Tuoretta tietoa Virosta
16.5.2013 | Ostokset

Keväistä ilmettä uusilla verhoilla

Teksti Mikko Savikko 
Kuvat Andrei Chertkov

Keväistä ilmettä uusilla verhoilla

 

Suomalaisille järjestetään käsityöteemamatkoja Viroon. Porukalla reissatessa löytyy uusia ideoita ja samalla pääsee jakamaan kokemuksia muiden kanssa.

The Baltic Guide kävi tutustumassa Abakhanin Pärnu maanteen myymälään, jossa tuotepäällikkö Kristin Vesman esitteli meille muun muassa kevään sisustuskankaita.

”Suomalaiset ostavat perinteisesti paljon pellavatuotteita. Pellavapitsi on nykyisin kysyttyä”, kertoo Vesman ja kerää kuvattavaksi eri värisiä pellavakankaita sekä pitsinauhoja.

Tutustuimme laajaan kangasvalikoimaan ja katsoimme vain päällisin puolin muun tarjonnan eli vetoketjut, napit, laukkujen sangat, koristenauhat, langat, neulat, helmet, ketjut, soljet, askartelumateriaalit ja morsiamille tarkoitetut tiarat. Pehmonallekin saa uuden silmän myymälästä. Korujen valmistamiseen tarvittavat tuotteet ovat tulossa lähitulevaisuudessa.

”Suomalaiset ostavat paikan päältä ja verkkokaupastamme paljon myös huonekalukankaita. Meillä on edullinen valikoima alkaen 6,80 eurosta metri. Kyse on siis 140 senttiä leveästä kankaasta.” Kankaat myymälöihin tulevat pääasiallisesti Euroopasta, pellavatuotteet Latviasta.

Verhokankaiden keväiset värit loistavat kaupassa. Myymälässä tapasimme suomalaisasiakkaan, joka kertoi ostaneensa tämän vuosituhannen aikana kaikki verhonsa Tallinnasta.

Vuodevaate- ja verhokankaiden valikoimia on koko perheelle alkaen Hämähäkkimies- ja Nalle Puh -kankaista ylelliseen satiiniin.

Ompelemalla vuodevaatteet ja verhot itse säästää pitkän pennin. ”Ympäristötietoiset nuoret perheet ostavat metritavarana meiltä pehmeää flanellia, jota voi käyttää vaippoina”, mainitsee Kristin Vesman. Jos omat taidot eivät riitä, niin Pärnu maanteen myymälässä on sisustukseen erikoistunut studio, joka auttaa kokonaisvaltaisesti esimerkiksi verhokankaan valinnasta ripustukseen. Abakhanin kotisivuilla on lisäksi etenkin Tartossa toimivien ompelijoiden kontakteja.

Jos ei ole mahdollista lähteä Tallinnaan, niin tuotteita voi ostaa netistä. Yhä suositumman verkkokaupan kotisivut toimivat käytännössä englanniksi tai viroksi. Kankaan ostamisen oleellinen osa on sen kokeilu käsin ja yrityksen verkkokauppa onkin järjestetty niin, että kiinnostavasta kankaasta voi tilata näytteen vaikka Suomeenkin. Ja takuuna on tuotteiden palautusoikeus.

Sosiaalisessa mediassa voi löytää hyviä käsityöideoita. Abakhan – Käsityöparatiisi -sivulla asioista jutellaan englanniksi. Siellä on myös kilpailuja palkintoineen.

 

Mistä löytää?

Abakhanilla on myymälät Tartossa, Narvassa, Pärnussa ja Tallinnassa.

Tallinnan myymälät sijaitsevat osoitteissa Pärnu mnt 69 ja Tartu mnt 63.

Pärnu maanteen myymälään pääsee esimerkiksi raitiovaunuilla 3 ja 4, pysäkki on Vineeri.

Raitiovaunut 2 ja 4 ajavat Tartu maanteelle, myymälää lähin pysäkki on Keskturg.

 

Lue lisää samasta aiheesta
edullinen kankaat korut langat napit neulonta tarvikkeet verhot

3.12.2025 | Ostokset

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

The Baltic Guide testasi lokakuun alussa Tallinnan Prisman Sikupillin marketissa tarjolla olleita verimakkaroita. Valikoima kasvaa joulua kohden. Virossa joulutuotteita … Lue lisää

1.12.2025 | Mainos | Ostokset

Prisman joulukuun tarjoukset

Mainos Prisman joulukuun tarjoukset

22.11.2025 | Ostokset

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Marraskuun lopun pimeys vaihtuu hempeistä jouluvaloista värikkääseen basaarihenkiseen tunnelmaan, kun Paavlin kulttuuritehtaalla avataan yöbasaari. Tapahtuma järjestetään 29. marraskuuta kello … Lue lisää

21.11.2025 | Ostokset

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Oluenmyynnin sesongin tuotteet ovat vaihtuneet talviajan lämmittäviin tuotteisiin. Tummat, paahteiset oluet ovat tavallisesti hieman vahvempia kuin vaaleat kesäjuomat. Niiden … Lue lisää

18.11.2025 | Ostokset

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Raatihuoneentorilla sijaitseva Tallinnan joulutori avautuu perjantaina 21. marraskuuta kello 18. Tori on avoinna viiden viikon ajan. Jouluiset herkut, käsityöt … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Ostokset

Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Mainos Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Kun illat pimenevät ja ensilumi leijailee alas maahan, muuttuu Noblessnerin satama-alue todelliseksi joulun ihmemaaksi. Sen sydämestä löytyy Shishi, ylellinen … Lue lisää

4.11.2025 | Ostokset

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viron pääkaupunki on tulvillaan erilaisia joulutapahtumia. Tässä viisi mielenkiintoista tapahtumaa, joissa kannattaa käydä Tallinnan perinteisen joulutorin lisäksi: 30.11. Noblessnerin … Lue lisää

1.11.2025 | Ostokset

Martin markkinat Tallinnassa

Martin markkinat Tallinnassa

Miksi et hoitaisi joululahjaostoksia hyvissä ajoin ja vieläpä lämpimässä? Tallinnan Unibet Arenalla järjestettävät 28. Martin markkinat tarjoavat juuri tällaisen … Lue lisää