Tuoretta tietoa Virosta
13.6.2013 | Luonto

Kesälomalaisen luontokohteet Virossa

Kesälomalaisen luontokohteet Virossa

Viro, luonto, retki, koko perhe, retkeily, luontonähtävyydet, linnut, kasvit, kanootti, melonta, pyöräily

1. VILSANDIN KANSALLISPUISTO Merellistä luontoa parhaimmillaan: hylkeitä, merilintuja ja pohjolan kauneimpia kämmeköitä.

2. ANGLAN TUULIMYLLYT

Pari vuotta sitten entisöidyt tuulimyllyt ovat näkemisen arvoisia. Anglassa saa makua siitä, millaista Saarenmaalla oli sata vuotta sitten.

3. KÕPUN MAJAKKA

Maailman kolmanneksi vanhin yhä toimiva majakka rakennettiin Kõpun niemelle jo 1531.

4. OSMUSSAARI

Monien mielestä Viron ainutlaatuisin saari. Kesällä niityt täyttyvät silmiä hivelevästä kauneudesta orkideoiden kukkiessa. Ihmeteltävää tarjoavat myös saaren jännittävä historia, linnusto ja geologia.

5. PYÖRÄRETKET

Tallinnasta voi polkea vaikka Haapsalun suuntaan. Vanhalle rautatiepohjalle rakennetulla pyörätiellä on mittaa 60 kilometriä. Reitti alkaa Riisiperesta. Pyörän selässä on mukava tutustua myös Vormsin ja Kihnun saariin.

6. MATSALUN KANSALLISPUISTO

Parhaiten Matsalun jättimäiseen kosteikkoon pääsee kesällä tutustumaan kanootti- ja veneretkillä, joilla voi nähdä merikotkia, majavia tai vaikkapa uivan hirven.

7. KIHNU

Unescon listalle kuuluvalla Kihnun saarella näkee tuon tuosta kansallispukuihin sonnustautuneita naisia. Kannattaa pistäytyä majakassa, joka avattiin yleisölle keväällä. Hylkeitä voi tähyillä laivamatkalla saarelle.

8. KANOOTTIRETKET

Soomaan kansallispuiston joet soveltuvat mainiosti melontaretkille. Jokivarsien jättitammet näyttävät kanootista käsin vieläkin mahtavammilta. Suosittuja melontajokia löytyy myös Etelä-Virosta ja Lahemaalta.

9. KOKO VIRON HALKI KULKEVA LUONTOREITTI

Viime vuonna avattu 370 kilometriä pitkä luontoreitti alkaa Suomenlahden rannalta Lahemaalta ja kulkee Latvian rajalle Iklaan. Lisätietoa saa RMK:n sivuilta.

10. RMK:N NUOTIO- JA TELTTAILUALUEET

Telttailualueilla on yöpyminen ilmaista, mutta osa mökeistä on maksullisia. Lisätietoa ja karttoja voi kysyä RMK:n luontokeskuksista. www.rmk.ee

11. KATTOHAIKARA

Monen suomalaisen lempilintu näkyy usein auton ikkunasta; pesällä istumassa tai pientareella ruokaa etsimässä. Eniten porkkananokkia pesii Etelä- Virossa, mutta Saarenmaalla ja Hiidenmaalla niiden näkeminen on harvinaisempaa herkkua.

12. TAMMELAURIN TAMMI

Viron vanhimmalla ja paksuimmalla puulla on ympärysmittaa peräti 8 metriä. Noin 700-vuotias puuvanhus on nähnyt Viron monet aikakaudet ja tarjonnut piilopaikan metsäveljillekin.

13. PIUSAN LUOLAT

Hiekkakiviluolat kulkevat maan alla satojen metrien matkalla. Jännittävään luolastoon on mahdollista tutustua oppaan johdolla. Syksyllä luoliin saapuu tuhansia lepakoita talvehtimaan.

14. JOKIRISTEILY EMAJOELLA

Historiallisella Lodja-laivalla voi tehdä matkan 500 vuotta ajassa taaksepäin. Tartosta Peipsijärvelle seilaava purjelaiva on valmistettu vanhojen oppien mukaisesti.

