13.5.2020 | Vapaa-aika
Drive in -tapahtumat alkavat Virossa – tiedossa useita autoelokuvia ja -konsertteja
Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov
Auto alle ja elokuviin tai konserttiin! 15. toukokuuta 2020 alkaen Virossa on sallittua järjestää drive in -tapahtumia.
The Baltic Guide uutisoi hiljattain, että Virossa on 15. toukokuuta alkaen sallittua järjestää drive in -elokuvia ja muita tapahtumia, joihin katsojat saapuvat autollaan ja joissa istutaan esityksen ajan autossa. Yleisötapahtumien järjestäminen perinteiseen tapaan ei ole sallittua koronavirusepidemian takia.
Kulttuuritoimijat ovat reagoineet uuteen mahdollisuuteen heti. Perjantaina 15. toukokuuta drive in -tapahtumia on luvassa eri puolilla maata.
Tallinnassa elokuvateatteriketju Apollo tuo Tallinnan laulukentälle heti perjantaina alkuillasta ensimmäisen drive in -tapahtuman, kun laulukaaren alla esiintyy virolainen rockyhtye Smilers. Katsojat istuvat autoissaan konsertin ajan. Liput tapahtumaan myytiin hetkessä loppuun.
Ilta laulukentällä jatkuu virolaisella elokuvalla Asjad, millest me ei räägi, jonka esitys alkaa kello 22.
Drive in -elokuvia Etelä-Virossa
Elokuvaesityksiä on Tallinnan lisäksi luvassa myös ainakin Tartossa Viron kansallismuseon ERM:in takana olevalla pysäköintialueella sekä Taevaskojan lomakeskuksessa Põlvan maakunnassa Kaakkois-Virossa.
Tartossa suunnitellaan elokuvaesityksiä 15. toukokuuta alkaen joka illalle. Elokuvaesitykset ovat iltaisin hieman vaihtuvin kellonajoin, riippuen auringonlaskun ajasta.
Taevaskojan lomakeskuksessa drive in -elokuvia on ensin kolmena peräkkäisenä iltana. Liput esityksiin on jo myyty loppuun.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia:
Lue lisää samasta aiheestadrive in
elokuva
Tallinna
Viro
2.12.2025 | Vapaa-aika
Jättimäinen robotiikan festivaali
Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää
28.11.2025 | Vapaa-aika
SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille
Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
5
Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä
Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä
Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää
4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa
Suomalaisten suosikki Tähtikaraoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää
22.10.2025 | Vapaa-aika
Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa
Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää
17.10.2025 | Vapaa-aika
Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään
Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää
3.10.2025 | Vapaa-aika
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen
Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää