Tuoretta tietoa Virosta
24.5.2024 | Ravintolat

Koko perheen ruokatapahtuma Narvassa

Teksti Susanna Poikela
Kuva Narvan maut

Koko perheen ruokatapahtuma Narvassa

 

Loppukeväästä Virossa on tapana järjestää paljon erilaisia koko perheen ulkoilmatapahtumia ja kevätmarkkinoita. Huomenna 25. toukokuuta Viron itäisessä rajakaupungissa Narvassa järjestetään suosittu vuotuinen ruokatapahtuma Narvan maut. Tänä vuonna tapahtuma on avoinna kello 12–18.

Toukokuun viimeisenä lauantaina Joaorgin virkistysalueella Narvajoen rannalle rakennetaan ruokakatu, jonka varrella ravintolat, kahvilat ja baarit tarjoilevat virolaisen, venäläisen ja eurooppalaisen keittiön parhaimpia makuelämyksiä. Annokset maksavat vain kolme euroa. Tarjoiltavat ruoat kilpailevat myös parhaimman annoksen tittelistä.

Tapahtuma-alueelle on järjestetty omaa ohjelmaa lapsille. Lisäksi muusikot viihdyttävät yleisöä tunnelmallisella musiikilla.

Narvan maut kerää kaupunkiin paljon ihmisiä ja ruokatapahtuman yhteydessä voi nauttia monenlaisesta kulttuuriohjelmasta. Käsityömestarit ovat paikalla myymässä luomuksiaan ja kaupungilla on mahdollista osallistua opastetuille kierroksille esimerkiksi tutustuen historialliseen Victorian linnakkeeseen. Joaorgin virkistysalueen pyörävuokraamosta voi vuokrata myös polkupyörän ja pyöräillä vaikkapa pitkin Narvan kaunista rantapromenadia.

Narvaan pääset helposti julkisilla. Elronin sivuilta voit varata junamatkan Narvaan noin 12–15 euron hintaan. Ensimmäinen aamujuna Narvaan lähtee lauantaina 25. toukokuuta kello 6.46 ja matka kestää vain noin kaksi ja puoli tuntia.

 

Lue myös:

 

Lue lisää samasta aiheesta
katukeittiöt Virossa Narva Narvan maut ruoka ruokakatu ruokatapahtuma tapahtumat

20.11.2025 | Ravintolat

Rannalle piilotettu huippuravintola

Rannalle piilotettu huippuravintola

Kogu Resto sijaitsee paikassa, jota on vähän vaikea löytää. Ravintola on Tallinnassa meren rannalla Kalamajan kaupunginosassa, Linnahallin ja vanhan … Lue lisää

16.11.2025 | Ravintolat

Korealaisen keittiön täydellinen fuusio

Korealaisen keittiön täydellinen fuusio

Kun ajattelemme aasialaista ruokaa, mieleen tulevat yleensä ensin wokatut nuudelit ja riisi. Ne ovat toki herkullisia, mutta mitä jos … Lue lisää

15.11.2025 | Ravintolat

Yksi Tallinnan omaperäisimmistä katuruokapaikoista

Yksi Tallinnan omaperäisimmistä katuruokapaikoista

Vaikka Burger Boxin julkisivu ei herätä suuria odotuksia, sisällä odottaa Liisa Ihmemaassa -kaltainen omaleimainen maailma: pieni ja hämärä ruokailutila, … Lue lisää

13.11.2025 | Ravintolat

Pohjoismaisia makuja Aasian mausteilla

Pohjoismaisia makuja Aasian mausteilla

O2 on uusi moderni ravintola, joka selvästi pyrkii Viron Michelin-ravintoloiden sarjaan. Keittiömestari Martin Meikas on luonut ravintolamiljöön ja menun, … Lue lisää

12.11.2025 | Ravintolat

Tähtiravintolassa syödään taideteoksia

Tähtiravintolassa syödään taideteoksia

Saksalainen Matthias Diether aloitti kokin uransa vuonna 1995. Vuodesta 2016 alkaen hän toimi keittiömestarina Muhun saarella Pädasten kartanon Alexander-ravintolassa … Lue lisää

10.11.2025 | Mainos | Ravintolat

Pikk-kadun merihenkinen ruokapaikka

Mainos Pikk-kadun merihenkinen ruokapaikka

Ports on sanaleikki, joka viroksi tarkoittaa annosta ja englanniksi satamia. Ports Kitchen/Bar -ravintolassa molemmat merkitykset toimivat. Ravintolan ruokalista rakentuu … Lue lisää

6.11.2025 | Ravintolat

Itä-Viron Makuseikkailu tarjoaa paikallisia makuja ja elämyksiä

Itä-Viron Makuseikkailu tarjoaa paikallisia makuja ja elämyksiä

Itä-Viron alueen suosittu Makuseikkailu alkoi eilen 5. marraskuuta. Tapahtuma järjestetään jo seitsemättä kertaa. Kahden viikon ajan alueen ravintolat ja … Lue lisää

4.11.2025 | Ravintolat

Etelä-Viron ravintolat tarjoavat kulinaarisia mestariteoksia 

Etelä-Viron ravintolat tarjoavat kulinaarisia mestariteoksia 

Etelä-Viro muuttuu pariksi viikoksi todelliseksi gastronomiseksi taivaaksi, kun vuosittainen Metsast taldrikule -tapahtuma (suomeksi Metsästä lautaselle) järjestetään jo kuudetta kertaa. … Lue lisää