13.2.2022 | Kolumnit

Hölmöläisten kylästä Hölmöjenmaahan

Ville Hytösen kolumni
Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva suomalainen toimittaja-kirjailija.

”Ne oli niin hölmöjä, että ne kantoivat säkillä valoa sisään ja toisella säkillä pimeää ulos!” huutaa poikani auton takapenkiltä.

Paikka ei löydy helpolla, vaikka Tarton tieltä saakka on viitoitus. Lopulta siinä se on, pieni museo- ja kahvilarakennus ja vaatimaton hölmöläispuisto, ’Kilplaste küla’.

Kilplaset ovat nimittäin hölmöläisiä, jotka kirjailija Eno Raud on tallentanut lastenkirjoihin sopivaan satumuotoon. Hölmöläissatujen perinne siirtyi Suomesta ja Saksasta Viroon F.W. Kreutzwaldin kääntämänä.

Tarinat ovat tuttuja omasta lapsuudestani. Puita kaadetaan ylhäältä päin. Liian lyhyttä peittoa pidennetään leikkaamalla sen päästä suikaleen ja ompelemalla sen toiseen päähän

”Kilplased on lollid! Hölmöläiset on hölmöjä!” poikani riehaantuu saavuttuamme perille.

Virossa on paljon pieniä seikkailu- ja teemapuistoja, jotka on perustettu jonkin kansantarun tai lastenkirjan mukaan. Vaatimatonta Kilplasten kylää hienompi on Lottemaa, jonka vertailukohdaksi voisi nostaa Naantalin Muumilaakson.

Mutta onko kukaan kuullut koskaan Lollidemaasta? Se ei oikeastaan ole teemapuisto. Lollidemaa voisi tarkoittaa suomeksi kutakuinkin samaa kuin Kilplaste küla. Hölmöjenmaa ja Hölmöläisten kylä.

Seitsemänkymmentäluvun alussa Harkun kunnan halkaisevan Kloogan maantien varrella Ilmandun kylän kohdalla oli suuri laidun. Kunnanarkkitehdit kaavoittivat alueelle suvila-alueen eli paikan virolaisille kesäasunnoille. Sinne syntyi hassuja vinokattoisia lautamökkejä ja tehtaiden pihamailta napatuista silikaattitiilistä kyhättyjä pieniä taloja.

Itsenäistymisen alussa rakentaminen muuttui, sillä Ilmandun kylän ’Romantika’-nimiselle alueelle nousi yllättäen uusrikkaiden toimesta valtavia kartanotaloja. Jostain syystä neljä niistä oli keskenään täysin saman näköisiä. Jotkut eivät valmistuneet lainkaan, sillä uusrikkailta saattoi yllättäen myös loppua rahat kesken.

Ilmandulaiset alkoivat kutsua aluetta Lollidemaaksi, ehkä kateuttaan tai siksi, ettei siellä asunut paikallisia vaan muuttajat tulivat kauempaa. Ostajina oli lähinnä suomalaisia ja venäläisiä, mutta myös liettualainen liikemies, IT-firmojen johtajia ja muita laillisesti tai vähemmän laillisesti vaurastuneita ihmisiä.

Turvallisuuspalveluita tarvittiin rosvojen varalta, jätehuolto ei toiminut, viemäröinti puuttui ja tiet olivat kuoppaisia. Neliöhinnat vaihtelivat taloustilanteen mukaan. Romahdusten aikaan pikkumökkejä sai suomalaisittain naurettavalla taskurahalla, noususuhdanteessa miljoonatalot maksoivatkin miljoonia.

Lollide maa sai vuosien saatossa kuitenkin ympärilleen kasvavan keskiluokan rakentamia uusia taloja. Viemärit ja tiet korjattiin. Vaurautta siirtyi pääkaupungista naapurikuntaan eivätkä Lollidemaan asukkaat näyttäneetkään enää aivan niin hölmöiltä kuin aiemmin.

Katselemme Kilplasten kylässä potan ja keinutuolin yhdistelmää, jonka hölmöläiset ovat keksineet tehdäkseen elämästään paremman. ”Ei ne hölmöläiset tainneet ihan tyhmiä olla”, miettii kuusivuotias katsellessaan erikoista keksintöä. ”Kaikki riippuu aina näkökulmasta”, totean ja katson kännykästä Lollidemaalla sijaitsevan jättiläistalon myynti-ilmoitusta.

Yksi alueen erikoisista palatseista on myynnissä hintaan 1 840 000 euroa. En siihen itse muuttaisi, mutta jos haaveilee olevansa Hollywood-tähti ilman näyttelijän uraa, tuossahan voisi olla mahdollisuuksia. Riippuu näkökulmasta. Joskus hölmöläiset ovat edelläkävijöitä.