Tuoretta tietoa Virosta
13.5.2016 | Luonto

Karhunlaukkakuu

Karhunlaukkakuu

Toukokuu on paras aika hankkia karhunlaukkaa virolaisilta toreilta.

 

Virolaisille karhunlaukkanippujen ilmestyminen torikauppiaiden tiskeille merkitsee pitkän talven päättymistä. Moni myyjä viljelee itsekin karhunlaukkaa ja lämpöisillä paikoilla voi ensimmäiset lehdet kerätä jo huhtikuussa. Iso nippu karhunlaukkoja maksaa pari euroa.

 

Toukokuu on karhunlaukan sesonkiaikaa. Silloin sopivissa ympäristöissä, kalkkipohjaisissa lehdoissa, voi karhunlaukka peittää koko alusmetsän. Joskus kasvuston paljastaa melko kauaskin leijaileva valkosipulinen tuoksu. Sitä kutsutaan myös villivalkosipuliksi.

Virossa karhunlaukkaa kasvaa eniten Länsi- ja Pohjois-Virossa kalkkikivimaaperän ansiosta. Moni tallinnalainen tietää hyviä apajia vain kivenheiton päässä kaupungista. Suippomainen lehti muistuttaa hieman kielonlehteä, joten tunnistamisessa vaaditaan tarkkuutta. Jos karhunlaukan lehtiä hieroo sormien välissä, niin ne tuoksuvat voimakkaasti valkosipulille.

Luonnonvaraisen karhunlaukan kerääminen myyntitarkoituksiin on kielletty, sitä ei saa myöskään kaivaa kasvupaikastaan. Virossa karhunlaukka on III suojelukategorian kasvi. Parasta onkin hankkia karhunlaukkaa torimyyjältä, jolla kasvit ovat peräisin omasta puutarhasta.

Karhunlaukkaa voi yrittää kasvattaa Suomessakin kotipuutarhassa. Siemeniä on myynnissä puutarhaliikkeissä. Vaatelias kasvi ei kuitenkaan kovin helposti menesty Suomen happamissa maaperissä. Suomessa karhunlaukkaa kasvaa villinä Ahvenanmaalla ja paikoin Etelä-Suomessa, se on Suomessa niin ikään rauhoitettu.

Karhunlaukan terveyshyödyt tunsivat jo entisaikojen merimiehet, jotka käyttivät kasvia keripukin torjumiseen. Sen terveysominaisuudet perustuvat runsaaseen C-vitamiinipitoisuuteen, ja siinä on jopa 20 kertaa enemmän rautaa kuin valkosipulissa. Karhunlaukan maku on voimakkaan valkosipulinen, herkkävatsaisille se voi olla liian voimakas.

 

Virolaisilla on karhunlaukan varalle tukku reseptejä. Ensimmäiset versot ovat aina maukkaimmat, ne päätyvät usein salaatteihin, joihin lisätään esimerkiksi karhunlaukkasilppua, munaa, majoneesia ja hapankermaa (hapukoor).

Karhunlaukkaa voi käyttää myös purjo- ja ruohosipulin tavoin tomaattisalaatissa, keitoissa, munakkaissa tai perunamuusin päällä. Karhunlaukasta voi valmistaa myös pestoa, jossa se korvaa basilikan tai hummusta, jossa se korvaa valkosipulin. Lehtiä voi pakastaa ja kuivattaa talven varalle.

 

TEKSTI JA KUVA MIKKO VIRTA

Lue lisää samasta aiheesta

21.3.2024 | Luonto

Luonnonmukaisesta puutarhasta ja permakulttuurista Tartossa 

Luonnonmukaisesta puutarhasta ja permakulttuurista Tartossa 

Tänään 21. maaliskuuta sertifioitu permakulttuurin asiantuntija Marian Nummert luennoi permakulttuurista eli luonnonmukaisen puutarhan pitämisestä. Luento on ilmainen ja se … Lue lisää

1.3.2024 | Luonto

Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan orkidealoisto

Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan orkidealoisto

Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan vuotuinen orkideanäyttely avautuu tänään 1. maaliskuuta. Näyttely tarjoaa mahdollisuuden nähdä hyvin harvinaisia ​​orkideoita luonnonvaraisia olosuhteita jäljittelevässä … Lue lisää

28.2.2024 | Viro

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viron maanmittausviraston laatimassa uudessa kartassa Viron maa-ala on pienentynyt neljä kilometriä. Mutta kompensoiva uutinen on se, että maassa onkin … Lue lisää

27.2.2024 | Luonto

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

13.2.2024 | Luonto

Äänestä Euroopan vuoden puu 2024

Äänestä Euroopan vuoden puu 2024

Euroopan vuoden puu 2024 -kilpailun äänestys on nyt käynnissä. Kilpailussa on mukana 14 puuta, joista viisi on tammia, kaksi … Lue lisää

30.1.2024 | Luonto

Vaella ikivanhoja jääteitä Tartumaalla

Vaella ikivanhoja jääteitä Tartumaalla

Tarton Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi ei rajoitu vain Tarton kaupunkiin, vaan tapahtumia järjestetään ympäri Etelä-Viroa. Yksi tällainen tapahtuma on lähes kolme … Lue lisää

22.1.2024 | Mainos | Vapaa-aika

Etelä-Viro on lähempänä kuin Lappi

Mainos Etelä-Viro on lähempänä kuin Lappi

Talviloma etelässä tuntuu ehkä kummalliselta, mutta Helsingistä on Etelä-Viroon huomattavasti lyhyempi matka, kuin Pohjois-Suomeen ja talvella Etelä-Virossa tapahtuu monenlaista. … Lue lisää

20.1.2024 | Luonto

camera icon6
Talviretkelle Viron luontoon 

Talviretkelle Viron luontoon 

Talviretkelle suomaisemiin Virolaiset suot ovat hienoja kohteita talvellakin. Pitkospuureiteillä on mukava tallustella, kun aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja suomaisema … Lue lisää