Tuoretta tietoa Virosta
6.9.2013 | Kulttuuri

Elämää Estonian tahdissa

Elämää Estonian tahdissa

Arne Mikk on käynyt Estoniassa töissä yli 60 vuotta ja edennyt kuoropojasta oopperanjohtajaksi.

 

Satavuotiaan oopperan sokkeloisilla käytävillä vieraalta katoaa suunta eikä kerroksestakaan ole enää varmuutta, mutta Arne Mikk pystyisi kulkemaan niissä vaikka silmät sidottuina.

Suunnistamme kellarikerrok- sen henkilökuntakahvioon, sillä Talvipuutarhaan ei juuri nyt ole menemistä. Siellä tehdään viime hetken valmisteluja ennen satavuotisjuhlaa. Mikk tervehtii kaikkia vastaantulijoita ja tarjoaa kahvin ja pullan.

Jos Virossa järjestettäisiin herrasmieskilpailu, Arne Mikk olisi epäilemättä palkintosijoilla.

Arne Mikk on kuin kävelevä Estonia-ensyklopedia. Ilmiömäi- nen muisti tuo hetkessä huulille vuosiluvut, paikat ja nimet.

Koulupoikana vuonna 1952 taloon tullut Mikk kuuli vanhojen kollegoiden kiehtovia tarinoita sotaa edeltävältä ajalta. Olot alkoivat Virossakin lientyä, kun Stalin kuoli Mikkin ”ensimmäisellä näyttämökaudella” keväällä 1953. Pikkuisen pelaamalla oopperassa sai olla suhteellisen rauhassa politiikalta.

”Vähän kuin laulujuhlilla, ensin laulu Leninille ja lopuksi Mu isamaa on minu arm.”

Mikk siirtyi oopperakuorosta dramaturgiksi ja alkoi myös itse ohjata. Hän toimi pitkään pääohjaajana, taiteellisena johtajana ja lopulta oopperanjohtajana.

1960- ja 70-lukuja Arne Mikk pitää Estonian kultakautena. Tuolloin kaartiin kuuluivat Viron oopperahistorian suurimmat legendat Georg Ots ja Tiit Kuusik.

”Georg Ots oli minulle tärkeä. Hän ehti laulaa kolmessa ohjauksessani, joista La Traviata jäi Otsin viimeiseksi.”

Uutta oopperataloa on suunniteltu Viroon vuosikymmeniä, Viihtyisä ja kodikas talo, ei liian suuri. Ihailen Wivi Lönnin ja Armas Lindgrenin suunnittelua. Kaksi siipeä yhdistyy väliosan kautta niin, että koko talo on tarvittaessa käytössä.” mutta puhetta pidemmälle ei ole päästy. Estonian alun perin puhe- teatterille suunniteltu näyttämö on auttamattoman ahdas ooppera- ja balettituotannoille.

”Viimeinen hyppy vie orkesterimonttuun”, naurahtaa Mikk.

Siitäkin huolimatta rakennus on rakas. Vuoden 2006 remontissa lavalle laitettiin uutta tekniikkaa ja joka neliö otettiin tehokäyttöön. Ullakolle konserttisalin päälle syntyi kamarisali ja toiseen siipeen baletin harjoitustilat.

”Viihtyisä ja kodikas talo, ei liian suuri. Ihailen Wivi Lönnin ja Armas Lindgrenin suunnittelua. Kaksi siipeä yhdistyy väliosan kautta niin, että koko talo on tarvittaessa käytössä.”

Näin tehdään esimerkiksi Viron itsenäisyyspäiväjuhlassa 24. helmikuuta. Virolaiset ovat olleet aina ylpeitä Estoniasta, ja valtiollisena symbolina se painettiin 50 kruunun seteliin.

Historiansa aikana talo on venynyt moneksi. Siellä on pidetty painonnoston MM (1922), valittu parlamentti ja presidenttejä, sairaalanakin se on toiminut.

Työn lisäksi myös Arne Mikkin yksityinen elämä poimiutuu Estoniaan. Aviopuoliso Reet löytyi oopperayleisön joukosta.

”Lapset kasvoivat teatterissa, välitunneilla he piipahtivat puffetissa juomassa teetä”, muistelee 2002 vuoden isäksi valittu Mikk.

Mikkien oopperadynastialla näyttäisi olevan jatkuvuutta, sillä kolmesta pojasta kaksi on töissä Estoniassa, samoin kaksi pojanpoikaa. Miniä Ankelika on laulanut siellä, ja viime vuonna tyttärentytär yllätti isoisän harjoittelemalla salaa Peppi Pitkätossun roolin.

Ensi vuonna 80 vuotta täyttävä Mikk on tyytyväinen nykyiseen rooliinsa työtä tekevänä eläkeläisenä.

”Olen onnellinen, että olen saanut olla yhdessä työpaikassa niin kauan ja minulle on löydetty käyttöä.”

