Tuoretta tietoa Virosta
2.12.2023 | Ravintolat

Herkullisia jouluhetkiä Tallinnassa

Nauti jouluateria valmiissa pöydässä.
Teksti Susanna Poikela
Kuvat Kristiina Toll, Ülo, Annela Samuel, 
Ken Juks, Lauri Laan

Herkullisia jouluhetkiä TallinnassaMon Repos on tyylikäs ranskalainen ravintola Kadriorgissa.

 

Sen lisäksi että Tallinna on satumaisen kaunis kaupunki joulun aikana, tarjoavat monet paikalliset ravintolat myös jouluisia erikoismenuita.

Vanhassakaupungissa Raatihuoneen torin lähettyvillä sijaitsevan Peppersackin joulumenusta löytyy perinteisiä virolaisia joulupöydän herkkuja. Joulumenusta voi nautiskella 1.12.–10.1. välisenä aikana ja kolmen ruokalajin paketti maksaa 49 euroa.

Ravintolan uudenvuoden buffet maksaa 135 euroa. Uutenavuotena vieraat saattavat joutua myös keskelle jännittävää miekkailunäytöstä tai noitamaisen lumoavaa taikuriesitystä. Lisäksi luvassa on elävää musiikkia.

Ravintola Parrot suosittelee kokeilemaan heidän runsasta ”Linnunrata” -maistelumenuta. Nimensä mukaisesti se vie ruokailijan kymmenen ruokalajin makuelämysmatkalle. Maistelumenu kahdelle maksaa 140 euroa.

 

Parrotista löytyy sekä pientä naposteltavaa että täyttäviä pääruokia ja maistelumenuita.
Lähellä Raatihuonetta sijaitsevasta Peppersackista löytyy keskiaikaista tunnelmaa.

 

Ranskalaisia makuja, merenantimia ja vegaaniruokaa

Idyllisen Kadriorgin puiston kyljessä sijaitseva Mon Repos sai tänä vuonna arvostetun Michelin-suosituksen. Ravintola tarjoaa erikoismenun vähintään kahdeksan hengen ryhmille. Joulumenu sisältää kolmen ruokalajin illallisen joko kala tai liha pääruokana. Illallisen hinta on 60 euroa.

Lisäksi tarjolla on 80 euroa maksava maistelumenu, jota voivat tilata kaikki asiakkaat riippumatta seurueen koosta. Uutenavuotena Mon Repos on avoinna tavalliseen tapaan.

Ranskalainen ravintola Rudolf sijaitsee toisella reunalla kaunista Kadriorgin puistoa. Ravintolan uuteen ruokalistaan pääsee tutustumaan marraskuun toisella viikolla. Erityistä jouluohjelmaa ei tällä kertaa ole luvassa ja uutenavuotena ravintola on suljettu.

 

Viihtyisä ravintola Salt edustaa fuusiokeittiötä parhaimmillaan.

 

Saltissa tarjoillaan joulun aikaan kolmen ruokalajin jaettavaa juhla-ateriaa. Se tulee kuitenkin tilata ennakkoon. Joulutarjoukseen sisältyy kuohuviinilasillinen, lasi valko- ja punaviiniä ruoan kanssa sekä jälkiruokakahvit. Juhlaillallisen hinta on 85 euroa. Vuosi vaihtuu naamiaisjuhlan merkeissä, jota tullaan juhlistamaan 1920-luvun hengessä.

Ravintola Platzissa on laadittu kaksi joulumenua, joista toinen on vegaaninen. Joulumenu lihalla maksaa 37 euroa ja vegaaninen 27 euroa.

 

Ülon ruokalista on kasvispainotteinen, mutta menusta löytyy myös liharuokia.

 

Kalamajassa sijaitsevasta kasvisruokapainotteisesta ravintola Ülosta saa kolmen ruokalajin illallisen 28 eurolla. Uudenvuodenaattona ravintola on kuitenkin kiinni.

Michelin palkitsi tänä vuonna kestävän gatronomian vihreällä tähdellä ravintola Fotografiskan. Jouluksi ravintola on laatinut neljän ruokalajin aterian joko lihalla tai ilman. Juhla-ateria maksaa 65 euroa. Lisäksi 50 eurolla voi tilata ravintolan sommelierin valitsemat ruokalajeihin sopivat viinit.

