Tuoretta tietoa Virosta
6.10.2017 | Vapaa-aika

Idän saunaihmeitä

Idän saunaihmeitäKansainvälisen saunaliiton puheenjohtaja Risto Elomaa ja Narva-Jõesuun kaupunkisaunan isäntä Roman Boiko tutustumassa kiukaan lämmitykseen.

Saunakiertue jatkoi Kadrinasta Venäjän rajan pintaan, Narva-Jõesuuhun.

 

Suomalaiset sauna-asiantuntijat ehtivät päivällä tutustumaan pariin yleiseen saunaan Narvassa ja Narva-Jõesuussa.

Suljetuksi luultu Narvan kaupunkisauna olikin suureksi yllätykseksi avattu uudestaan ja remontoitu uuteen uskoon. Valitettavasti ryhmä ei päässyt aikataulullisista syistä tutustumaan 1980-luvulla rakennetun saunan löylyihin.

Kansainvälisen saunaliiton puheenjohtaja Risto Elomaa oli Narvan saunasta kuitenkin vaikuttunut ja toivoi, että tieto saunan olemassaolosta kiirisi yleisempään tietoisuuteen.

”Se ansaitsee ehdottomasti tulla löydetyksi.”

Narva-Jõesuun kaupunkisaunan löylyissä käynyt Pekka Linnainen oli kokemukseen erittäin tyytyväinen.

”Tunnelma oli jotenkin sama kuin lakkautetussa Nõmmen Kivimäen saunassa: riskejä vanhempia miehiä vihtoineen puheensorinassa. Nykyhetkessä paikkaa voisi kuvailla vaikkapa ’pikku-Kalmaksi’.”

Sauna-asiantuntijat olivat yhtä mieltä siitä, että Itä-Virumaan saunamaailmassa riittää löydettävää vielä moneksi saunaretkeksi.

 

Saunakiertueen iltaohjelmaan Narva-Jõesuussa osallistui parikymmentä ihmistä. Mukana oli itävirolaisia kulttuurihenkilöitä, päättäjiä ja median edustajia.

Illan kohokohta oli saunarituaali Meresuu Spa:n uudessa puulla lämmitettävässä ulkosaunassa. Rituaalin vetäjä Marten Randma kertoili löylyttämisen lomassa hauskoja juttuja ja viuhtoi pyyhkeellä kuumaa ilmaa saunojien päälle.

Lämmön noustessa saunamestari kannusti saunojia yhteishuudahduksiin ja vihtomaan tammivihdoilla. Lopuksi Randma viskasi ämpärillä kylmää vettä lauteilla hikoilevien päälle. Vilvoitusta tarjosi myös terassin kylmäallas.

Viisi vuotta saunarituaaleja vetänyt nuori mies kertoi idean tulleen Saksasta. Rituaaleja järjestetään kylpylässä monta kertaa päivässä suola- ja ulkosaunassa. Rituaali kestää noin 10–15 minuuttia.

 

Teksti Mikko Virta, kuva Hannele Valkeeniemi

Lue lisää samasta aiheesta
Itä-Virumaa Kadrina Koillis-Viro Länsi-Virumaa Pohjois-Viro sauna Saunaliitto Virumaa

11.6.2026 | Vapaa-aika

Grillfestin päätapahtuma Pärnussa

Grillfestin päätapahtuma Pärnussa

Mistä voit löytää yli 50 000 tapahtumavierasta, jotka nauttivat grilliruokaa? Tai mistä voit löytää yli 300 ruokamyyjää, jotka tarjoavat kävijöille … Lue lisää

4.6.2026 | Vapaa-aika

European Disc Golf Festival 2026

European Disc Golf Festival 2026

  Yksi viime vuosien nopeimmin kasvaneista urheilulajeista on frisbeegolf, joka on saavuttanut valtavan suosion niin Virossa kuin muuallakin Euroopassa. Siksi … Lue lisää

2.6.2026 | Vapaa-aika

Viron ilmailupäivät 2026

Viron ilmailupäivät 2026

Viron ilmailumuseo tarjoaa ilmailun ystäville perinteisen lentonäytöksen ja toivottaa vierailijat tervetulleiksi Viron ilmailupäiville 2026. Kahden päivän ajan, 6.–7.6. perheet ja … Lue lisää

13.5.2026 | Vapaa-aika

Karlovan päivät Tartossa

Karlovan päivät Tartossa

Karlova on kaupunginosa aivan Tarton keskustan eteläpuolella, ja se on ainutlaatuinen koko Euroopassa. Alueella on vahva yhteisöhenki, jota juhlistetaan … Lue lisää

12.5.2026 | Ravintolat

Suuri Tallinnan Ruokakatu 2026

Suuri Tallinnan Ruokakatu 2026

Suuri Tallinnan Ruokakatu eli Tallinn Street Food Festival on kolmipäiväinen ulkoilmatapahtuma, joka järjestetään 22.–24.5. jo kuudennetta kertaa Tallinnan Laululavalla. … Lue lisää

9.5.2026 | Vapaa-aika

camera icon5
Pidä lapset liikkeellä lomalla – viihdyttäviä kohteita koko perheelle

Pidä lapset liikkeellä lomalla – viihdyttäviä kohteita koko perheelle

Loma Virossa on erinomainen valinta lapsiperheelle, mutta vaikka maasta löytyy satoja laadukkaita leikkipuistoja, koko lomaa ei ehkä kannata viettää … Lue lisää

5.5.2026 | Vapaa-aika

Romurallia yläilmoissa

Romurallia yläilmoissa

Itä-Virumaalla, Jõhvistä Tarttoon vievän maantien varrella Väike-Pungerjassa järjestetään lauantaina 9.5. romuralli paikassa, joka on hieman sivussa kaupungeista mutta ainutlaatuinen … Lue lisää

23.4.2026 | Vapaa-aika

Kromin kiiltoa ja V8:n murinaa Laululavalla

Kromin kiiltoa ja V8:n murinaa Laululavalla

Vapunpäivä eli 1.5. on Virossa muodostunut jo perinteikkääksi amerikkalaisten autojen harrastajien kaudenavajaispäiväksi. Tänä vuonna avajaisia vietetään aiempaa näyttävämmin, koko … Lue lisää