Tuoretta tietoa Virosta
12.11.2013 | Viro

Joulu etelässä

Joulu etelässä

Kesälomakaupunkina tutuksi tullut Pärnu näyttää talvella toisenlaiset kasvonsa: poissa ovat turistien laumat, jonot ravintoloihin, kiireinen palvelu ja kesähinnoittelu. Pärnu muuttuu seesteisemmäksi ja rauhallisemmaksi, juuri sopivaksi kohteeksi viettää joulunaikaa.

Suomalaiset tuntevat Pärnun uimarannan lisäksi kylpylöistä, joita kaupungista löytyy peräti puolitusinaa. Suosikkeihin lukeutuvat muun muassa Strand-hotelli, Tervis ja Viiking SPA. Paukkupakkasilla saunojen lämpö tuntuu vieläkin miellyttävämmältä. Monet kylpylöistä tarjoavat joulunajan paketteja, joihin sisältyvät niin ruuat kuin wellness-palveluitakin.

Suurin osa kylpylöistä sijaitsee ranta-alueella, jossa on hyvät ulkoilumahdollisuudet. Syksyllä avattiin uusi rantapromenadin jatke, joka kulkee aivan hotelli Strandin takaa. Toinen uusi ulkoilureitti valmistuu loppuvuodesta Pärnujoen keskustan puoleiselle rannalle.

Pyhien välipäivät saa kulumaan vaikkapa konserteissa, joita järjestetään konserttitalossa ja Elisabetin kirkossa. Vuosi huipentuu 30.12. perinteiseen uudenvuodenkonserttiin, jossa esiintyy Viron valtiollinen sinfoniaorkesteri kapellimestarilegenda Neeme Järven johdolla.

Taide-elämyksistä voi nauttia Pärnun nykytaiteen museossa (Uue Kunsti Muuseum) ja kaupungin taidegalleriassa (Linnagalerii). Historiallinen museo (Pärnu Muuseum) vie aikamatkalle kiviajalta tähän päivään.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA EAS

Lue lisää samasta aiheesta

25.5.2025 | Viro

Pääsiäinen vaikutti alkuvuoden matkailijamääriin

Pääsiäinen vaikutti alkuvuoden matkailijamääriin

Viron tilastokeskuksen julkaisemaa tilastoa maaliskuun matkailijamääristä kommentoitiin useissa lehdissä. Suomalaisten matkailijoiden määrä oli uutisen mukaan vain 36 000 ja … Lue lisää

22.5.2025 | Viro

Näistä puhutaan Virossa

Näistä puhutaan Virossa

Viron väkiluku väheni Viron tilastokeskuksen tilaston mukaan Virossa asui tänä vuonna 1. tammikuuta 1 369 995 ihmistä, mikä tarkoittaa, … Lue lisää

15.5.2025 | Luonto

camera icon10
Länsi-Viron hurmaavat helmet Hiidenmaa ja Saarenmaa

Länsi-Viron hurmaavat helmet Hiidenmaa ja Saarenmaa

Vaikka Viron suurimmat saaret, Saarenmaa ja Hiidenmaa, ovat suomalaisille tuttuja nimeltä, ne ovat silti monelle yhä edelleen kokematta. Esimerkiksi … Lue lisää

13.5.2025 | Viro

Puolustusverosta luovutaan Virossa – tilalle muita veronkorotuksia

Puolustusverosta luovutaan Virossa – tilalle muita veronkorotuksia

Viron hallitus peruu kahden prosentin puolustusveron, jonka oli määrä tulla voimaan vuoden 2026 alusta alkaen väliaikaisesti. Puolustusveron tulee korvaamaan … Lue lisää

10.5.2025 | Viro

Sireenit soivat keskiviikkona Virossa 

Sireenit soivat keskiviikkona Virossa 

Sireenit soivat ympäri Viroa keskiviikkona 14. toukokuuta, kun maassa testataan hälytysjärjestelmän toimivuutta osana Siil-sotaharjoitusta. Ei ole kuitenkaan mitään syytä … Lue lisää

1.5.2025 | Viro

Riemukasta vappua kaikille lukijoillemme!

Riemukasta vappua kaikille lukijoillemme!

27.4.2025 | Viro

Sukupuolten palkkaero on suurin rahoitus- ja vakuutusalalla

Sukupuolten palkkaero on suurin rahoitus- ja vakuutusalalla

Sukupuolten palkkaero pysyi lähes ennallaan viime vuoteen verrattuna. Vuonna 2024 naisten keskimääräinen bruttoansio oli 10,67 euroa tunnilta ja miesten … Lue lisää

18.4.2025 | Viro

camera icon6
Viron sotamuseossa näyttely ukrainalaisten taistelijoiden sotasaaliista – tarjolla myös leivonnaisia veteraanien tukemiseksi

Viron sotamuseossa näyttely ukrainalaisten taistelijoiden sotasaaliista – tarjolla myös leivonnaisia veteraanien tukemiseksi

Viron sotamuseo Viimsissä järjestää lauantaina 19. huhtikuuta hyväntekeväisyystapahtuman, jonka tuotto ohjataan Viron puolustusvoimien ja Viron maanpuolustusliiton (Kaitseliit) veteraanien tukemiseen. … Lue lisää