Tuoretta tietoa Virosta
23.8.2019 | Kulttuuri

Verkkouutinen Kaksi miljoonaa ihmistä muodosti 30 vuotta sitten Baltian maiden läpi kulkevan ihmisketjun – Vabamun uusi näyttely on kunnianosoitus Baltian ketjulle

Kaksi miljoonaa ihmistä muodosti 30 vuotta sitten Baltian maiden läpi kulkevan ihmisketjun – Vabamun uusi näyttely on kunnianosoitus Baltian ketjulle23. elokuuta 1989 noin kaksi miljoonaa virolaista, latvialaista ja liettualaista muodosti ihmisketjun, joka kulki Liettuan Vilnasta Tallinnaan.

Tänään on kulunut 30 vuotta siitä, kun kaksi miljoonaa virolaista, latvialaista ja liettualaista otti toisiaan kädestä kiinni ja muodosti 600 kilometriä pitkän neuvostovaltaa uhmanneen ihmisketjun.

23. elokuuta 1989 järjestetty Baltian ketju oli rauhanomainen mielenilmaus Viron, Latvian ja Liettuan uudelleenitsenäistymisen puolesta. Sen järjestäjiä olivat maiden kansallisuusliikkeet Viron Rahvarinne, Latvian Tautas fronte ja Liettuan Sajūdis.

Ketju oli myös muistutus 50 vuotta aikaisemmin tehdystä Hitlerin ja Stalinin välisestä Molotov-Ribbentrop-sopimuksesta.

Perjantaina avattava Baltian ketju 30. Yksi historia, kaksi miljoonaa tarinaa -näyttely on kunnianosoitus 30 vuotta sitten järjestetylle mielenilmaukselle.

Näyttely luo Baltian ketjusta ääni- ja muistomaiseman, jossa ääneen pääsevät mielenilmaukseen osallistuneet tavalliset ihmiset. Video- ja äänikatkelmat kertovat Baltian ketjussa seisoneiden muistoja 30 vuoden takaisesta päivästä.

Näyttely on rakennettu Tallinnan Telliskiven luovassa keskuksessa sijaitsevaan 50 metriä pitkään käytävään.

Näyttelyn avajaisia vietetään perjantaina 23. elokuuta kello 19 Telliskiven luovan keskuksen alueella. Näyttely on avoinna 30.11. asti.

Teksti Mikko Virta, kuva Viron Kansallisarkisto

Lue lisää samasta aiheesta
baltian ketju 30 baltian ketju näyttely vabamu tallinna

5.7.2026 | Kulttuuri

Rantakansan festivaali 2026 Viimsissä

Rantakansan festivaali 2026 Viimsissä

Tallinnasta rantatietä Piritan läpi koilliseen vähän matkaa ajaen vastaan tulee paikkakunta nimeltä Viimsi. Paikka ja sen Selver-ruokakauppa on Virossa ainutlaatuinen … Lue lisää

4.7.2026 | Vapaa-aika

Yli 300 tilaa ja kartanoa Virossa avaavat ovensa 25.–26.7.

Yli 300 tilaa ja kartanoa Virossa avaavat ovensa 25.–26.7.

Nykypäivän virolaista maaseutuelämää ja ruoantuotantoa esittelevä Avoimien maatilojen päivä (Avatud Talude Päev) järjestetään tänä vuonna 25.–26.7. Tapahtumaan osallistuu peräti 308 … Lue lisää

3.7.2026 | Kulttuuri

Keskiaikapäivät Tallinnassa

Keskiaikapäivät Tallinnassa

Kolõvan, Lindanise, Reval… Nämä ovat kolme Tallinnan kaupungin vanhakantaista nimeä. Viralliset kaupunkioikeudet nykyinen Tallinna eli silloinen Reval sai vuonna 1248. … Lue lisää

3.7.2026 | Kulttuuri

Kansainvälisiä vanhan musiikin esittäjiä Viljandissa

Kansainvälisiä vanhan musiikin esittäjiä Viljandissa

Keskiaikaista hengellisyyttä kokeakseen ei tänäkään kesänä tarvitse matkata tuhansien kilometrien päähän. Vuonna 1283 kaupunkioikeudet saanut Viljandi on linnanraunioineen, mukulakivikatuineen ja … Lue lisää

2.7.2026 | Kulttuuri

Tallinnan meripäivät 2026

Tallinnan meripäivät 2026

Tallinnan meripäivät on yksi Viron suurimmista merta juhlistavista tapahtumista, ja päivien tämänvuotinen iskulause on ”Suvemelu sildumiskoht” eli “Kesätunnelmien ankkuripaikka”. Kolmen … Lue lisää

1.7.2026 | Kulttuuri

KiKuMu-festivaali on täällä taas!

KiKuMu-festivaali on täällä taas!

Yksi Viron uusimmista kesäfestivaaleista, toista kertaa 9.–12.7. järjestettävä KiKuMu muuttaa historiallisen Jänedan kartanon neljän päivän mittaiseksi musiikin, nykytaiteen ja elokuvan … Lue lisää

30.6.2026 | Kulttuuri

Haapsalu ja Valkeiden öiden musiikkifestivaali

Haapsalu ja Valkeiden öiden musiikkifestivaali

Merenrantakaupunki Haapsalu juhlistaa joka kesä Viron kuuluisia valkeita öitä neljän päivän mittaisella konserttifestivaalilla, joka järjestetään yksissä maan tunnelmallisimmista ja historiallisimmista … Lue lisää

29.6.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

19.6.–27.9. Alice ja miljoona kukan maa, Taagepera Taageperan linnan pihamaille on istutettu mielikuvituksen rajoja hipova kesäkukkapuisto.   21.6.–27.9. Lomatehdas-näyttely, Pärnu … Lue lisää