Tuoretta tietoa Virosta
21.8.2020 | Vapaa-aika

Karaoke soi Tallinnan illassa

The Baltic Guide esittelee nipun Tallinnan vanhankaupungin karaokebaareja. Laulamaan pääsee vaikka espanjaksi.
Teksti Mikko Virta, kuvat Andrei Chertkov, Päästepaat,
Kartta Eve Jaansoo

Karaoke soi Tallinnan illassaSatumaa on suomalaisten suosiossa. Jyri Salmi nautti laulamisesta elokuisena arki-iltana Satumaan lavalla.

Päästepaat rock-baari & kahvila (1)  

Päästepaat eli pelastusvene on Tallinnan uusimpia karaokepaikkoja. Vanhassakaupungissa Vene-kadulla sijaitseva baari avattiin joulukuussa 2019. 

Päästepaat Cafe & Rock-baari on nimensä mukaisesti omistettu rock-henkisemmälle musiikille. Karaoke raikaa joka päivä kello 12–18. Keskiviikko on omistettu pelkästään rock-karaokelle, jolloin raspikurkut pääsevät näyttämään taitojaan koko illan eli kello 18–22. 

Holvikaarten alla toimiva Päästepaat on tunnelmaltaan ainutlaatuinen. Karaoken lisäksi ohjelmassa on säännöllisesti livemusiikkia.

”Baarimme genre muuttui koronan jälkeen hieman rockimpaan suuntaan, kun Woodstock-baari meni konkkaan ja vanhat työntekijät sekä asiakkaat etsivät uutta paikkaa, niin päätimme tarttua tilaisuuteen. Päivisin taustamusiikkina soi soft rock -klassikot sekä suomalaiset ja virolaiset rock-klassikot. Iltaa kohden musiikki muuttuu hevimmäksi ja rockimmaksi”, kertoo toinen Päästepaatin vetäjistä Mikko Suuronen. 

Hänen mukaansa baarissa on myös lämmintä ruokaa tarjolla. 

”Torstaisin on tullut perinteeksi suomalainen hernekeittopäivä vaihtoehtona Viron kalapäivälle.”  

Baarissa on karaoken lisäksi säännöllisesti myös live-musiikkia ja muuta ohjelmaa. Tapahtumiin on ilmainen sisäänpääsy ja showtime on kello 21. 

Päästepaat, Vene 37, Tallinna. Avoinna su–to klo 11–00,
pe–la 11–02 (04). 

 

Lokaal Helsinki on monelle karaoken ystävälle tuttu paikka.

Helsinki Karaoke Bar eli Lokaal Helsinki (2)

Viru-kadun varrella sijaitseva Helsinki Karaoke Bar lienee tuttu näky monelle Tallinnan-kävijälle. Baarin edustalla olevat suuret Suomen liput ohjaavat suomalaisia asiakkaita kadulta baariin. 

Helsinki-baarin ytimessä on karaoke, jonka tiimoilta baarissa kohtaavat niin Tallinnassa pysyvästi asuvat kuin turisteinakin kaupunkiin saapuneet suomalaiset. 

Tunnelma on baarissa muutenkin yleensä suomalaishenkinen: tiskiltä saa kotimaasta tuttuja juomia ja karaokelavalla soivat sinivalkoiset hitit. Kotoista tunnelmaa lisäävät seinillä olevat suuret valokuvat, jotka ovat otoksia Aki Kaurismäen Calamari Union -elokuvasta. Baarin valikoimissa on pääasiassa suomen- ja englanninkielisiä lauluja. 

Helsinki Karaoke Bar – Lokaal Helsinki,
Viru 18, Tallinna.
Avoinna su–ke 12–01, to–la 12–02. 

 

Satumaa Karaoke Bar (3)

Satumaan kyltti näkyy jo porttikongin päässä, kun Viru-kadulta tähyilee. Ulko-oven edessä on myös terassi, jossa voi käydä huilimassa laulamisen jälkeen. 

Satumaan listoilla on peräti 65 000 kappaletta, joten valinnanvaraa riittää. Biiseihin voi kätevästi tutustua jo etukäteen paikan nettisivuilla. Suomen- ja englanninkielisten laulujen lisäksi listoilla on muun muassa italian- ja espanjankielisiä kappaleita. 

Satumaa uudisti hiljattain niin baarin kuin terassinkin puolelta.    

”Baaria on remontoitu. Seinät, baarin lattia, vessat, terassi ja sisäterassi on remontoitu uuteen uskoon”, kertoo Frida Selim Satumaasta. 

Hän kertoo, että tänä kesänä asiakaskunta on ollut hyvin suomalaisvoittoista. ”Olemme saaneet hurjan määrän suomalaisia asiakkaita. Yleensä saamme asiakkaita hyvin laajasti ympäri Eurooppaa, mutta suomalaisia on ollut ylivoimaisesti. Virolaisia käy välillä, mutta ei yhtä useasti kuin suomalaisia – tosin kyllä meillä on myös virolaista karaokea paikallisille.”

Satumaata ovat hehkuttaneet myös Tallinnassa opiskelevat suomalaiset opiskelijat. ”Jo varmasti monelle suomalaiselle tuttu baari Satumaa on rento suomalainen karaokebaari, joka on ehdottomasti myös Tallinnan suomalaisten opiskelijoiden suosiossa”, kertoivat opiskelijat parin vuoden takaisessa jutussaan The Baltic Guidessa. 

Satumaa, Viru 4, Tallinna.
Avoinna ti–to, su klo 12–02, ma, pe–la 12–04. 

 

Shamrock (4)

Aivan Viru-kadun McDonald’sia vastapäätä sijaitsevassa Sham­rock-baarissa viihtyvät suomalaisten lisäksi myös muut Tallinnassa asuvat ulkomaalaiset. Tunnelma onkin baarissa usein melko kansainvälinen, joten myös laulu raikaa karaokessa etenkin englanniksi. 

Koska kyseessä on ehta irkkubaari, ovat juomavalikoimassa hyvin edustettuina muun muassa ulkomaiset oluet ja muut juomat. Karaoke alkaa Shamrockissa iltaisin kello 22 ja jatkuu pikkutunneille asti.

Shamrock, Valli 1, Tallinna. Avoinna su–to 17–02, pe–la 17–04. Maanantaisin suljettu.

 

Muita karaokebaareja Tallinnan keskustassa 

Retroteek, Kaubamaja 8 / Rävala pst 8, Tallinna. 

Laif Restoran & Karaoke Klubi, Lai 5, Tallinna.

Karaoke Lounge Voice, Harju 6, Tallinna.

 

Turvallisuus karaoke­baareissa

Niin Satumaasta kuin Päästepaatistakin kerrotaan, että mikrofonit desinfioidaan säännöllisesti. Myös käsidesiä on tarjolla.

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
baarit ravintolat Tallinna

15.7.2026 | Vapaa-aika

Lähde moottoripyörällä Jõgevatreffeille

Lähde moottoripyörällä Jõgevatreffeille

Jos moottoripyörät, nahka ja ilmavirran tuntu iholla kuuluvat kesääsi, 23.-26.7. vietettävä Jõgevatreff on juuri oikea tapahtuma sinulle. Vuodesta 1992 lähtien … Lue lisää

14.7.2026 | Vapaa-aika

Tutustu Viroon pyörän selästä

Tutustu Viroon pyörän selästä

Löydä Viron parhaat pyöräreitit kaupungeissa ja maaseudulla, tutustu pyörävuokraamoihin ja lue, miten pyörän kanssa voi matkustaa junalla. Kun asuin Tartossa … Lue lisää

13.7.2026 | Mainos | Vapaa-aika

Tallinnan yllä 175 metrin korkeudessa: TV-torni tarjoaa näkymiä, historiaa ja adrenaliinia

Mainos Tallinnan yllä 175 metrin korkeudessa: TV-torni tarjoaa näkymiä, historiaa ja adrenaliinia

Tallinnan TV-tornin näköalatasanne tarjoaa 175 metrin korkeudessa sijaitsevana Pohjois-Euroopan korkeimmat näköalat ja ainutlaatuisen mahdollisuuden tutkailla koko Tallinnaa. Kirkkaalla säällä näkymät … Lue lisää

12.7.2026 | Vapaa-aika

Loppukesän ja syksyn tapahtumia

Loppukesän ja syksyn tapahtumia

Kesän ja alkusyksyn musiikkitarjontaa esittelimme jo toukokuun lehdessä, joten nyt keskitymme ruoka- ja markkinatapahtumiin, yhteisöjuhliin ja vähän myös urheilun maailmaan … Lue lisää

4.7.2026 | Vapaa-aika

Yli 300 tilaa ja kartanoa Virossa avaavat ovensa 25.–26.7.

Yli 300 tilaa ja kartanoa Virossa avaavat ovensa 25.–26.7.

Nykypäivän virolaista maaseutuelämää ja ruoantuotantoa esittelevä Avoimien maatilojen päivä (Avatud Talude Päev) järjestetään tänä vuonna 25.–26.7. Tapahtumaan osallistuu peräti 308 … Lue lisää

2.7.2026 | Vapaa-aika

Vesille venosen mieli…

Vesille venosen mieli…

…on suomalainen sanonta ja säe Kalevala-eepoksen yhdeksännestä runosta. Veneillä sekä monilla meistä ihmisistäkin on luontainen halu päästä vesille ja matkaan. … Lue lisää

30.6.2026 | Vapaa-aika

Haapsaluko hiljainen kaupunki?

Haapsaluko hiljainen kaupunki?

Haapsalu on idylliseen kesänviettoon mainiosti sopiva pikkukaupunki manner-Viron länsirannikolla, noin 90 kilometriä Tallinnasta länteen. Kaupungin sydämessä on taivaita kohti jo … Lue lisää

23.6.2026 | Vapaa-aika

Ei ihan miljoonaa ruusua mutta huikea kukkapuisto Taageperassa

Ei ihan miljoonaa ruusua mutta huikea kukkapuisto Taageperassa

Mitä tapahtui Liisalle sen jälkeen, kun hän palasi Ihmemaasta? Pystyikö hän sopeutumaan arkiseen elämään fantasian täyteisten kokemustensa jälkeen? Tätä kysyivät … Lue lisää