Tuoretta tietoa Virosta
5.7.2019 | Ravintolat

Heinäkuun ravintolauutisia – uusia terasseja huippunäkymillä

Heinäkuun ravintolauutisia – uusia terasseja huippunäkymilläNyt on maisemat kohdillaan! Original Sokos Hotel Virun 23. kerrokseen KGB-museon yhteyteen avattiin terassibaari. Se on auki päivittäin kello 18–23.

Heinäkuussa kannattaa suunnata myös Viron kotikahvilapäiville.

 

Saarenmaan matkailuportaali julkaisi kesämatkailjoita ajatellen kartan, jossa on peräti tusina eli 12 kesäkahvilaa. Niistä puolet on uusia tulokkaita. Kolme kahvilaa on Muhun ja yksi Ruhnun saarella. Saarenmaan etelään pistävällä Sõrven niemellä niitä on kaksi.

Naapurisaarella eli Hiidenmaalla aloitettiin järjestämään vuonna 2007 kahvilapäiviä. Ne järjestetään tänä vuonna 1.–4.8. Muualla asiaan innostuttiin niin, että esimerkiksi heinäkuun aikana ympäri maata järjestetään yli 20 kotikahvila- ja pihakahvilatapahtumaa. Tapahtumia riittää syksyyn saakka.

Elokuussa on Setomaalla Kostipäev 17.–18.8. Tuotenimistössä ovat esimerkiksi sõir ja kikkaseenepiirak. Pitkä lista Viron kahvilapäivistä on sivustolla ­
www.maainfo.ee/kohvikutepaevad.

Viru Keskuksen katolla olevalla terassilla avattiin Viru Burger. Sen avasi entinen Art Priorin keittiömestari Mart Klaas. Myynnissä on myös vegeburgeri.

 

Tallinnan Kalamajan alueen kestosuosikki Sesoon muutti uuteen osoitteeseen.

Kalamajan alueen suosittu lounaspaikka Sesoon muutti hieman pienempään tilaan muutaman sadan metrin päähän osoitteen Kotzebue 18 sisäpihalle.

Tallinnan länsipuolella olevan Kakumäen satamassa avatun ravintola Purin ruokalistassa näkyy merellisyys. Ruokien nauttimiselle antaa lisäpainoa hieno näkymä uudesta rantapaviljongista. Naapurissa on kahvila Ankur, josta saa nopeaa vatsantäytettä.

 

Kalamaja Gastro sopii vaikkapa edulliseksi lounaspaikaksi.

Uuudessa Kalamaja gastrossa on arkipäivisin lounastarjouksena 2,50 euron keitto ja 4,90 euron pääruoka. Pääruokien hinnat listalla ovat molemmin puolin 10 euron, lastenruuat 4 euroa.

Telliskiven alueen uusin kahvila Vurle on erikoistunut aamiaisiin ja lounaisiin koko perheelle. Ruokien hinnat ovat alle viiden euron.

 

Steak-house Liivin tuhtien annosten kyydittäjäksi on perjantaisin tanssimusiikkia.

Tallinnan ydinkeskustassa eli Viru-aukion laidalla olevassa Steak-house Liivissä on perjantaisin tanssimusiikkia orkesterin tahdissa. Ravintola on avoinna kello kahteen ja keittiö yhteen. 

Sokos Hotel Virussa sijaitsevan KGB-museon yhteyteen avattiin terassibaari.

Kesäkuun lopussa avatun Fotografiska Tallinnan ylimmän kerroksen ravintolaa vetää yksi maan kuuluisimmista keittiömestareista Peeter Pihel. Ravintolan filosofia perustuu nollamalliin eli raaka-aineiden kestävän kehityksen mukaiseen käyttöön. (Lehdistä juuriin, hännästä kärsään.) Ruuista syntyneet jätteet kompostoidaan ja multa lähetetään kasvisten tuottajille. Ravintolasta avautuu hieno näkymä Vanhaankaupunkiin.

Ensi vuoden Viron edustaja Bocuse d’Or -kilpailussa on Artur Kazaritski, joka on työskennellyt viimeiset kolme vuotta Michelin-tähtiravintola Geraniumissa Kööpenhaminassa. Euroopan osakilpailu järjestetään ensi kesäkuussa Tallinnassa.

