Kaksoisvirran kaupunki

Wilma ”Hantta” Schlizewski on media-alan monitoiminainen sekä tunnettu tatuoitsija. Hantta on ihastunut Tallinnaan ja kaavailee tulevaisuudessa sekä asuvansa että työskentelevänsä ainakin osa-aikaisesti Virossa. Hän on aloittanut viron kielen opiskelun ja haluaa päästä vaikuttamaan Tallinnan kunnallispolitiikkaan.

Tallinnan lautalta kaartaa ulos autoletka puuhakkaan näköistä porukkaa huomioliiveissään. Töihin on kiire, eikä baarissa nautittu konekahvi ja muoviin pakattu kolmioleipä ole saanut unta karistettua matkatyömiehen silmästä. Volkkariin ahtautuu viisi karjua jousien tapaillessa asfalttia.

Sataman loputtomissa autojonoissa matkaajat odottavat malttamattomina pääsyä aamiaisbuffettiin ja sieltä Tallinnan houkutuksiin. Joka nyt lähinnä tarkoittaa päiväristeilijälle Super-Alkoa ja takapaksin täyttämistä, mitä nyt juomilta jää tilaa, Rimin ruokakasseilla. Mistähän se johtuu, että aina se jono mihin autonsa tullin jälkeen kurvaa, on aina se viimeinen, joka pääsee lauttaan?

Totta kai, sanoo virkamies. Jos valtioyhtiön myynti laskee, niin isketään niitä lujaa, viedään alkolta nimi. Eivätpä sitten nuorisoseura- laiset sininenenkelipäissään enää löydä viinakauppaan. Ne vie meitin työt, viedään me niiltä nimi.

Liekö isoäitiys saanut sydämessäni läikähtämään universaalin rakkauden tunteen, jonka kliimaksi tiivistyy erimerkkisillä lautoilla.

Minusta on vaan niin pakahduttavan suloisia ne pienet playmobile-miehet liiveissään ja kypärissään matkalla kotiemme seinille ja katoille. Ja se vastavirta, järkevissä ykkösasuissaan matkaavia maailmankansalaisia, jotka eivät tarvitse mitään, mitä eivät Tallinnasta löydä. Karaokepisteessä tyttö karjuu Suvi Teräsniskan iskelmää matkalla trio erecktuksen luotsaamia päivätansseja. Joku unohtuu koko päiväksi laivaan.

Me kaikki halutaan niin paljon hyvää. Paksumpaa tilipussia, jolla elättää perhe ja auttaa 300 euron eläkkeellä sinnitteleviä isovanhempia. Eronneita peräkammarinpoikia, joiden ainoa toive on, että verevä leski suostuisi tangoon. Nuori, joka haluaisi löytää tai tulla löydetyksi, vanha joka haluaisi, että olisi edes joku, joka huomaa.

Veljeskisassa, kun tässä nyt ollaan rapakon molemmin puolin, niin onneksi eestiläisillä on asiat vielä huonommin kuin meillä. No okei, ei niiden valtiolla ole velkaa, mutta niillä on yksi taivutusmuoto kieliopissa vähemmän kuin meillä, niillä ei ole FUTUURIA. Mikäs se sellainen kansakunta on, jossa ruoka ja asunnot ovat vielä kohtuuhintaisia, mutta ei ole tulevaisuusmuotoa erikseen? Pennut muuttaa Australiaan töihin, isännät Suomeen ja jäljelle jäävät eukot muistuttavat kaikki Anu Saagimia.

Se saa kuulkaas, toppahousun puntin lyömään tulta.

Lue lisää samasta aiheesta