Tuoretta tietoa Virosta
24.6.2025 | Kulttuuri

Haapsalu täyttyy kolmeksi päiväksi musiikista ja kulttuurista

Teksti Susanna Poikela

Kuvat Stina Kase, Kaupo Kikkas

Haapsalu täyttyy kolmeksi päiväksi musiikista ja kulttuurista

 

Haapsalussa järjestettävä Valkeiden öiden festivaali pidetään tänä vuonna 27.–29. kesäkuuta. Festivaali alkaa torstaina 27. kesäkuuta Evald Okasen museossa, jossa esiintyvät viulisti Triinu Piirsalu ja kitaristi Harald Trass. Illalla Haapsalun linnanpihalla kuullaan Olav Ehalan musiikkia Kadri Voorandin kvartetin ja Viron kansallisen mieskuoron esittämänä. Myös säveltäjä itse nousee lavalle.

Myöhäisillan konsertti Küte pidetään Haapsalun rautatieasemalla kello 23, kun sellisti Theodor Sink, mandoliinin soittaja Villu Talsi, basisti Peedu Kass ja viulisti sekä laulaja Simone Minn esittävät omaa tuotantoaan sekä John Ecclesin ja Thomas Tallisen sävellyksiä.

Lauantaina 28. kesäkuuta Haapsalun historiasta kiinnostuneille järjestetään opastettu vironkielinen kierros Anton Pärnan johdolla. Kierros alkaa kello 10. Tiesitkö esimerkiksi sitä, että kuuluisa säveltäjä Pjotr Tšaikovski on viipynyt aikanaan kylpyläkaupungissa?

Lauantai-iltana kello 18 Haapsalun tuomiokirkossa esitetään Pärt Uusbergin musiikkia. Musiikin teksti on runoilija Ernst Ennon käsialaa. Head Ööd, Vend! -kuoroa johtaa säveltäjä Uusberg itse. 

 

 

Samana iltana kello 20 linnanpihalla esitetään kesäsinfonia, jossa esiintyvät mezzosopraano Sandra Laagus, viulisti Triin Ruubel ja Tallinnan kamariorkesteri kapellimestarinaan Kristiina Poska. Ohjelmistossa Wolfgang Amadeus Mozartin, Veljo Tormisen, Eduard Tubinan ja Tõnu Kõrvitsan musiikkia.

Ilta ei lopu suinkaan tähän konserttiin, vaan klassisia sulosäveliä kuullaan vielä kello 23 alkavassa konsertissa. Viron huippuviulisti ja nuori lahjakkuus Hans Christian Aavik nousee lavalle yhdessä muiden nuorten, nousevien muusikkolupausten kanssa soittamaan Franz Schubertia.

Lauantaina 29. kesäkuuta Curly Strings -yhtye päättää festivaalin koko perheen konsertilla. Ennen ja jälkeen konsertin lapsille on tarjolla maalaustyöpaja.

Liput festivaalille voi ostaa Piletilevistä.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
festivaalit Hans Christian Aavik konsertit musiikki tapahtumat tapahtumat Haapsalussa Valkeiden öiden festivaali

11.7.2025 | Kulttuuri

Loppukesän ja syksyn tapahtumia Virossa

Loppukesän ja syksyn tapahtumia Virossa

Joka vuosi Virossa järjestetään useita festivaaleja, joista on tullut niin suosittuja, että ne vetävät maahan kansainvälistä yleisöä. On luonnollista, … Lue lisää

9.7.2025 | Mainos | Kulttuuri

Mystinen suoelämys odottaa YÖ-galleria SEEKissä

Mainos Mystinen suoelämys odottaa YÖ-galleria SEEKissä

Tallinnan kaupunginmuseon Valokuvamuseo avasi tänä kesänä uuden näyttelyn keskiaikaisen Jaani Seekin raunioille. Tällä kertaa galleria toimii YÖ-galleriana. Se on … Lue lisää

9.7.2025 | Mainos | Kulttuuri

Viron suurin festivaali Õllesummer palaa entistäkin upeampana

Mainos Viron suurin festivaali Õllesummer palaa entistäkin upeampana

Viron suurin ulkoilmafestivaali Õllesummer tekee paluun taas tänä kesänä. Tallinnan Laululavalla neljä päivää kestävä juhla tuo Viroon lukuisia ulkomaisia … Lue lisää

9.7.2025 | Mainos | Kulttuuri

camera icon7
Löydä lumoava Tallinna

Mainos Löydä lumoava Tallinna

Tallinnassa on jotain erityistä kesällä. Kaupunki, joka on suomalaisille tuttu matkakohde, muuttuu kulttuurielämysten keitaaksi – kaupungiksi, jossa päivät ovat … Lue lisää

9.7.2025 | Mainos | Kulttuuri

Aitoa elämää Viron ulkomuseossa

Mainos Aitoa elämää Viron ulkomuseossa

Lasten ehdottomiin suosikkeihin kuuluvat paimenpojan seikkailupolku sekä maatilan lapsen maailma Kolgan maatilalla. Noin kahden kilometrin mittainen seikkailupolku alkaa lipunmyynnin … Lue lisää

9.7.2025 | Mainos | Kulttuuri

Rantaruotsalaiset rantautuivat Viron kansallismuseoon

Mainos Rantaruotsalaiset rantautuivat Viron kansallismuseoon

Ruotsinkielisiä asukkaita on elänyt Viron saarilla ja rannikolla ainakin 1200-luvulta lähtien, ja mahdollisesti jo aiemminkin. He kutsuivat itseään saariväeksi, … Lue lisää

7.7.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

30.4.–28.9. Tallinn täispurjes -näyttely, Tallinna Näyttely esittelee, kuinka vuoden 1980 olympialaisten purjehduskilpailut vaikuttivat Tallinnan arkkitehtuuriin ja kaupunkikuvaan. 9.–10.7. … Lue lisää

7.7.2025 | Kulttuuri

Da Vinci saapunut Tallinnaan!

Da Vinci saapunut Tallinnaan!

Kansainvälinen kiertonäyttely Da Vinci Genius on avattu Tallinnan Telliskivessä. Näyttely järjestetään samassa M-hallissa, jossa viime vuonna nähtiin erittäin suosittu … Lue lisää