23.4.2020 | Luonto
Kevät hehkuu Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa –ulkoalueille pääsee kävelylle
Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa kukkii jo lukuisia tulppaanilajikkeita.
Tallinnan kasvitieteellinen puutarha Piritan kaupunginosassa, aivan Televisiotornin kupeessa, elää rauhallista keväistä eloa, jossa toisaalta tapahtuu koko ajan. Kasvit eivät nuku eivätkä välitä viruksista.
Koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan aikana puutarhan kasvihuoneisiin ei vierailija pääse, mutta yli 22 hehtaarin ulkoalueella pääsee ilmaiseksi jaloittelemaan ja seuraamaan kevään etenemistä.
Huhtikuun kolmannella viikolla puutarhassa kukkii muun muassa erilaisia tulppaanilajikkeita, ja monenlaiset liljat ovat jo hyvässä vauhdissa.
Suurimmassa osassa kukkapenkkejä on kuitenkin vielä kasvu alussa, joten matkailija voikin hyvillä mielin odottaa parempia aikoja: puutarha on täydessä loistossaan vasta myöhemmin. Ulkoalueella kasvaa noin 6 500 eri kasvia, joten näkemistä riittää.
Kasvitieteellisen puutarhan alueelta poistuessa portin kyltti toivottaa ”jällenägemiseni”, eli vapaasti käännettynä ”nähdään taas”. Toivotus on erittäin ajankohtainen kaikilla Viron matkailukohteilla.
Viron luonto lumoaa
The Baltic Guiden juttuarkistossa on suuri määrä juttuja virolaisesta luonnosta. Pääset arkistoon tästä linkistä.
Lue esimerkiksi tämä virolaisen luonto-oppaan haastattelu, joka antaa paljon ajatuksia siitä, miten luonnossa liikkuminen rauhoittaa mieltä.
Teksti ja kuvat Silja Hurskainen
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestakevät virossa
Tallinna
tallinnan kasvitieteellinen puutarha
Viron luonto
19.11.2025 | Luonto
6
Kuusi polkua virolaiseen luontoon
Kauksiojan polku – Peipsijärven upeat rantamänniköt Peipsijärven pohjoisrannalla kulkeva polku vie kulkijan komeaan rantamännikköön, joka kohoaa entisten hiekkadyynien päällä. … Lue lisää
14.9.2025 | Luonto
Suoretkelle Raplamaalle
Tuntuuko arki raskaalta velvollisuuksien tai huonojen vitsien keskellä? Raplan maakunnan suopäivät tarjoavat täydellisen mahdollisuuden kokea jotakin niin kaunista, että … Lue lisää
5.9.2025 | Luonto
Chilit ja tomaatit parrasvaloissa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa
Mitä yhteistä on chileillä ja tomaateilla? Ne molemmat ovat lähtöisin Amerikasta ja niitä käytetään usein yhdessä ruoanlaitossa. Molemmat kuuluvat … Lue lisää
28.8.2025 | Luonto
Tallinnan Ötökkäväylä kutsuu kulkijoita luontoon keskellä kaupunkia
Tallinnassa on avattu uusi viherväylä, jota kutsutaan nimellä Ötökkäväylä (viroksi Putukaväil). Se tarjoaa kodin ja turvallisen kulkuväylän metsiin lukemattomille … Lue lisää
14.8.2025 | Luonto
Perseidien tähdenlentojen katselua
19. elokuuta Pärnun Pernova Luontotalo järjestää ainutlaatuisen tapahtuman Perseidien tähdenlentoparven kunniaksi. Illan ohjelmassa on tapahtumaa varten sävellettyä musiikkia, luentoja … Lue lisää
13.7.2025 | Luonto
5
Majakat kutsuvat kesäretkelle
Kõpun majakka – Itämeren vanhin Ensimmäiset askelmat ovat julmat. On nostettava polvea kunnolla, että pääsee seuraavalle askelmalle. Kun katson … Lue lisää
19.6.2025 | Luonto
Pionien loistoa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa
Tallinnan kasvitieteellinen puutarha järjestää jälleen suositun Pionipäivät -tapahtuman 22.–28. kesäkuuta. Tapahtuman aikana vierailijat voivat ihailla lähes kolmensadan pionilajikkeen kukintaa, … Lue lisää
6.6.2025 | Luonto
5
Virumaan kaksi kansallispuistoa tarjoavat upeita luontoelämyksiä
Karpaloilla herkutteleva sorsa jäi luonto-oppaan mieleen Lahemaan kansallispuistossa Wanderlust Matkad -yrityksessä luonto-oppaana työskentelevä Signe Ohakas kertoo käyneensä Lahemaalla jo … Lue lisää