Tuoretta tietoa Virosta
10.7.2023 | Kulttuuri

Hittien tekijä Calum Scottin konsertin erikoisvieraana on virolainen laulaja Inger

Teksti Timo Huttunen
Kuvat tapahtuman järjestäjä

Hittien tekijä Calum Scottin konsertin erikoisvieraana on virolainen laulaja Inger

 

Viime vuonna Virossa täydelle salille englantilainen laulaja ja lauluntekijä Calum Scott esiintyy 13. heinäkuuta Tallinnan Noblessnerissa osana ”Brides World Touria”. Calum Scottin tiimi valitsi ”Bridges”-albumia esittelevän Tallinnan konsertin erikoisvieraaksi virolaislaulaja Ingerin.

Inger on tunnettu virolainen laulaja ja lauluntekijä. Hänen kappaleilleen on ominaista popmusiikin sekoittaminen vaihtoehtoisempaan musiikkiin. Tämä luo mielenkiintoisen äänimaiseman ja tuo iloa niin vanhemmille kuin nuoremmillekin kuulijoille.

Calum Scottin menestystarina sai alkunsa ”Britain’s Got Talent” -ohjelmasta vuonna 2015. Videota, jossa Scott laulaa versionsa Robynin kappaleesta ”Dancing On My Own”, on katsottu YouTubessa jo 375 miljoonaa kertaa. 

Vuonna 2016 Scott julkaisi saman kappaleen debyyttisinglellään. Tähän mennessä kappaleella on yli miljardi kuuntelua Spotify-musiikkialustalla. Artistin toisella suositulla kappaleella ”You Are The Reason” on kuuntelumäärien lisäksi toinen menestystarina. Nimittäin monet Scottin fanit ovat valinneet kappaleen häälaulukseen.

”You Are The Reason” on Scottin ensimmäiseltä albumilta ”Only Human”, joka julkaistiin vuonna 2018. Kappaleesta on myös julkaistu duettoversio, joka on tehty yhteistyössä brittilaulaja Leona Lewisin kanssa.

Scottin menestyneitä yhteistöitä ovat hitit ”Where Are You Now” belgialaisen DJ Lost Frequenciesin kanssa sekä ”Woke Up In Love” Kygon ja Gryffinin kanssa.

Viroon saapuva ”Bridges World Tour” juhlistaa artistin toisen albumin ”Bridges” julkaisua. Scott on oman kertomansa mukaan vuodattanut henkilökohtaisimmat kokemuksensa toisen albumin kappaleisiin auttaakseen kuuntelijoita samaistumaan kappaleiden teemoihin ja työstämään sitä kautta tunteitaan.

Calum Scottin konsertin viimeiset liput ovat myynnissä eri puolilla Viroa. Konsertissa ei ole ikärajaa.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Calum Scotti hitti Inger musiikki Noblessner Spotify

30.7.2025 | Vapaa-aika

Täydellinen viikonloppu Kloogarannassa

Täydellinen viikonloppu Kloogarannassa

Kloogaranna on pieni rannikkoalue noin 45 minuutin ajo- tai junamatkan päässä Tallinnasta länteen. Aluetta ympäröivät koskemattomat mäntymetsät ja mustikkamaat. … Lue lisää

29.7.2025 | Vapaa-aika

Kuressaare – Viron pieni suuri kesäkaupunki

Kuressaare – Viron pieni suuri kesäkaupunki

Saarenmaan ”pääkaupunki” Kuressaare on pienestä koostaan huolimatta erityisesti kesäaikaan eläväinen kaupunki, joka tuntuu kokoaan isommalta. Se sopii hyvin heille, … Lue lisää

28.7.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

25.7.–6.8. Tallinnan raatihuoneen kesäooppera 2025, Tallinna Oopperaesityksiä Tallinnan keskiaikaisessa raatihuoneessa joka perjantai- ja lauantai-ilta. 26.7.–10.8. Tartu Sumin -festivaali, … Lue lisää

27.7.2025 | Kulttuuri

Suomihittejä, krokettia ja Cosmic Cowboyzin keikka 

Suomihittejä, krokettia ja Cosmic Cowboyzin keikka 

SSS-Radion perinteinen hyvänmielen tapahtuma kokoaa jälleen suomalaiset ja virolaiset yhteen 6. syyskuuta 2025 Tallinnassa. Tapahtumapaikkana toimii viihtyisä Hiiu Pubi. … Lue lisää

26.7.2025 | Kulttuuri

Queens of the Stone Age Tallinnassa

Queens of the Stone Age Tallinnassa

Kun bändiä on lähes mahdoton lokeroida yhteen genreen, tietää sen olevan hyvä yhtye. Ovatko Queens of the Stone Age … Lue lisää

25.7.2025 | Kulttuuri

Ulkoilmakonsertissa soi klassinen

Ulkoilmakonsertissa soi klassinen

Jo 15 vuotta peräkkäin Tarton Vanemuisen teatteri on järjestänyt ulkoilmakonsertin, jossa esiintyy talon oma sinfoniaorkesteri solisteineen. Tänä vuonna konsertti … Lue lisää

24.7.2025 | Kulttuuri

Johann Sebastian Bachia juhlistetaan Nigulisten museossa

Johann Sebastian Bachia juhlistetaan Nigulisten museossa

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 275 vuotta Johann Sebastian Bachin kuolemasta. Sen kunniaksi järjestettävissä konserteissa Nigulisten museossa esiintyvät Viron tunnetuimmat … Lue lisää

23.7.2025 | Kulttuuri

Vuoden odotetuin festivaali alkaa pian

Vuoden odotetuin festivaali alkaa pian

Õllesummer juontaa juurensa vuoteen 1990. Vuosina 2018–2023 suosittua festivaalia ei tosin järjestetty, mutta viime vuonna se palasi jälleen Tallinnan … Lue lisää