 

Peppersack, Vana turg 6, Tallinna.

Parrot, Vana-Posti 7, Tallinna.

Mon Repos, Narva mnt 92, Tallinna.

Rudolf, R. Tobiase 11-1, Tallinna.

Salt, Vase 14, Tallinna.

Platz, Roseni 7, Tallinna.

Ülo, Kopli 16, Tallinna.

Fotografiska, Telliskivi 60a-8, Tallinna.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
jouluateriat Virossa joululoma Virossa jouluruoka matkailu mon repos Peppersack ravintolat Salt

4.12.2024 | Ravintolat

Rantakapakasta huippuravintolaksi – herkuttelua merinäköalalla 

Rantakapakasta huippuravintolaksi – herkuttelua merinäköalalla 

Ravintoloitsija Valentina Palkovs avasi kaksi vuotta sitten ravintolan Toilarannan vanhaan rantakapakkaan. Ensi töikseen uusi omistaja teki paikkaan täysremontin. Ravintola … Lue lisää

19.11.2024 | Ravintolat

Kursailematon gourmet-elämys Narvan sydämessä

Kursailematon gourmet-elämys Narvan sydämessä

Ravintola Valge Kõrvits sijaitsee Narvan keskustassa Raatihuoneen lähettyvillä. Ruokapaikan nimi tarkoittaa suomeksi ”valkoista kurpitsaa”, mutta omistaja Natalja Vovdenko täsmentää … Lue lisää

16.11.2024 | Ravintolat

Pekingin ankkaa ja Kantonin herkkuja

Pekingin ankkaa ja Kantonin herkkuja

Tallinnan vanhankaupungin sydämessä on huolellisesti restauroitu rakennus, jonka sisään kätkeytyy elokuussa ovensa avannut kiinalainen ravintola Shang Shi. Ei ole … Lue lisää

14.11.2024 | Ravintolat

Tallinnan tyylikkäät, iloiset ja vauhdikkaat pikkujoulupaikat

Tallinnan tyylikkäät, iloiset ja vauhdikkaat pikkujoulupaikat

Historiaa, elämyksiä ja hyvää ruokaa Teletornissa Oletko viettänyt pikkujouluja huimissa korkeuksissa? Tallinnan televisiotorni tarjoaa juhlia ja tapahtumia varten ravintolakerroksen, … Lue lisää

13.11.2024 | Ravintolat

Modernia aasialaista Noblessnerissa

Modernia aasialaista Noblessnerissa

UMA vaikuttaa onnistuneen luomaan vanhaan Noblessnerin sukellusvenetehtaan tilaan jotakin sellaista, mikä ei katoa toivottavasti ihan pian. Samassa tilassa on … Lue lisää

12.11.2024 | Ravintolat

Käsintehtyjä aasialaisia makuelämyksiä

Käsintehtyjä aasialaisia makuelämyksiä

Tallinnan Baltian asematorista on muodostunut erinomaisen katuruoan keskus. Tämä johtuu suurelta osin yhdestä tekijästä, korkealuokkaisista katuruokakeittiöistä, joihin kuuluu myös … Lue lisää

5.11.2024 | Ravintolat

Vuoden 2024 tähtiravintolat ja -tekijät on valittu

Vuoden 2024 tähtiravintolat ja -tekijät on valittu

Vuoden 2024 Virossa toimivat tähtiravintolat ja -tekijät on valittu. Virolainen Silverspoon eli Hõbelusikas (suomeksi Hopealusikka) on virolainen gastronomiakilpailu, joka … Lue lisää

1.11.2024 | Ravintolat

Tallinnan ravintolaviikko on kulinaristinen taivas

Tallinnan ravintolaviikko on kulinaristinen taivas

Odotettu Tallinnan ravintolaviikko alkaa tänään 1. marraskuuta. Suosittu vuotuinen ravintolatapahtuma kestää tasan viikon ja siihen osallistuu 88 ravintolaa. Tänä … Lue lisää