Tuoretta tietoa Virosta
26.2.2025 | Kulttuuri

Elektronisen musiikin ja visuaalisen valoshown mestari palaa Viroon

Teksti Johanna Heinonen

Kuva Lehdistömateriaali

Elektronisen musiikin ja visuaalisen valoshown mestari palaa Viroon

 

Elektronisen musiikin pioneeri ja visionääri Jean-Michel Jarre astuu Unibet Arenan lavalle 17. kesäkuuta. Artisti tuo Viroon konsertin, jota täydentää unohtumaton valo- ja lasershow. Edellisen kerran Jarre ilahdutti virolaista yleisöä lähes kymmenen vuotta sitten loppuunmyydyllä menestyskeikallaan. 

Jarre on todellinen futuristi ja keksijä, joka on lumonnut kuulijat vuosikymmenien ajan poikkeuksellisella äänitekniikalla, visuaalisilla tehosteilla ja multimediatuotannoilla. Hän on tähän mennessä julkaissut 22 studioalbumia, joita on myyty maailmanlaajuisesti yli 85 miljoonaa kappaletta. UNESCON koulutuksen, tieteen ja kulttuurin lähettiläänä hän on saanut laajalti tunnustusta ympäristötietoisista ja sosiaalisesti vastuullisista konserttiprojekteistaan. 

Jarre on myös ollut ensimmäinen länsimainen artisti, joka esiintyi Kiinassa jo vuonna 1981. Jarre on Kiinan lisäksi vienyt musiikkiaan muun muassa Egyptin pyramidien juurelle, Saharan autiomaahan, Kiinan Kiellettyyn kaupunkiin ja Taivaallisen rauhan aukiolle, Ranskan Eiffel-tornille, Jordanian Kuolleelle merelle ja moniin muihin UNESCON maailmanperintökohteisiin.

Jean-Michel Jarren konsertin lipunmyynti alkaa Piletilevissä perjantaina 28. helmikuuta kello 10.00. Baltic Live Agency Concert Clubin jäsenet voivat ostaa lippuja jo tiistaina 25. helmikuuta alkaen rekisteröimällä sähköpostinsa ilmaiseksi www.balticlive.ee.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Jean-Michel Jarre kesän tapahtumat Tallinnassa konsertit konsertit Tallinnassa musiikkitapahtumat tapahtumat Tallinnassa Unibet Arena valoshow

12.12.2025 | Kulttuuri

Musiikin iloa 10 tenorin voimin

Musiikin iloa 10 tenorin voimin

Kolmen tenorin sijasta Tallinnaan saapuu juuri ennen joulupyhiä peräti kymmenen tenorin, liki 40 avustavan artistin ja sinfoniaorkesterin konserttiesitys – … Lue lisää

11.12.2025 | Historia

Tallinnan kaupunkielämän museo uudistui

Tallinnan kaupunkielämän museo uudistui

Tallinnan kaupunkielämän museo on avannut lähes vuoden kestäneiden uudistustöiden jälkeen monipuoliset näyttelynsä taas yleisölle. Museo antaa vierailijoille käsityksen siitä, … Lue lisää

11.12.2025 | Kulttuuri

Joululauluja suomeksi ja viroksi

Joululauluja suomeksi ja viroksi

Tallinnan suomalainen seurakunta jalkautuu monien vironsuomalaisten kantabaariin eli Balti Jaam -rautatieaseman vierellä sijaitsevaan Baar living room ätiin keskiviikkona 17.12. … Lue lisää

10.12.2025 | Kulttuuri

Adventtiajan superviikonloppu Tartossa

Adventtiajan superviikonloppu Tartossa

Tulevana viikonloppuna voi Tarttoon matkustamalla nauttia virolaisen joulunodotuksen tunnelmasta parhaimmillaan. Kaupungissa järjestetään tuolloin peräti kolmet eri joulumarkkinat sekä satojen … Lue lisää

9.12.2025 | Kulttuuri

Joulun taikaa keksintötehdas PROTOssa

Joulun taikaa keksintötehdas PROTOssa

Tallinnan Noblessnerissa sijaitseva keksintötehdas PROTO juhlistaa joulunpyhiä luonteelleen sopivalla tavalla: keksimällä asettaa lumouksellinen taikametsä vierailijoiden ihmeteltäväksi. Päänäyttelyhalliin on ripustettu … Lue lisää

9.12.2025 | Kulttuuri

Jouluikkunatalkoot kasvoivat ilmiöksi

Jouluikkunatalkoot kasvoivat ilmiöksi

Stockmann-tavaratalon joulunäyteikkuna Helsingissä on suomalaisen adventtiajan perinteikäs symboli. Keskivirolaisen Väätsan taajaman kyläyhteisö päätti puhaltaa yhteen hiileen, ja nyt paikallisen … Lue lisää

8.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

21.11.–28.12. Tallinnan joulutori, Tallinna Raatihuoneentorilla Vanhassakaupungissa pidettävät joulumarkkinat ovat tulvillaan glögin ja jouluruokien tuoksua, upean joulukuusen ja kausivalojen loistetta … Lue lisää

7.12.2025 | Kulttuuri

Raskaita säveliä metallimusiikin ystäville

Raskaita säveliä metallimusiikin ystäville

Vaihtoehtoisen musiikin konserttipaikkana vuodesta 2019 Madara-kadulla Tallinnan Kristiinen kaupunginosassa toiminut Helitehas täytyy tiistaina 16.12. raskaista sävelistä. Tuolloin lavalle nousevat … Lue lisää