Viron tämän hetken kovimpiin DJ:hin kuuluva Syn Cole tanssittaa bilekansaa 23.2. Kulttuurikattilassa.
Viron syntymäpäivän aattona heilutaan discon ja elektron tahtiin.
Kulttuurikattilan katto on vaarassa irrota, kun 23. helmikuuta bilekansaa tanssivat tämän hetken kuumimmat virolaiset DJ:t: Madison Mars, Mord Fustang ja Syn Cole.
Kyseessä on kova rytmitrio. Esimerkiksi Pärnusta kotoisin olevan Syn Colen biisejä on kuunneltu Spotifyssä jopa 40 miljoonaa kertaa.
Elektronisen tanssimusiikin ystäville on Kulttuurikattilassa tiedossa mannaa muutenkin. Illan ja yön aikana kattilan kahdessa salissa esiintyy 15 artistia. Lippuja Made in Estonia -bileisiin saa Piletilevistä.
Samana iltana jorataan myös Telliskiven Vaba Lavalla, jossa järjestetään Disco Tallinn – Eesti 100 -tapahtuma.
Ilta alkaa illallisella ja hyvällä musiikilla, josta vastaa legendaarinen laulaja Tõnis Mägi Estraadiraadio-yhtyeen kera.
Illan pääesiintyjäksi saapuu Discon suurlähettiläs Dimitri From Paris, joka panee taatusti tanssijalat vipattamaan.
Tapahtumaan myydään etukäteen illallisen sisältäviä lippuja ja pelkkiä konserttilippuja Piletilevin nettimyymälässä.
29.11.–15.12. Joulujazz -festivaali, Tallinna, Tartto, Pärnu 1.12.–6.1. Rotermannin joulutori, Tallinna 1.12.–7.1. Tallinnan joulutori, Tallinna 3.12.–7.1. Tarton joulukaupunki, Tartto 5.12. … Lue lisää
30.11.2023 | Ostokset
Tarton joulukaupunki kutsuu virittäytymään joulun tunnelmaan
Ensimmäisenä adventtina 3.12. avataan Tarton joulukaupunki, joka on avoinna aina 7.1.2024 saakka. Jouluvalojen tuikkeessa uusissa lasipaviljongeissa tarjoillaan höyryävän kuumaa … Lue lisää
29.11.2023 | Vapaa-aika
OlyBet isännöi ensimmäistä kertaa naisille suunnattua ”Queens of Tallinn” -pokerifestivaalia
OlyBetin lehdistötiedote lupaa jännittäviä aikoja naispokerinpelaajille. Nimittäin Tallinnassa tullaan järjestämään tämän viikon torstaista alkaen nelipäiväinen naisten pokeriturnaus. OlyBet julkisti … Lue lisää
Rotermannin korttelin pääaukiolla avataan joulumarkkinat perjantaina 1.12. Markkinat järjestetään yhdessä Coca-Colan kanssa. Jouluinen toritapahtuma tulee olemaan avoinna aina Loppiaiseen … Lue lisää
27.11.2023 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
1.–30.11. Itä-Viron ravintolakuukausi, Itä-Virumaa 22.–29.11. Universe Orchestra: Maailmanmusiikin mestariteokset, Pärnu, Tallinna, Tartto 27.11. Daniel Slossin ”Can’t” stand up -keikka, … Lue lisää
20.11.2023 | Ravintolat
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
2.9–25.11. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 1.–30.11. Itä-Viron ravintolakuukausi, Itä-Virumaa 1.11.–31.12.Piparkakkuvaltakunta, Atla, Raplamaa 20.–25.11. Virolaisen musiikin viikko, Tartto, Tallinna 22.–29.11. … Lue lisää
19.11.2023 | Vapaa-aika
Loppuvuoden tapahtumia Virossa
3.–19.11. Pimeiden öiden elokuva-festivaali (PÖFF) PÖFF on Pohjois-Euroopan suurin elokuvafestivaali ja 15. suurin maailmanlaajuisesti. Elokuvafestivaalille on myönnetty A-kategorian sertifikaatti, … Lue lisää
17.11.2023 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Viron ulkoilmamuseo ei nuku talviunta!
Talvikaudella museo toimii hieman rauhallisemmalla rytmillä, mutta se ei tarkoita, etteikö nähtävää ja tapahtumia olisi. Ulkoilmamuseo on paras paikka, … Lue lisää