Tuoretta tietoa Virosta
7.8.2024 | Kulttuuri

Kärun kärrymuseo – Historiaa ja tarinoita lastenvaunuissa 

Teksti Mark Taylor 
Kuvat Sergei Trofimov

Kärun kärrymuseo – Historiaa ja tarinoita lastenvaunuissa Yli 5000 kävijää vieraili Kärun kärrymuseossa vuonna 2023. 

 

Järvamaan idyllisessä Kärun kylässä sijaitseva Kärun kärrymuseo vie kävijän historialliselle aikamatkalle aina 1800-luvulle saakka lastenvaunujen ja eri aikakausille ominaisten esineiden kautta. 

Kärun museosta voi löytää vaunuja muun muassa viktoriaanisesta Englannista, tsaarin ajan Venäjältä sekä Viron ensimmäisen tasavallan ajoilta. Kaiken kaikkiaan museon näyttely kattaa Viron ja Euroopan sosiaalihistorian noin 200 vuoden ajalta. 

Lastenvaunut kertovat monia tarinoita niiden käyttäjistä. ”Museolle on lahjoitettu esimerkiksi lastenvaunut, jotka on valmistettu Norjassa virolaisille kolmosille, tai vaunut, joissa isä oli kuljettanut tyttäriään heidän ollessaan vielä pieniä, mutta jotka molemmat olivat myöhemmin kuolleet Estonian laivaturmassa”, kertoo museo-opas Kaja Vilipus.

 

Kaunis polkuauto löytyi ullakolta eräästä Kärun talosta.
Vanha punottu kehto vie takaisin menneisiin aikoihin. 

 

Kahdessa vanhassa Kärun rautatieasemarakennuksessa on esillä satoja lastenvaunuja sekä lasten leluja ja tavaroita. Aseman läheisyydessä on myös kolmas uusittu rakennus, jossa alakerrassa on pieni kahvila ja yläkerrassa eri vuosikymmeniin sijoitetut huoneet. 

Museon esineistö kuljettaa kävijät heidän rakkaimpiin lapsuusmuistoihin. Museon toinen perustaja Sergei Trofimov kertoo, että monet esineet voivat saada kävijän herkistymään jopa kyyneliin.  

”Presidentin puoliso Sirje Karis vieraili museossamme museoiden yönä ja 1930-luvun huoneessa hän itki nähdessään täsmälleen samanlaisen sängyn, jota hänen isoäitinsä oli käyttänyt”. 

 

Viron presidentin puoliso vieraili museossa museoiden yönä.

 

Museossa on myös huone, jossa voi kokeilla eri aikakausien vaatteita.” Joskus kävijät viettävät täällä jopa tunnin”, Trofimov lisää. 

Kärun kärrymuseo on avoinna lauantaisin ja sunnuntaisin. Ryhmille ovet avataan ennakkovarauksella myös arkipäivinä. Tiloissa on mahdollista järjestää erilaisia juhlia, kuten syntymäpäiviä tai vaikkapa polttareita, joissa sulhaselle näytetään, mitä kaikkea hän voi kohdata tulevassa avioelämässään. 

 

Kärrymuseo, Rahvamaja 1, Käru.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
historia järvamaa kärrymuseo Kärun kärrymuseo lastenmuseo lastenvaunumuseo museo

17.11.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

11.10.2025–22.2.2026NäyttelyHauraalla pohjalla, Tallinna Taidemaalari ja muotoilijaSirje Rungetutkii valon ja tilan teemoja näyttelyssään. Rungen ura on kestänyt jo yli 50 … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Kulttuuri

Maailmanluokan museokokemus Tartossa – Viron kansallismuseo

Mainos Maailmanluokan museokokemus Tartossa – Viron kansallismuseo

Perusnäyttely Uralin kaiku Useita palkintoja voittanut perusnäyttely suomalais-ugrilaisesta kulttuurista kiehtoo kävijöitä mukaansatempaavilla tarinoillaan, upeilla esillepanoillaan ja interaktiivisuudellaan. Näyttelyn keskeinen … Lue lisää

14.11.2025 | Kulttuuri

Viron kielen osaaminen avaa oven maan kulttuuriin ja ihmisiin

Viron kielen osaaminen avaa oven maan kulttuuriin ja ihmisiin

Moni suomalainen on käynyt Virossa, mutta entä jos siihen tutustuisikin uudella tavalla kieliopintojen kautta? Tuglas-seuran viron kielen kursseilla opitaan … Lue lisää

14.11.2025 | Kulttuuri

camera icon5
Martin markkinat – estofiilien kokoontumisesta kulttuurifestivaaliksi

Martin markkinat – estofiilien kokoontumisesta kulttuurifestivaaliksi

Tuglas-seuran Martin markkinat on kasvanut 1980-luvun pienimuotoisesta estofiilien kokoontumisesta Suomen suurimmaksi Viro-aiheiseksi kulttuurifestivaaliksi. Ensimmäiset markkinat järjestettiin pienellä porukalla vuonna … Lue lisää

12.11.2025 | Kulttuuri

Perunafestivaali Paavlin kulttuuritehtaalla

Perunafestivaali Paavlin kulttuuritehtaalla

Tallinnassa järjestetään marraskuussa täysin uusi tapahtuma, kun Perunafestivaali valtaa Paavli Kulttuuritehtaan 15.–16.11.2025. Tapahtuma kokoaa saman katon alle kulttuurin, tieteen, … Lue lisää

11.11.2025 | Kulttuuri

Loppuvuoden ja joulun tapahtumat

Loppuvuoden ja joulun tapahtumat

7.–23.11. PÖFF Pimeiden öiden elokuvafestivaali, Tallinna, Tartto, Narva, Jõhvi Maailman 15 tärkeimmän A-luokan elokuvafestivaalin joukkoon kuuluva PÖFF kasvaa vuosi … Lue lisää

10.11.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

11.10.2025–22.2.2026 Näyttely Hauraalla pohjalla, Tallinna Taidemaalari ja muotoilija Sirje Runge tutkii valon ja tilan teemoja näyttelyssään. Rungen ura on … Lue lisää

10.11.2025 | Mainos | Kulttuuri

Uudistunut Tallinnan kaupunkielämän museo

Mainos Uudistunut Tallinnan kaupunkielämän museo

Tallinnan kaupungin historiasta kertova Kaupunkielämän museo avaa ovensa uusituissa museotiloissa Vanhankaupungin keskiaikaisessa kauppiastalossa Vene-kadulla. Samalla avataan myös uusi perusnäyttely, … Lue lisää