5.5.2020 | Viro
Virossa avataan kauppakeskukset ja museot 11. toukokuuta
Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov
Kauppakeskukset voidaan avata Virossa tulevana maanantaina eli 11. toukokuuta.
Viron hallitus tiedotti tänään, että kauppakeskukset avataan maanantaina 11. toukokuuta. Asiasta uutisoi Viron yleisradio ERR.
Päätös koskee kauppakeskuksissa olevia liikkeitä ja ravintoloita, jotka ovat olleet suljettuina koronaepidemian takia maaliskuusta lähtien.
Sen sijaan esimerkiksi lasten leikkihuoneet pidetään toistaiseksi suljettuina. Myös keilahallit ja elokuvateatterit pysyvät kiinni.
Kauppakeskuksissa on taattava asiakkaiden ja työntekijöiden turvallisuus. Hygieniaohjeiden mukaan liikkeissä ja ravintoloissa on noudatettava 2+2 -sääntöä ja työntekijöiden on suositeltavaa käyttää suojavarusteita.
Myös asiakkaita pyydetään käyttämään hengitysmaskeja tai kattamaan muulla tavoin kasvot.
The Baltic Guiden laajan jutun Viron kauppakeskuksista voi lukea tästä.
Viron museot avataan 11. toukokuuta
Viron hallitus tiedotti tänään, että Virossa toimivat museot voidaan avata uudestaan 11. toukokuuta.
Kiellettyjä ovat edelleen museoissa järjestettävät näyttelyiden avajaistapahtumat ja taiteilijatapaamiset.
Museot suljettiin koronaepidemian takia 13. maaliskuuta.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaviro kauppakeskus
viron kauppakeskukset
29.11.2025 | Viro
Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita
Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää
26.11.2025 | Viro
Valhe, emävalhe ja tilasto?
Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää
18.11.2025 | Viro
Kolmen kopla syksyisessä Narvassa
Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää
13.11.2025 | Viro
Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan
Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää
9.11.2025 | Viro
Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan
Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää
7.11.2025 | Viro
Näistä puhutaan
Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää
4.11.2025 | Viro
Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!
Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää
4.11.2025 | Mainos | Viro
Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa
Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulunajan rauha … Lue lisää