Lauri Iherman NOA-ravintolasta valittiin maailman parhaimmaksi alkoholittoman cocktailin tekijäksi Prahassa. Maailmanmestarin Clear Thougts -cocktailin pohjana on kahvi ja makua antaa timjami, selleri, askorbiinihappo, valkosuklaa ja vichy. 

 

Viru Burger, Viru väljak 4, Tallinna. 

Sesoon, Kotzebue 18, Tallinna. 

Puri, Lesta 16, Haven Kakumäe, Tallinna.

Kohvik Ankur, Lesta 16/18, Haven Kakumäe, Tallinna.

Kalamaja gastro, Vana-Kalamaja 28b, Tallinna. 

Vurle Cafe, Telliskivi 60i, Tallinna. 

Steak-house Liivi, Viru väljak 2, Tallinna. 

KGB-terassibaari, Original Sokos Hotel Viru, Viru väljak 4, Tallinna. 

Fotografiska Tallinn restoran, Telliskivi 60a-8, Tallinna. 

 

Teksti Mikko Savikko, kuvat Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
kahvilapäivät virossa kalamaja gastro kohvik ankur puri sesoon Steak-house Liivi viru burger vurle cafe

20.11.2025 | Ravintolat

Rannalle piilotettu huippuravintola

Rannalle piilotettu huippuravintola

Kogu Resto sijaitsee paikassa, jota on vähän vaikea löytää. Ravintola on Tallinnassa meren rannalla Kalamajan kaupunginosassa, Linnahallin ja vanhan … Lue lisää

16.11.2025 | Ravintolat

Korealaisen keittiön täydellinen fuusio

Korealaisen keittiön täydellinen fuusio

Kun ajattelemme aasialaista ruokaa, mieleen tulevat yleensä ensin wokatut nuudelit ja riisi. Ne ovat toki herkullisia, mutta mitä jos … Lue lisää

15.11.2025 | Ravintolat

Yksi Tallinnan omaperäisimmistä katuruokapaikoista

Yksi Tallinnan omaperäisimmistä katuruokapaikoista

Vaikka Burger Boxin julkisivu ei herätä suuria odotuksia, sisällä odottaa Liisa Ihmemaassa -kaltainen omaleimainen maailma: pieni ja hämärä ruokailutila, … Lue lisää

13.11.2025 | Ravintolat

Pohjoismaisia makuja Aasian mausteilla

Pohjoismaisia makuja Aasian mausteilla

O2 on uusi moderni ravintola, joka selvästi pyrkii Viron Michelin-ravintoloiden sarjaan. Keittiömestari Martin Meikas on luonut ravintolamiljöön ja menun, … Lue lisää

12.11.2025 | Ravintolat

Tähtiravintolassa syödään taideteoksia

Tähtiravintolassa syödään taideteoksia

Saksalainen Matthias Diether aloitti kokin uransa vuonna 1995. Vuodesta 2016 alkaen hän toimi keittiömestarina Muhun saarella Pädasten kartanon Alexander-ravintolassa … Lue lisää

10.11.2025 | Mainos | Ravintolat

Pikk-kadun merihenkinen ruokapaikka

Mainos Pikk-kadun merihenkinen ruokapaikka

Ports on sanaleikki, joka viroksi tarkoittaa annosta ja englanniksi satamia. Ports Kitchen/Bar -ravintolassa molemmat merkitykset toimivat. Ravintolan ruokalista rakentuu … Lue lisää

6.11.2025 | Ravintolat

Itä-Viron Makuseikkailu tarjoaa paikallisia makuja ja elämyksiä

Itä-Viron Makuseikkailu tarjoaa paikallisia makuja ja elämyksiä

Itä-Viron alueen suosittu Makuseikkailu alkoi eilen 5. marraskuuta. Tapahtuma järjestetään jo seitsemättä kertaa. Kahden viikon ajan alueen ravintolat ja … Lue lisää

4.11.2025 | Ravintolat

Etelä-Viron ravintolat tarjoavat kulinaarisia mestariteoksia 

Etelä-Viron ravintolat tarjoavat kulinaarisia mestariteoksia 

Etelä-Viro muuttuu pariksi viikoksi todelliseksi gastronomiseksi taivaaksi, kun vuosittainen Metsast taldrikule -tapahtuma (suomeksi Metsästä lautaselle) järjestetään jo kuudetta kertaa. … Lue lisää