Tuoretta tietoa Virosta
28.11.2024 | Ostokset

Joulutorien tunnelmaa Pohjois-Tallinnassa

Teksti Susanna Poikela
Kuva Iglupark, Susanna Poikela

Joulutorien tunnelmaa Pohjois-Tallinnassa

 

Tallinnan maailmankuulu ja palkittu joulutori ei suinkaan ole kaupungin ainoa joulutori. Pohjois-Tallinnassa on kolme muutakin joulutoria, jotka kaikki tarjoavat jouluisia elämyksiä ja tuotteita. 


Baltan joulutori

Vain lyhyen matkan päässä Raatihuoneentorilta, Baltian asematorilta, löytyy Kalamajan oma joulutori, joka avataan perjantaina 29. marraskuuta. Kauppahallin juna-aseman puoleisen sisäänkäynnin lähelle sijoitetut pienet mökit tarjoavat paikallisia herkkuja ja kuumaa glögiä. Lisäksi tarjolla on kaikkea lahjaksi sopivaa sekä tietenkin kauppahallin toinen toistaan houkuttelevammat ruokatiskit ja katuruokaravintolat sekä toisen kerroksen vaateliikkeet, käsityö- ja taidekaupat sekä antiikkiliikkeet. Baltan joulutori on avoinna jouluaattoon 24. joulukuuta saakka.

Viron Lions-klubi osallistuu tänä vuonna Baltan joulutorille perinteisen Tallinnan joulutorin sijaan. ”Pitkä perinne Tallinnan joulutorilla katkesi, koska lähes kaikki tuotot olisivat kuluneet osallistumismaksuihin, mikä olisi vähentänyt hyväntekeväisyyteen suunnattavia varoja. Baltan joulutorilla klubin vapaaehtoiset myyvät glögiä, ja kaikki myynnistä saadut tulot käytetään hyväntekeväisyyteen. Näillä varoilla tuetaan lastenkodin nuoria heidän yliopisto-opinnoissaan”, kertoo Karl Multer Lions-klubilta.

Viron valtion tuet päättyvät lapsen täyttäessä 18 vuotta, joten taloudellinen tuki on elintärkeää itsenäistä elämäänsä aloitteleville nuorille. Lions-klubi myöntää stipendejä yliopisto-opintoihin ja auttaa opiskelijoita myös materiaalihankinnoissa, jotta nuorilla olisi paremmat edellytykset menestyä opinnoissaan ja elämässään.

 

 

Noblessnerin joulutori 

Noblessnerin sataman aukiolle on pystytetty 14-metrinen joulukuusi, jonka valaistus sytytetään ensimmäisenä adventtina sunnuntaina 1. joulukuuta ja se ilostuttaa aukiolla noin kuuden viikon ajan. Tänä vuonna joulukuusen on koristellut sisustusliike Shishin suunnittelijat  Taivo Piller ja Mart Haber. Koristelun teemana on meri ja paikallinen linnusto.

Ensimmäisenä adventtina luvassa on monenlaista ohjelmaa. Esimerkiksi Kai taidekeskuksessa järjestetään lasten elokuva-aamu. Liput elokuviin maksavat 3–5 euroa. Kello 15.00 sisustussuunnittelijat Taivo Piller ja Mart Haber kertovat joulukoristeiden historiasta ja antavat jouluun sopivia sisustusvinkkejä Staapli 3 taidegalleriassa. Kello 16.00 joululaulujen ystävillä on mahdollisuus osallistua yhteislaulutuokioon Kalamajan sekakuoron kanssa. Tilaisuuden aikana Noblessnerin joulukuusen valot sytytetään. 

Joulukuusen ympärille nousee pieni iglukylä, jossa voi nauttia joulunajan herkkuja, käydä poseeramassa valokuvastudiossa ja vuokrata aukiolla sijaitsevan saunan. Saunaelämys varataan osoitteesta joulusaun@iglucraft.com.

 

Iglupuiston joulumaa

Tänäkin vuonna Noblessnerissa sijaitseva Iglupuisto muuntautuu tunnelmalliseksi joulumaaksi. Tarjolla on Kookerin minipannukakkuja, keittoa ja lämmittäviä joulujuomia. Joulumaassa järjestetään myös lapsille suunnattuja tapahtumia lauantaisin ja sunnuntaisin. Avajaisista löytyy enemmän tietoa täältä.

Kaikki alueen saunat ja palju ovat vuokrattavissa yksityiskäyttöön. Yksityisen saunahetken lisäksi Iglupuistossa voi saunoa joka päivä yleisessä saunassa kello 8.30–12.00 välisenä aikana. Aamusauna ei sovellu ryhmille, jotka ovat yli nelihenkisiä. Saunomisen lisäksi voi jäähdytellä pulahtamalla jääkylmään mereen.

 

Iglupuiston joulumaa on avoinna 1.12.2023–6.1.2024.

To-pe kello 16.00–22.00. 

La-su kello 12.00–22.00.

22.–24.12. Joulumaa on suljettu. 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
joulumarkkinat joulutapahtumat joulutorit joulutorit Tallinnassa Kalamaja Noblessner ostokset

3.12.2025 | Ostokset

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

The Baltic Guide testasi lokakuun alussa Tallinnan Prisman Sikupillin marketissa tarjolla olleita verimakkaroita. Valikoima kasvaa joulua kohden. Virossa joulutuotteita … Lue lisää

1.12.2025 | Mainos | Ostokset

Prisman joulukuun tarjoukset

Mainos Prisman joulukuun tarjoukset

22.11.2025 | Ostokset

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Marraskuun lopun pimeys vaihtuu hempeistä jouluvaloista värikkääseen basaarihenkiseen tunnelmaan, kun Paavlin kulttuuritehtaalla avataan yöbasaari. Tapahtuma järjestetään 29. marraskuuta kello … Lue lisää

21.11.2025 | Ostokset

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Oluenmyynnin sesongin tuotteet ovat vaihtuneet talviajan lämmittäviin tuotteisiin. Tummat, paahteiset oluet ovat tavallisesti hieman vahvempia kuin vaaleat kesäjuomat. Niiden … Lue lisää

18.11.2025 | Ostokset

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Raatihuoneentorilla sijaitseva Tallinnan joulutori avautuu perjantaina 21. marraskuuta kello 18. Tori on avoinna viiden viikon ajan. Jouluiset herkut, käsityöt … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Ostokset

Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Mainos Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Kun illat pimenevät ja ensilumi leijailee alas maahan, muuttuu Noblessnerin satama-alue todelliseksi joulun ihmemaaksi. Sen sydämestä löytyy Shishi, ylellinen … Lue lisää

4.11.2025 | Ostokset

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viron pääkaupunki on tulvillaan erilaisia joulutapahtumia. Tässä viisi mielenkiintoista tapahtumaa, joissa kannattaa käydä Tallinnan perinteisen joulutorin lisäksi: 30.11. Noblessnerin … Lue lisää

1.11.2025 | Ostokset

Martin markkinat Tallinnassa

Martin markkinat Tallinnassa

Miksi et hoitaisi joululahjaostoksia hyvissä ajoin ja vieläpä lämpimässä? Tallinnan Unibet Arenalla järjestettävät 28. Martin markkinat tarjoavat juuri tällaisen … Lue lisää