Tuoretta tietoa Virosta
5.7.2023 | Kulttuuri

Elektronisen musiikin legenda James Lavelle esiintyy Station Narva -festivaalilla

Teksti Timo Huttunen
Kuva Station Narva

Elektronisen musiikin legenda James Lavelle esiintyy Station Narva -festivaalilla

 

7.–10. syyskuussa Narvassa järjestettävän Station Narva -musiikki- ja kaupunkifestivaalin esiintyjälista on kasvanut. Perjantaina 8. syyskuuta James Lavelle esittää DJ-setin Vaba Lava Narva Blackboxissa. Lavelle on yksi modernin klubimusiikin, vaihtoehtoisen hip-hopin ja trip-hopin tähdistä sekä brittiläisen Mo’ Waxin ja UNKLE-yhtyeen perustajajäsen.

James Lavelle on ollut klubikulttuurin lähettiläs ympäri maailmaa jo yli 30 vuoden ajan. Vuonna 1992 hän perusti vaihtoehtoisen hip-hop-levy-yhtiön Mo’ Waxin.

Vuonna 1998 Lavelle tuotti UNKLE-projektinsa ensimmäisen albumin ”Psyence Fiction”. Abumilla esiintyivät Thom Yorke (Radiohead), Richard Ashcroft (The Verve) ja Mike D (Beastie Boys).

Myöhemmillä UNKLE-levyillä ovat esiintyneet muun muassa Massive Attack, Ian Brown, Robert Plant, Michael Kiwanuka, Brian Eno ja Josh Homme.

Station Narvan musiikkiohjelma esitetään perjantaina ja lauantaina 8. ja 9. syyskuuta taidekeskus Vaba Lava Narvassa. Molempina iltoina juhlat jatkuvat kulttuuriklubi Ro-Rossa.

Station Narvassa esiintyvät ainakin ranskalainen elektronisen tanssimusiikin yhtye Acid Arab, ruotsalainen rap-duo Deki Alem, ukrainalainen poptähti Ivan Dorn, hollantilainen ska-rock -yhtye Bazzoookas, virolaiset RnB ja YASMYN ja manna sekä narvalainen laulaja-lauluntekijä IVI.

Iltaohjelman lisäksi festivaali sisältää päivällä ilmaisia ​​kaupunkikonsertteja, yleisökeskusteluja, taidenäyttelyitä sekä kierroksia Narvassa ja sen ympäristössä.

Esiintyjälista ja festivaalin ohjelma päivittyvät vielä heinä-elokuun aikana.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
festivaali hip-hop kaupunkifestivaali klubi musiikki Narva Station Narva Vaba Lava Narva

24.9.2026 | Kulttuuri

Tallinn Fringe -festivaali ylsi ennätyslukemiin

Tallinn Fringe -festivaali ylsi ennätyslukemiin

Kymmenettä kertaa järjestetty esittävien taiteiden ja kulttuurilisen vihteen Fringe-festivaali toi Tallinnaan tänä vuonna ennätysmäärän esiintyjiä ja yleisöä. Vuosittain samaan aikaan … Lue lisää

22.9.2026 | Kulttuuri

Oktoberfest 2026 Tallinnan Unibet Arenalla

Oktoberfest 2026 Tallinnan Unibet Arenalla

Oktoberfest on maailman tunnetuin saksalaista kulttuuria, ruokaa ja juomaa juhlistava festivaali. Virallinen ja kansanjuhlana suurin Oktoberfest järjestetään Münchenissä, mutta ei … Lue lisää

21.9.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

19.–27.9. Kansalliskulttuurien päivät, Tallinna Tallinna juhlistaa monikulttuurisuuttaan vuosittaisten tapahtumapäivien raameissa. Esillä eri puolilla kaupunkia ovat lukuisten maiden kansalliset tanssit, musiikki, … Lue lisää

20.9.2026 | Kulttuuri

Kahden abstraktitaiteilijan teoksia Pärnussa

Kahden abstraktitaiteilijan teoksia Pärnussa

Pärnun nykytaiteen museossa on avattu näyttely ”Dialoog”, joka koostuu kahden virolaisen pitkän linjan taidemaalarin, Mari Roosvaltin (s. 1945) ja Jaan … Lue lisää

19.9.2026 | Kulttuuri

Nahkiaisfestivaali Narva-Jõesuussa

Nahkiaisfestivaali Narva-Jõesuussa

Narva-Jõesuu sijaitsee Viron koilliskulmassa ja tunnetaan loma-alueena, jonka kylpylät, hotellit ja ravintolat toivottavat tervetulleiksi vierailijoita niin Virosta kuin ulkomailtakin. Syyskuun … Lue lisää

18.9.2026 | Kulttuuri

Matsalun luontoelokuvafestivaali

Matsalun luontoelokuvafestivaali

Matsalun luontoelokuvafestivaali on 23 vuoden ajan kasvattanut suosiotaan niin, että eräinä vuosina kilpailuun lähetettyjä elokuvia on ollut yli 1 200. … Lue lisää

17.9.2026 | Kulttuuri

Kansalliskulttuurien päivät Tallinnassa

Kansalliskulttuurien päivät Tallinnassa

Tallinna on enemmänkin kuin vain Viron pääkaupunki – se on Itämeren rannalla asuvien ihmisten koti, eivätkä heistä kaikki ole suinkaan … Lue lisää

17.9.2026 | Kulttuuri

Vivian Maierin valokuvia Fotografiskassa

Vivian Maierin valokuvia Fotografiskassa

Tallinnan Fotografiskassa avautuu 19.9. amerikkalaisen, katuvalokuvaajana kenties maailman arvoituksellisimmman suuruuden Vivian Maierin (1926–2009) tuotantoon keskittyvä näyttely. New Yorkin ja Shanghain … Lue lisää