avataan yöbasaari. Tapahtuma järjestetään 29. marraskuuta kello … Lue lisää
21.11.2025 | Ostokset
Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia
Oluenmyynnin sesongin tuotteet ovat vaihtuneet talviajan lämmittäviin tuotteisiin. Tummat, paahteiset oluet ovat tavallisesti hieman vahvempia kuin vaaleat kesäjuomat. Niiden … Lue lisää
18.11.2025 | Ostokset
Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu
Raatihuoneentorilla sijaitseva Tallinnan joulutori avautuu perjantaina 21. marraskuuta kello 18. Tori on avoinna viiden viikon ajan. Jouluiset herkut, käsityöt … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Ostokset
Mainos Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun
Kun illat pimenevät ja ensilumi leijailee alas maahan, muuttuu Noblessnerin satama-alue todelliseksi joulun ihmemaaksi. Sen sydämestä löytyy Shishi, ylellinen … Lue lisää
4.11.2025 | Ostokset
Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä
Viron pääkaupunki on tulvillaan erilaisia joulutapahtumia. Tässä viisi mielenkiintoista tapahtumaa, joissa kannattaa käydä Tallinnan perinteisen joulutorin lisäksi: 30.11. Noblessnerin … Lue lisää
1.11.2025 | Ostokset
Martin markkinat Tallinnassa
Miksi et hoitaisi joululahjaostoksia hyvissä ajoin ja vieläpä lämpimässä? Tallinnan Unibet Arenalla järjestettävät 28. Martin markkinat tarjoavat juuri tällaisen … Lue lisää