Tuoretta tietoa Virosta
3.3.2016 | Ostokset

Autohuollon ”perhelääkärit”

Autohuollon ”perhelääkärit”

Mitsuhooldus huoltaa ja korjaa kaikkia automerkkejä tinkimättömällä asenteella.

 

Otimme yhteyttä Mitsuhoolduseen testiauton merkeissä. Kyselimme hintatarjouksia 2001 vuosimallin Mitsubishi Eclipsen 135 000 kilometrin määräaikaishuollolle niin Suomesta kuin Virosta. Suomessa hintahaitari oli 500–600 euroa, Virossa 110–120 euroa.

Yleistä hintatasoeroa kuvaa Mitsuhooldusin toisen omistajan Reimo Veimannin mukaan hyvin, että suuremman huollon hinta on Suomessa noin 1 500 euroa ja Virossa 800 euroa. Hintaero syntyy pääasiassa tuntiveloituksesta, joka esimerkiksi Mitsuhooldusessa on 24 euroa. Auto siis todellakin kannattaa viedä huoltoon Viroon.

”Yleensä huollon hintatarjoukset ovat kuitenkin suuntaa antavia, sillä me teemme autolle aina perusteellisen kuntotarkastuksen ja sen perusteella päätetään, mitä kannattaa ja täytyy tehdä heti ja mitä voi jättää odottamaan seuraavia huoltokäyntejä. Hinta tarkentuu työtuntien ja mahdollisesti tarvittavien varaosien perusteella.

Tarkoitus on, ettei turhia töitä tehdä, vaan huolletaan autot niin, että niillä voi huoletta ajaa seuraavaan huoltokertaan asti. Autojen ’potilastiedot’ tallennetaan tietokantaan, jolloin huollossa tiedetään aina seuraavilla kerroilla lähtötilanne. Siinä mielessä suhteemme asiakkaidemme autoihin on saman tapainen kuin perhelääkärillä potilaisiinsa. Näin autot pysyvät ajokunnossa pitkään ja järkevillä kustannuksilla”, kertoi Veimann.

 

Esimerkkiauton kuntotarkastuksessa käytiin läpi kaikki tyypillisimmät vikakohteet ja suodattimet sekä moottorin nesteet. Kunto havaittiin niin hyväksi, että vaikka hinta-arvio oli 120 euroa, lopulliseksi hinnaksi tuli kuitenkin alle sata euroa. Näin vaikka ylimääräisenä työnä vaihdettiin rikkonainen savukkeensytytin uuteen ja hintaan sisältyi laadukkaat Motol-moottoriöljyt ja tuulilasinpesunestesäiliön täyttö.

Suomalaiset autot ovat huoltamolla tuttu näky. ”Meillä käy paljon suomalaisia, kaikkiaan noin 10–15 prosenttia asiakkaistamme tulee Suomesta”, kertoi Veimann. Hän suosittelee huollon ajoittamista renkaiden vaihdon kanssa samaan aikaan. ”Huollon asiakkaille kausisäilytys rengashotellissa maksaa vain 40 euroa.”

Isomman huollon ajaksi saa Mitsuhooldusesta laina-auton maksutta käyttöön. Huoltoajat kannattaa varata 1–2 viikkoa ennakkoon joko puhelimitse tai sähköpostilla. Palvelu pelaa myös suomeksi. 

 

Screen Shot 2016-03-03 at 12.06.06
 

Mistä löytää?
Mitsuhooldus, Kadaka puiestee 72B (noin 15 minuutin ajomatka satamasta).
+372 583 36161,
info@mitsuhooldus.ee
www.mitsuhooldus.ee

 

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

TEKSTI JUKKA ARPONEN, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

15.3.2024 | Ostokset

camera icon5
Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Urr & Nurr on perheomisteinen life­style-myymälä, josta löytyy kaikille kodin lemmikeille jotakin. Tarjolla on myös eläinaiheisia tuotteita ihmisille, kuten … Lue lisää

29.2.2024 | Mainos | Ostokset

Prisman maaliskuun tarjoukset

Mainos Prisman maaliskuun tarjoukset

31.1.2024 | Ostokset

camera icon6
Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Viron makeisten ja suklaiden historian lyhyt oppimäärä Kalevin makeistehdas on Viron suurin ja vanhin makeisten valmistaja. Makeistehtaan ensimmäinen edelläkävijä … Lue lisää

6.1.2024 | Ostokset

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Tallinnan joulutori on avoinna vielä Loppiaisviikonlopun (6.–7.1.). Keskiaikaisessa miljöössä on helppo hellittää arjen kiireestä ja nauttia talvisista Raatihuoneentorin maisemista, … Lue lisää

22.12.2023 | Ostokset

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä avataan tänään 22.12. kello 17 juhlallisuuksineen Narvan raatihuoneentorilla. Tunnelmallinen joulukylä on avoinna aina Loppiaiseen 26.12. asti. Nelipäiväisen … Lue lisää

20.12.2023 | Ostokset

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Huomenna alkaa kolmipäiväiset joulumarkkinat UKU Keskuksessa Viljandissa. Tapahtuman järjestää paikallinen käsityöläisten ryhmä nimeltään Bonifatiuksen Kilta. Viljandin joulumarkkinat juhlivat tänä … Lue lisää

18.12.2023 | Ostokset

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.12.–6.1.Rotermannin joulutori, Tallinna 1.12.–7.1.Tallinnan joulutori, Tallinna 3.12.–7.1.Tarton joulukaupunki, Tartto 5.12.–5.1. Väätsan joulunäyteikkunat, Väätsa 18.–22.12. MozartFest III -festivaali, Tallinna 19.–20.12. … Lue lisää

16.12.2023 | Ostokset

Varo Grinchiä viikonloppuna Pärnussa

Varo Grinchiä viikonloppuna Pärnussa

Tänä viikonloppuna 16.–17.12. Pärnun Itsenäisyyden aukio muuttuu maagiseksi joulukyläksi, joka on pullollaan jolulahjoja, ruokia ja reipasta joulumieltä. Tietysti myös … Lue lisää