23.4.2022 | Vapaa-aika
Kolme uutta teemareittiä tutustuttavat vierailijat Tallinnan eläintarhan asukkaisiin
Teksti Timo Huttunen
Kuva Andrei Chertkov

Tallinnan eläintarha on laatinut vierailijoilleen kolme kahdesta neljään kilometriä pitkää teemareittiä, jotka tekevät eläintarhakokemuksesta entistä mielenkiintoisemman.
Keltainen iltahämärän reitti, oranssi harvinaisuuksien ja liila turhamaisuuden reitti mahdollistavat tutustua paremmin eläimiin, jotka virkistyvät vasta illan tullen, ovat maailmassa todella harvinaisia tai erottuvat ulkonäöllään ja erikoisella käytöksellään.
Eläintarhassa voi nähdä muun muassa harvinaisia Afrikan norsuja, joita Tallinnassa on kolme. Ne kaikki ovat syntyneet Etelä-Afrikassa Krugerin luonnonpuistossa 1980-luvun alkupuolella.
Tallinnan eläintarhan sisätilat ovat avoinna joka päivä maanantaita lukuunottamatta.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaAfrikan norsu
eläin
eläintarha
tallinnan eläintarha
Tallinna zoo
teemareitti
villieläin
25.9.2023 | Vapaa-aika
Nuori Arvo Pärt kuunteli musiikkia Rakveren keskusaukion kaiuttimesta
Tuolta ajalta ovat säilyneet Rakveren linnoituksen rauniot ja vallihaudat. Nykyään linnoituksessa toimii museo, jossa voi tutustua keskiaikaiseen elämäntapaan ja … Lue lisää
21.9.2023 | Vapaa-aika
Tänä perjantaina tuhansia pyöräilijöitä Tallinnan kaduilla
Huomenna 22.9. vietetään kansainvälistä autotonta päivää. Tilaisuuden kunniaksi auringon laskiessa tuhannet pyöräilijät kerääntyvät kaduille Tallinn Bicycle Weekin vuosittaiselle Tour … Lue lisää
21.9.2023 | Vapaa-aika
Simple Session kerää Tallinnaan 100 maailmanluokan skeittaajaa ja BMX-pyöräilijää
Vanhassa kumitehtaan hallissa odottaa 800 neliöinen rata ja kaksipäiväiset kisat, joissa katsoja voi nauttia maailman huippuskeittaajien ja BMX-pyöräilijöiden taidonnäytteistä. … Lue lisää
18.9.2023 | Vapaa-aika
Maailmankylä KAMALAMMAS saapuu vanhaan kauppakaupunkiin
Kansainvälisten keittiöiden ruokiin ja kulttuuriin voi tutustua Rakveressa maanantaista lauantaihin (18.9. –23.9.). Festivaalipäivien aikana monet kaupungin ravintolat tarjoavat erikoislounastarjouksia. … Lue lisää
18.9.2023 | Vapaa-aika
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
2.9.–25.11. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 18.–23.9. KAMALAMMAS ruoka- ja kulttuurifestivaali, Rakvere 18.–24.9. Designin yö -festivaali, Tallinna … Lue lisää
16.9.2023 | Ostokset
Sunnuntaina kokoonnutaan syysmarkkinoille juhlistamaan virolaista leipää
Sunnuntaina 17.9. vietetään virolaisen leivän päivää Viron ulkoilmamuseossa. Markkinoilta voi ostaa laadukasta ja käsintehtyä leipää, kokeilla jauhojen valmistusta perinteisellä … Lue lisää
15.9.2023 | Vapaa-aika
Tarton pyörämaraton järjestetään tänä viikonloppuna
Tänä viikonloppuna tuhannet pyöräilijät kilpailevat Etelä-Viron vuosittaisella Tarton maastopyörämaratonilla. Kilpailureitit ovat 21, 40 ja 86 kilometriä pitkiä. Lapsille on … Lue lisää
14.9.2023 | Vapaa-aika
Syyskuussa Viron toiseksi suurimmalla saarella nautitaan alkusyksyn rikkaasta tapahtumakalenterista
”Vananaistesuvi” (suomeksi ”kypsien naisten kesä”) tarkoittaa Virossa alkusyksyn lämpimiä päiviä ennen siirtymistä syksylle tyypillisimpiin lämpölukemiin. Suomessa syksyisestä lämpöaallosta käytetään nimeä … Lue lisää