26.2.2025 | Kulttuuri
Elektronisen musiikin ja visuaalisen valoshown mestari palaa Viroon
Teksti Johanna Heinonen
Kuva Lehdistömateriaali

Elektronisen musiikin pioneeri ja visionääri Jean-Michel Jarre astuu Unibet Arenan lavalle 17. kesäkuuta. Artisti tuo Viroon konsertin, jota täydentää unohtumaton valo- ja lasershow. Edellisen kerran Jarre ilahdutti virolaista yleisöä lähes kymmenen vuotta sitten loppuunmyydyllä menestyskeikallaan.
Jarre on todellinen futuristi ja keksijä, joka on lumonnut kuulijat vuosikymmenien ajan poikkeuksellisella äänitekniikalla, visuaalisilla tehosteilla ja multimediatuotannoilla. Hän on tähän mennessä julkaissut 22 studioalbumia, joita on myyty maailmanlaajuisesti yli 85 miljoonaa kappaletta. UNESCON koulutuksen, tieteen ja kulttuurin lähettiläänä hän on saanut laajalti tunnustusta ympäristötietoisista ja sosiaalisesti vastuullisista konserttiprojekteistaan.
Jarre on myös ollut ensimmäinen länsimainen artisti, joka esiintyi Kiinassa jo vuonna 1981. Jarre on Kiinan lisäksi vienyt musiikkiaan muun muassa Egyptin pyramidien juurelle, Saharan autiomaahan, Kiinan Kiellettyyn kaupunkiin ja Taivaallisen rauhan aukiolle, Ranskan Eiffel-tornille, Jordanian Kuolleelle merelle ja moniin muihin UNESCON maailmanperintökohteisiin.
Jean-Michel Jarren konsertin lipunmyynti alkaa Piletilevissä perjantaina 28. helmikuuta kello 10.00. Baltic Live Agency Concert Clubin jäsenet voivat ostaa lippuja jo tiistaina 25. helmikuuta alkaen rekisteröimällä sähköpostinsa ilmaiseksi www.balticlive.ee.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaJean-Michel Jarre
kesän tapahtumat Tallinnassa
konsertit
konsertit Tallinnassa
musiikkitapahtumat
tapahtumat Tallinnassa
Unibet Arena
valoshow
5.12.2025 | Kulttuuri
Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen
Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää
5.12.2025 | Kulttuuri
El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa
Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää
4.12.2025 | Kulttuuri
Palkitun oopperasolistin joulukonsertti
Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää
4.12.2025 | Kulttuuri
Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa
Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää
3.12.2025 | Kulttuuri
Piparkakkumania 2025 on taas avattu
”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää
2.12.2025 | Kulttuuri
Jättiläisötökät valloittivat Tarton
Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää
1.12.2025 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää
30.11.2025 | Kulttuuri
Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi
Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää