Tuoretta tietoa Virosta
19.4.2023 | Kulttuuri

HÕFFin ohjelma on valmis – Haapsalun kauhu- ja fantasiaelokuvafestivaali järjestetään 28.–30. huhtikuuta

Teksti Timo Huttunen
Kuva HÕFF

HÕFFin ohjelma on valmis – Haapsalun kauhu- ja fantasiaelokuvafestivaali järjestetään 28.–30. huhtikuuta”Kodinomistajat”

 

Jo kahdeksattatoista kertaa järjestettävä Haapsalun kauhu- ja fantasiaelokuvafestivaali HÕFF on koko Baltian suurin genre-elokuvafestivaali. Tapahtuma järjestetään 28.–30. huhtikuuta.

Ohjelman luomisen periaatteena on välttää Hollywoodin valtavirran kauhu- ja fantasiaelokuvia ja keskittyä riippumattomiin elokuviin, joita on todennäköisesti vaikeampi löytää elokuva- ja videolevityksestä. 

HÕFF on vuosien varrella kehittynyt kansainvälisesti arvostetuksi festivaaliksi. Tänä vuonna HÕFF on Haapsalun kulttuurikeskuksessa. Tapahtuma tuo katsojalle valikoiman uusimpia kauhu-, fantasia- ja trillerielokuvia sekä kulttiklassikoita sekä retro- ja freak-elokuvia.

Uusin lisäys ohjelmaan on espanjalaisten Pablo Aragüésin ja Marta Cabreran kauhukomedia ”Kodinomistajat”.

Yhteensä festivaali esittelee katsojille 30 uutta ja vanhempaa kauhu-, tieteis- ja trillerielokuvaa, lyhytelokuvia sekä useita erikoistapahtumia.

Festivaali avataan satuelokuvalla ”Sampo” vuodelta 1959, jossa toukokuun alussa 85 vuotta täyttävä Eve Kivi esittää yhtenä päärooleista. Avajaisiin osallistuu Nalle Puh -yhtye yhdessä lapsikuoron kanssa.

HÕFF keskittyy tänä vuonna erityisesti Kim Ki-dukin ensimmäisiin, harvoin nähtyihin elokuviin.

Tapahtumassa on myös uusien virolaisten genre-elokuvien kilpailu. HÕFF näyttää esimerkiksi Rain Rannun elokuvan ”Lapsmasin” ennen sen virallista julkaisua.

”Buratino on Punk” on spesiaaliohjelma, joka on omistettu Carlo Collodin kuuluisalle puunukelle Pinokkiolle ja sen muunnelmille.

”Sisu” on elokuva Jalmari Helanderin toimintaelokuva, joka tulee valkokankaalle Yhdysvalloissa samaan aikaan kuin Haapsalussa.

Festivaalien elokuvalippu maksaa seitsemän euroa. Festivaalipassin hinta on 65 euroa.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
elokuva elokuvafestivaali fantasiaelokuva Haapsalu kauhuelokuva scifi Sisu

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää