Tuoretta tietoa Virosta
19.1.2017 | Luonto

Kohti Luomu-Viroa

Kohti Luomu-Viroa

Luomumaa-hanke etenee tasaisen varmasti.

 

The Baltic Guide kirjoitti vuosi sitten Viron suunnitelmista pyrkiä maailman ensimmäiseksi luomumaaksi. Tavoitteena oli sertifioida yli puolet Viron pinta-alasta luomumaaksi. Projektin vetäjä Krista Kulderknup, mitä hankkeelle kuuluu nyt?

”Olemme ehtineet vuoden aikana tehdä paljon töitä hankkeen eteen. Syyskuun alussa järjestimme seminaarin, johon osallistui valtavasti aiheesta kiinnostuneita tahoja.”

Krista Kulderknup iloitsee myös siitä, että suuren työn tuloksena luomumaa-hanke otettiin hallitusohjelmaan. ”Nyt sitä voidaan viedä eteenpäin ministeriöiden kanssa yhdessä.”

 

Viron metsistä on tällä hetkellä 30 prosenttia virallista luomumaata, sisältäen muun muassa kaikki valtion metsät. Kulder­knupin mukaan nyt onkin tehtävä töitä yksityisten metsänomistajien saamiseksi mukaan. Tänä vuonna valmistuu karttasovellus, jonka avulla metsänomistajien on helppo osallistua hankkeeseen.

Krista Kulderknup painottaa, että tarkoitus ei ole väheksyä toisenlaisia toimintatapoja, vaan tuoda esiin vihreä ajattelu yhtenä mahdollisuutena.

”Luomu on ennen kaikkea tapa ajatella”, hän tiivistää ja iloitsee, että myös maan presidentti on ilmaissut tukensa asialle.

Miten virolaiset suhtautuvat luomuun?

”Yhä positiivisemmin. Luomun kuluttajat eivät ole enää pelkästään Kalamajan hipstereitä, vaan yhä useammat virolaiset ymmärtävät, että torjunta-aineet ja kemikaalit ovat haitallisia elimistölle.”

”On ymmärretty, että ihmisten täytyy kantaa vastuu omasta terveydestään”, hän lisää.

 

Luomumaa-projektin keskeisenä tavoitteena on kasvattaa virolaisten luomutuotteiden vientiä ulkomaille.

”Tärkeimpiä vientimaita ovat Saksa ja Ranska, mutta myös Ruotsi, Tanska ja Itävalta. Ja totta kai myös Suomi”, hän luettelee.

Viennin suurimpia haasteita on riittävän suurien tuotantomäärien saaminen.

”Kiinnostusta ulkomailla on, mutta tuotanto jää usein liian pieneksi”, hän harmittelee.

Onneksi on jo paljon esimerkkejä myös onnistuneesta ulkomaan markkinoille pääsystä. Viime syksynä vietiin esimerkiksi virolaisia luomuomenoita Puolaan ja Saksaan.

Toinen ongelma on ollut luomuraaka-aineiden jatkojalostus. Virolaisten kauppojen hyllyiltä ei esimerkiksi löydy luomumaitoa.

”Ehkä meillä ei ole riittävästi arvostettu luomumaitoa tai tuottajilla ei ole ollut kiinnostusta.”

Maitorintamaltakin kuuluu kuitenkin hyviä uutisia. Saaremaa Piimatööstus on ensimmäinen virolainen meijeri, joka erittelee luomumaidon ja tavallisen maidon. Luomumaidosta se valmistaa juustoa ja rahkaa.

”Yritys on myynyt luomujuustoa menestyksekkäästi muun muassa Italiaan ja luomujuustoa on myynnissä Virossakin.” 

 

Lisätietoa: www.organicestonia.ee

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA ARNO MIKKOR

Lue lisää samasta aiheesta

20.3.2023 | Luonto

Kaksi Tallinnan eläintarhan rakastettua pitkäaikaista asukasta on kuollut

Kaksi Tallinnan eläintarhan rakastettua pitkäaikaista asukasta on kuollut

Tallinnan eläintarha kertoi, että kaksi sen rakastettua ja pitkäaikaisin asukasta on kuollut. Raidallinen hyeena Kati kuoli 10. maaliskuuta ja … Lue lisää

22.2.2023 | Luonto

Lauantaina on Tallinnan eläintarhassa jääkarhupäivä

Lauantaina on Tallinnan eläintarhassa jääkarhupäivä

Lauantaina 25. helmikuuta kello 11–13.30 vietetään Tallinnan eläintarhassa kansainvälistä jääkarhupäivää. Päivän aikana voi seurata jääkarhujen ruokintaa, kuunnella jännittäviä tarinoita … Lue lisää

11.2.2023 | Luonto

camera icon5
Viron seitsemän luonnonihmettä

Viron seitsemän luonnonihmettä

Rantojen jylhät jyrkänteet Kalkkikiviseinämä kohoaa pysty­suoraan meren aalloista. Myrskyt ovat lohkaisseet mahtavia paloja rantatörmästä. Jyrkänteen reunalta avautuvat komeat näkymät … Lue lisää

6.2.2023 | Luonto

Tallinnan kaupungin alueella elää poikkeuksellisen paljon villieläimiä

Tallinnan kaupungin alueella elää poikkeuksellisen paljon villieläimiä

Elusloodus OÜ:n tekemän tutkimuksen mukaan Tallinnan kaupunki on ainutlaatuinen koko Euroopassa, kun puhutaan kaupungissa elävien eläinten lukumäärästä ja luonnon … Lue lisää

6.2.2023 | Mainos | Ravintolat

Lumoava Raplamaa ei jätä kylmäksi talvellakaan

Mainos Lumoava Raplamaa ei jätä kylmäksi talvellakaan

Raplamaan maakunta sijaitsee vain 40 kilometrin päässä Tallinnasta, joten alueella on helppo vierailla. Lumisten metsien ja kauniiden suoalueiden Raplamaassa … Lue lisää

6.2.2023 | Mainos | Viro

Etelä-Viro on mäkinen ja luminen satumaa

Mainos Etelä-Viro on mäkinen ja luminen satumaa

Etelä-Virossa on monta maakuntaa ja monta erilaista kulttuurialuetta. Alueelta löytyy vanhoja perinteitä ja tapoja, koskematonta luontoa sekä rauhaa ja … Lue lisää

30.1.2023 | Luonto

Saarenmaa oli Viron aurinkoisin paikka

Saarenmaa oli Viron aurinkoisin paikka

Viron ympäristökeskus julkaisi televisiossa kartan, josta näkyy, kuinka paljon auringonpaistetta Viron eri alueet saivat vuonna 2022. Eniten aurinko paistoi … Lue lisää

28.1.2023 | Luonto

Vuoden 2023 eläin on liito-orava, vuoden lintu on alli ja vuoden puu on mänty

Vuoden 2023 eläin on liito-orava, vuoden lintu on alli ja vuoden puu on mänty

Liito-oravastaon viime vuosikymmeninä tullut yksi luonnonsuojelun symboleista. Liito-orava on elinympäristönsä ja suojeluasemansa ansiosta suojannut myös monia muita vanhoja metsälajeja … Lue lisää