15. KARHUN KATSELUA

Itä-Virossa sijaitsevat Viron en-simmäiset karhun katseluun ja kuvaamiseen tarkoitetut kojut. Onpa kojun lähellä pyörähtänyt joskus susikin.

16. ONTIKAN JYRKÄNNE JA VALASTEEN PUTOUS

Yksi Viron vaikuttavimmista luontonähtävyyksistä on Ontikan kalkkikivijyrkänne, jonka kruunaa Baltian korkein putous Valaste (30,5 metriä).

Lisätietoa:www.visitestonia.com/fi

Lue lisää samasta aiheesta

6.2.2023 | Luonto

Tallinnan kaupungin alueella elää poikkeuksellisen paljon villieläimiä

Tallinnan kaupungin alueella elää poikkeuksellisen paljon villieläimiä

Elusloodus OÜ:n tekemän tutkimuksen mukaan Tallinnan kaupunki on ainutlaatuinen koko Euroopassa, kun puhutaan kaupungissa elävien eläinten lukumäärästä ja luonnon … Lue lisää

6.2.2023 | Mainos | Ravintolat

camera icon5
Lumoava Raplamaa ei jätä kylmäksi talvellakaan

Mainos Lumoava Raplamaa ei jätä kylmäksi talvellakaan

Raplamaan maakunta sijaitsee vain 40 kilometrin päässä Tallinnasta, joten alueella on helppo vierailla. Lumisten metsien ja kauniiden suoalueiden Raplamaassa … Lue lisää

6.2.2023 | Mainos | Viro

Etelä-Viro on mäkinen ja luminen satumaa

Mainos Etelä-Viro on mäkinen ja luminen satumaa

Etelä-Virossa on monta maakuntaa ja monta erilaista kulttuurialuetta. Alueelta löytyy vanhoja perinteitä ja tapoja, koskematonta luontoa sekä rauhaa ja … Lue lisää

30.1.2023 | Luonto

Saarenmaa oli Viron aurinkoisin paikka

Saarenmaa oli Viron aurinkoisin paikka

Viron ympäristökeskus julkaisi televisiossa kartan, josta näkyy, kuinka paljon auringonpaistetta Viron eri alueet saivat vuonna 2022. Eniten aurinko paistoi … Lue lisää

28.1.2023 | Luonto

Vuoden 2023 eläin on liito-orava, vuoden lintu on alli ja vuoden puu on mänty

Vuoden 2023 eläin on liito-orava, vuoden lintu on alli ja vuoden puu on mänty

Liito-oravastaon viime vuosikymmeninä tullut yksi luonnonsuojelun symboleista. Liito-orava on elinympäristönsä ja suojeluasemansa ansiosta suojannut myös monia muita vanhoja metsälajeja … Lue lisää

25.1.2023 | Luonto

Viron vuoden 2023 eläin on liito-orava

Viron vuoden 2023 eläin on liito-orava

Uhanalainen liito-orava, joka on monien metsälajien terveyden ja hyvinvoinnin mittari, on julistettu Viron vuoden 2023 eläimeksi. Vuoden toivotaan auttamaan … Lue lisää

12.1.2023 | Luonto

Suomalainen Tuuli kasvattaa kukkia Peipsijärven äärellä

Suomalainen Tuuli kasvattaa kukkia Peipsijärven äärellä

Talvinen päivä, ensimmäinen aurinkoinen sellainen joulukuussa. Valo hiipii ikkunasta pöydälle ja kuusenhavuille. Kaksi suurta kranssia lähtevät noin 20 minuutin … Lue lisää

31.12.2022 | Luonto

Tallinnan eläintarhaan tuli uusi asukas – lumileopardi Makalu

Tallinnan eläintarhaan tuli uusi asukas – lumileopardi Makalu

Aiemmin joulukuussa Tallinnan eläintarha toivotti tervetulleeksi uusimman tulokkaan, 18 kuukauden ikäisen lumileopardin nimeltä Makalu. Eläintarhassa toivotaan, että nuori tulokas … Lue lisää