Tuoretta tietoa Virosta
6.4.2011 | Luonto

Kevät keikkuen tulevi

Kevät keikkuen tulevi

Virolaiset ovat tottuneet havainnoimaan kevään merkkejä, joita kutsutaan myös kevään kuuluttajiksi.

Aikoinaan ensimmäisiä muuttolintuja odotettiin malttamattomina ja niihin suhtauduttiin kuin ystäviin. Mustavaris, kiuru ja kottarainen ovat linnuista kaikkein tunnetuimmat keväänmerkit Virossa. Useimmiten niiden etujoukot saapuvat maahan jo helmikuussa, joskus jopa tammikuun puolella. Tänä keväänä saatiin ensimmäisiä kiuruja odotella maaliskuun alkuun asti. Erityisen läheinen suhde virolaisilla on kottaraiseen, joka julistaa kevään saapumista kotipihan puussa laulaen.

Suomeen verrattuna jotkin lajit saapuvat Viroon hieman aikaisemmin. Esimerkiksi kurki on muutaman kerran nähty jo helmikuussa. Viron kansallislintu haarapääsky saapuu myös varhain. Usein haarapyrstö on nähty jo huhtikuun alussa.

Suomen pesimälinnustosta puuttuva kattohaikara on Virossa tavallinen. Kookkaan haikaran saapuminen huhtikuussa ei jää maaseudulla huomaamatta. Kattohaikaraa pidetään onnen ja vauvojen tuojana, minkä vuoksi hääparit sitovat silkkinauhoja haikaroiden pesäpuihin.

Kansanperinteestä löytyy hauskoja uskomuksia, joista osa on eläviä vielä tänäkin päivänä. Västäräkkiä pidetään Virossa jäänsärkijänä, joka keväisin panee pyrstöään heilutellen muun muassa Pärnujoen jäät liikkeelle. Kiurujen, kuten monien muidenkin lintujen, uskottiin talvehtivan lumen alla. Niiden varhainen saapuminen ennusti kylmää kevättä.

Viljandin seudulla puolestaan uskottiin, että töyhtöhyypän saapuminen ennen kuovia ennusti hyvää viljavuotta. Käen kukkumisesta saattoi ennustaa monenlaisia asioita. Jos taskussa oli käen kukkuessa rahaa, niin silloin oli rahaa runsaasti koko vuoden ajan.

Kevään kukkaloisto alkaa jo maaliskuun puolella. Tyypillisiä ensimmäisiä merkkejä luonnossa ovat leskenlehtien ja sinivuokkojen kukkiminen. Jo kevättalvella alkavat myös pähkinäpensaat kukkimaan. Pähkinäpensas (viroksi sarapuu) on maassa tavallinen laji, jota kasvaa varsinkin Länsi- Virossa runsaasti.

Hienoimmat vuokkomeret kukkivat keväästä riippuen huhtikuun lopussa ja toukokuun alussa. Metsiköissä kukoistavat silloin kilpaa valko- ja keltavuokot. Toukokuussa kukkiva kevätesikko on virolaisille tärkeä kasvi, mistä kielii myös se, että sille on annettu yli kaksisataa nimeä. Talven varalle kevätesikoista valmistetaan muun muassa teetä, jolla uskotaan olevan parantavia vaikutuksia.

Kämmeköiden kulta-aika alkaa toukokuun loppupuolella ja jatkuu pitkälle kesäkuuhun. Ensimmäisenä ovat vuorossa soikkokämmekät, kun taas tikankontit kukkivat vasta kesäkuun puolella.

Kevät merkitsee myös käytännön toimia. Mahlan keräys on Virossa vieläkin yleinen tapa. Maaseudulla kerätään niin koivun- kuin myös vaahteranmahlaa. Keväisin voi koivunmahlaa (viroksi kasemahl) nauttia myös muutamissa ravintoloissa.

Kevään merkeistä puhuttaessa ei sovi unohtaa perhosia. Ei ole yhdentekevää, näkeekö keväällä ensimmäiseksi nokkos- vai sitruunaperhosen. Jos kevään ensimmäinen perhonen on kirjava, tulee kirjava ja tapahtumarikas kesä. Jos taas keltainen, tulee kultainen kesä. Paras perhosten aika alkaa kuitenkin vasta kesällä.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT ANNELI TANDORF, LEMBIT MICHELSON

Lue lisää samasta aiheesta

19.6.2025 | Luonto

Pionien loistoa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Pionien loistoa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Tallinnan kasvitieteellinen puutarha järjestää jälleen suositun Pionipäivät -tapahtuman 22.–28. kesäkuuta. Tapahtuman aikana vierailijat voivat ihailla lähes kolmensadan pionilajikkeen kukintaa, … Lue lisää

6.6.2025 | Luonto

camera icon5
Virumaan kaksi kansallispuistoa tarjoavat upeita luontoelämyksiä

Virumaan kaksi kansallispuistoa tarjoavat upeita luontoelämyksiä

Karpaloilla herkutteleva sorsa jäi luonto-oppaan mieleen Lahemaan kansallispuistossa Wanderlust Matkad -yrityksessä luonto-oppaana työskentelevä Signe Ohakas kertoo käyneensä Lahemaalla jo … Lue lisää

15.5.2025 | Luonto

camera icon10
Länsi-Viron hurmaavat helmet Hiidenmaa ja Saarenmaa

Länsi-Viron hurmaavat helmet Hiidenmaa ja Saarenmaa

Vaikka Viron suurimmat saaret, Saarenmaa ja Hiidenmaa, ovat suomalaisille tuttuja nimeltä, ne ovat silti monelle yhä edelleen kokematta. Esimerkiksi … Lue lisää

15.4.2025 | Luonto

Tallinna avustaa sammakoita siirtymään keväisille kutupaikoilleen

Tallinna avustaa sammakoita siirtymään keväisille kutupaikoilleen

Tallinnan kaupunki on sulkenut osan Astangu-katua liikenteeltä 2. toukokuuta saakka. Tiellä ei voi ajaa kello 21.00–05.00 välisenä aikana. Ajokiellolla … Lue lisää

25.3.2025 | Luonto

Päivä Lahemaan kansallispuistossa

Päivä Lahemaan kansallispuistossa

Lahemaan kansallispuisto tarjoaa elämyksiä kaiken ikäisille luonnossa liikkujille. Kansallispuiston alueella on runsaasti vaellusreittejä ja rantapolkuja sekä näkötorneja, jotka tarjoavat … Lue lisää

8.3.2025 | Luonto

Onko Viro maailman puhtain maa?

Onko Viro maailman puhtain maa?

Viro on nyt virallisesti maailman puhtain maa, ainakin ympäristöasioita mittaavan Environmental Performance Indexin (EPI) mukaan. Tämä Pohjois-Euroopan maa nousi … Lue lisää

27.2.2025 | Luonto

Astu orkideoiden lumoavaan maailmaan

Astu orkideoiden lumoavaan maailmaan

Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan vuotuinen orkideanäyttely on koittanut. Ovi orkideoiden valtakuntaa avataan perjantaina 28. helmikuuta ja näyttely on avoinna aina … Lue lisää

24.1.2025 | Luonto

Kansallispuistot – Viron luonnon helmet

Kansallispuistot – Viron luonnon helmet

Matsalu – Länsi-Viron lintukeidas Matsalunlahden ympärille perustettu kansallispuisto tunnetaan lintuparatiisina Viron rajojen ulkopuolellakin. Kansainvälisesti arvokas lintualue houkuttelee muuttoaikoina, keväällä … Lue lisää