Työtä riittää yhä yllin kyllin. Arne Mikk vastaa juhlavuoden gaalasta, jonne ovat tulossa kunniavieraina Tarja Halonen ja Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves. Estonia awamise pidu kertaa sadan vuoden takaiset seremoniat pukuineen ja illallisineen.

Ensi kevääksi Mikk ohjaa omiin syntymäpäiväjuhliinsa Paul Hindemithin lyhyen oopperan Pitkän jouluillallisen (The Long Christ- mas Dinner). Paljon puuhaa on myös Saarenmaan oopperajuhlissa, joiden taiteellinen johtaja Mikk on.

Vaikka omaa aikaa on aikaisem- paa enemmän, Mikk uhraa osan siitäkin Estonialle. Tuore teos kertoo Estonian noususta raunioista vuoden 1944 pommitusten jälkeen. Suunnitelmissa on jatkaa talon historiikin kirjoittamista.

Estonian suhteista Suomeen ja suomalaisiin voisi kirjoittaa oman kirjansa. Toivottavasti Arne Mikk ottaa haasteen vastaan.

Estonia

Arkkitehdit Armas Lindgren ja Wivi Lönn.

Avattiin 24.8.1913.

Kaksi siipeä: konserttisali ja oopperateatteri.

Tuhoutui pahoin pommituksissa maaliskuussa 1944.

Talossa toimivat kansallisooppera Estonia, Eesti Kontsert ja Viron valtiollinen sinfoniaorkesteri.

Ks myös https://balticguide.ee/fi/arkkitehtuuri-on-kansainvalista/

TEKSTI ARJA KORHONEN, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

18.8.2022 | Kulttuuri

Taidekeskus Kai avaa huomenna näyttelyn taiteilija Merike Estnan lumoavasta maailmasta

Taidekeskus Kai avaa huomenna näyttelyn taiteilija Merike Estnan lumoavasta maailmasta

Taiteilija Merike Estnan näyttely ”Muld ei hoia meie armastust” avautuu huomenna 19. elokuuta Tallinnassa. Paikka on Taidekeskus Kai, joka … Lue lisää

15.8.2022 | Historia

Padisen luostarissa aistii vuosisataisen historian

Padisen luostarissa aistii vuosisataisen historian

Padisen luostarimuseon johtajalle Marje Kidronille parasta museoalueella on sen tarjoama rikkumaton rauha ja levollisuus. ”Kannustan kaikkia luostariin saapuvia pysähtymään … Lue lisää

7.8.2022 | Kulttuuri

Ensi viikonloppuna on Käsmussa Viru Folk -festivaali

Ensi viikonloppuna on Käsmussa Viru Folk -festivaali

12.–14. elokuuta järjestetään perinteinen Viru Folk -festivaali kapteenien kylässä eli Käsmussa. Pieni, mutta idyllinen Käsmu sijaitsee Lahemaan kansallispuiston alueella, … Lue lisää

2.8.2022 | Kulttuuri

TOTO esiintyy tänään Rakveressa – Elephants From Neptune on lämmittelybändinä

TOTO esiintyy tänään Rakveressa – Elephants From Neptune on lämmittelybändinä

Tänään tiistaina 2. elokuuta popin ja rockin megayhtye TOTO esiintyy Rakveren kaupungissa. Amerikkalainen bändi saapuu Viroon osana ”The Dogz … Lue lisää

1.8.2022 | Kulttuuri

Tallinnan XVIII kamarimusiikkifestivaalilla soi ranskalaisen virtuoosin Grégoire Blancin käsissä eksoottinen theremin

Tallinnan XVIII kamarimusiikkifestivaalilla soi ranskalaisen virtuoosin Grégoire Blancin käsissä eksoottinen theremin

21.–28. elokuuta järjestettävän XVIII Tallinnan kamarimusiikkifestivaalin teemana on tänä vuonna ”Helimaagia” eli sävelen taika. Yleisölle esitetään kahdeksan eri teemakonserttia. … Lue lisää

29.7.2022 | Vapaa-aika

Teflonit rakastavat Eestiä p..keleesti 

Teflonit rakastavat Eestiä p..keleesti 

SuomalaisenTeflon Brothersin single ”Eesti ft. Märkä-Simo” rikkoo ennätyksiä Youtubessa ja Spotifyssa. Juice Leskisen vuonna 1983 tekemästä kappaleesta ”Eesti (On … Lue lisää

25.7.2022 | Mainos | Ravintolat

Etelä-Viro kutsuu kylään!

Mainos Etelä-Viro kutsuu kylään!

Etelä-Viro on paikka, jossa kohtaavat nykyaika ja menneisyys, jännittävät maut ja aidot elämykset. Tiet ovat kiemurtelevia, mutta välimatkat lyhyitä. … Lue lisää

25.7.2022 | Mainos | Ravintolat

Viehättävä Valgamaa

Mainos Viehättävä Valgamaa

Valgamaalla voi viettää loman, joka antaa energiaa koko vuodeksi. Alueelta löytyy kulttuuria, historiaa, hemmottelua sekä aktiivista viihdettä. Tammikuussa kirjoitimme … Lue lisää