Koe Pärnu pyörän selässä – lue vinkit kesäpääkaupungissa pyöräilyyn
Viron kesäpääkaupunki on panostanut pyöräilykulttuuriin.
Teksti ja kuva Mikko Virta, kartta Eve Jaansoo
Pärnujoen pohjoisrannalle valmistui viime kesänä uusi rantapromenadi, joka on osa suosittua Jaansonin lenkkiä.
Pärnuun on rakennettu viime vuosina kymmeniä kilometrejä uusia kevyen liikenteen väyliä ja puitteet ovat muutenkin huippukunnossa. Ei siis ihme, että yhä useampi pärnulainen on hypännyt pyörän satulaan.
Yksi suosituimmista reiteistä on Pärnujoen molempia rantoja seuraava Jaansonin lenkki. Pärnulaisen soutajan, olympiamitalisti Jüri Jaansonin mukaan nimetty reitti tekee noin kymmenen kilometrin lenkin.
Lenkin varrella on muutama uimarantakin, joten välillä voi käydä pulahtamassa joen virkistävään veteen. Tänä keväänä kaupungin puoleiselle rannalle avattiin uusi ulkokuntosali.
Toinen suosittu pyörälenkki kulkeerantapuiston halki Tervise Paradiis -hotellin luokse ja sieltä eteenpäin Main kaupunginosaan. Vehmaiden metsien ja niittyjen halki kulkeva pyörätie on kuin sukellus villin luonnon syövereihin.
Satulasta voi ihastella Pärnun kuuluisia kaupunkilehmiä, jotka laiduntavat Main rantaniityillä. Rannalla on myös lintutorni, josta voi tähyillä Pärnunlahdelle ja rantaniityille. Hyvällä tuurilla voi nähdä kauniin valkoisen jalohaikaran.
Jos voimia riittää, voi polkea eteenpäin Raekülan puutarhakaupunginosaan. Raekülalla on oma uimaranta pukukoppeineen sekä komea lintutorni.
Tulevaisuudessa pyörätietä pitkin pääsee myös Raekülasta Lottemaa-teemapuistoon asti. Tällä hetkellä pyörätie loppuu Pärnun kaupungin etelärajalle, Via Baltican varrelle.
Pärnusta voi ottaa suunnan myös Audrun Valgerandaan, Tammisteen tai Sindiin. Kaikkiin niistä pääsee mukavasti pyörätietä pitkin perille.
Polkupyöriä voi vuokrata muun muassa Tõrukese Rattarent -yrityksestä.
Viron ympäristövirasto varoittaa tänä iltana alkavasta runsaasta lumisateesta
Viron ympäristövirasto julkaisi ilmatiedotteen tason 2 vaaraa aiheuttavasta voimakkaasta lumisateesta ja lumimyrskystä. Lumisateen odotetaan alkavan tämän illan aikana ja … Lue lisää
22.11.2023 | Luonto
5
Kymmenen patikkapolkua rannoilta suomaisemiin
Tolkusen luontopolku Pärnun eteläpuolella sijaitseva Tolkusen luontopolku on mainio päiväretkikohde koko perheelle. Uudistettuna kesäkuussa 2023 avattu polku kulkee vanhoilla … Lue lisää
21.10.2023 | Luonto
Tutustu värikkäisiin ja muhkeisiin kurpitsoihin
Tiedätkö vihanneksen, joka toimii yhtä hyvin keitossa, salaatissa, hillossa, suolaisessa piiraassa ja makeassa kakussa? Sen siemenet ovat syötäviä, ja … Lue lisää
19.10.2023 | Luonto
Luonnon monimuotoisuutta on vaalittava kaupungeissa
Millaisessa kaupungissa haluamme asua? Miksi tarvitsemme luontoa kaupunkiin? Onko kaupunki luonnossa vai luonto kaupungissa? Nämä ovat vain muutamia kysymyksiä, … Lue lisää
14.10.2023 | Luonto
Löytöretkellä Baltian luonnossa -kirja on ilmestynyt
Baltian luontoretkikohteita esittelevä kirja ”Löytöretkellä Baltian luonnossa” on nyt julkaistu. 496-sivuisen kirjan on kirjoittanut piikkiöläinen Suomen tietokirjailijoiden jäsen Kaarina … Lue lisää
19.9.2023 | Luonto
Kansainvälinen luontoelokuvafestivaali esittää yli 50 luontoelokuvaa ympäri Viroa
Matsalun luontoelokuvafestivaali MAFF (20.9.–1.10.) on kansainvälinen elokuvatapahtuma, joka on levinnyt Lihulan pitäjästä nyt myös muille Viron paikkakunnille, esimerkiksi Pärnuun, … Lue lisää
31.8.2023 | Luonto
Tomaattifestivaali alkaa huomenna Tallinnassa
Tänä viikonloppuna järjestetään viidennettä kertaa vuotuinen tomaattifestivaali kasvitieteellisessä puutarhassa. Paikan päällä voi osallistua opastetuille kierroksille ja ostaa mukaan tomaatteja … Lue lisää
31.8.2023 | Luonto
The Baltic Guide toivottaa hyvää Itämeripäivää!
Itämeripäivä on John Nurmisen Säätiön käynnistämä jokavuotinen juhlapäivä meren kunniaksi. Päivän tavoitteena on innostaa ihmiset nauttimaan ainutlaatuisesta kotimerestämme sekä … Lue lisää